Katson joka ilta taivaseen ja odotan,
että tähdet muodostaisivat kasvosi sinne.
Puhuisin kieltä enkeleiden
mutta minulle ei ole opetettu sitä jaloa taitoa.
Katson päivisin tyhjin silmin odottaen,
että auringon säteet heijastaisi varjosi eteeni,
niin että kerkeisin edes viimeiset hyvästit
jättää,
joihin minulla silloin ei ollut mahdollisuutta.
Aamuöisin odotan sinun tulevan herättämään minut
pitkästä painajaisesta.
Mutta mikään ei ole toteutunut eikä tulekkaan.
Minun kai täytyy odottaa,
että vielä tulee se aika,
milloin puhumme kieltä enkeleiden,
laulamme tuuli äänenämme ja tanssahtelemme
pisaroiden tahtiin pilvien päällä.
Vain sinä ja minä.
Isä ja hänen ikuinen prinsessa.
että tähdet muodostaisivat kasvosi sinne.
Puhuisin kieltä enkeleiden
mutta minulle ei ole opetettu sitä jaloa taitoa.
Katson päivisin tyhjin silmin odottaen,
että auringon säteet heijastaisi varjosi eteeni,
niin että kerkeisin edes viimeiset hyvästit
jättää,
joihin minulla silloin ei ollut mahdollisuutta.
Aamuöisin odotan sinun tulevan herättämään minut
pitkästä painajaisesta.
Mutta mikään ei ole toteutunut eikä tulekkaan.
Minun kai täytyy odottaa,
että vielä tulee se aika,
milloin puhumme kieltä enkeleiden,
laulamme tuuli äänenämme ja tanssahtelemme
pisaroiden tahtiin pilvien päällä.
Vain sinä ja minä.
Isä ja hänen ikuinen prinsessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mä en tiedä yhtään mitä kirjoittaa.... jotenkin
kuitenkin halusin ilmaista että kosketit todella
syvältä. kiitos olisi väärin. sääliä ei kukaan
halua. haluan vain sanoa, että puhut kuin enkeli
ja aivan varmasti joku kuulee...
todella koskettava!sai jopa miettimään miten
tärkeä isä on minulle ja kuinka paljon häntä
tarvitsen!ja kuinka tärkeää oisi ehkä joksus
halata hän vaikka niitten kaikkien puolesta
joilla ei ole tätä mahdollisuutta ole tai koskaan
ollutkaa!ihana runo....
Toivoisin että halaisit isääsi
puolestasi...Vanhemmat ovat tärkeitä vaikkei aina
heitä jaksaisikaan...Onn kyll sen huomannu että
hermot menee äitiliinin kanssa mut silti...se on
mun tärkein ihminen maailmassa,joka enää on
jäljellä...
tuo oli tosi kaunis ja sain meilkein kyyneleet
silmiin!mun isä kuoli vuosi sitten enkä saanut
hänelle antaa hyvästejä..tulee vaa niin mieleen
se päivä !pärjäile!
Kyll se on raskasta ku joku kuolee...Mut elämän
pitäis jatkuu...MUtt seki on nii vaikeet
välill...Mut life goes on ja ainaki on varmaa
missä isä on...kai...
Tuo oli erittäin hienosti kirjoitettu,
koskettava, sai lukiansakin itkemään. Sä
todellakin puhut kuin enkeli.