Miten abortti tehdään?

Eräs tuttuni kertoi kokeneensa, että sairaalassa
rangaistiin häntä toistuvien aborttien johdosta
siten, että hänelle aiheutettiin fyysistä kipua.
Kun abortti oli aikaisemmilla kerroille ollut
kivuton, nyt se oli tehty käynnistämällä
synnytyspoltot ja se oli ollut erittäin
kivuliasta. - Nykyisin se tehdään näin, oli
hänelle sanottu sairaalassa.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajatuskuvio tuntuu ihan mahdolliselta.

Tämä ei ole mittään aborttiin verrattuna, mutta
ollessani hammaslääkärissä hoitaja esitti saman
suuntaisen argumentin.

Jos hammaskiven poiston suorittaa siten, että
vähän tuntuu, niin tulee hoidettua hampaita
huolellisemmin.

Äänestä
  • Samalla tavalla se tehdään kuin aina ennenkin eli
    kaapimalla joka on kivuton.Nykyisin on myös
    pillerillä tehtävä abortti jonka kai saa
    toivomuksesta ja se on kai kivulias,
    mutta "terveellisempi" vaihtoehto.

    Äänestä

Kuullostaa uskomattomalta, mutta todellakin
mahdollista. Tiedän ihmisen jolle on tehty neljä
aborttia, ja kyllä se aina on tehty samalla
tavalla, narkoosissa kaavinta ja kerran tämä
pilleriabortti. Mahtaako olla niin että tuttavasi
on saanut sen, koska se voi kuulemma
vaihtelevasti riippuen ihmisestä olla hyvinkin
kivulias. Ymmärrykseni mukaan kuitenkin vielä
tänäkin päivänä on potilaalta kysyttävä haluaako
hän keskeytyksen näin tehtävän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äidin ystävätär kirjoitti:

Eräs tuttuni kertoi kokeneensa, että sairaalassa
rangaistiin häntä toistuvien aborttien johdosta
siten, että hänelle aiheutettiin fyysistä kipua.
Kun abortti oli aikaisemmilla kerroille ollut
kivuton, nyt se oli tehty käynnistämällä
synnytyspoltot ja se oli ollut erittäin
kivuliasta. - Nykyisin se tehdään näin, oli
hänelle sanottu sairaalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu