Kolmesta rodusta:

Haluaisin kuula kokemuksianne seuraavista roduista:
-Dobermann
-Rottweiler
-Saksanpaimenkoira

Tietoa olen lukenut näistä roduista paljon ja koira kokemustakin löytyy.Uskoisin pärjääväni koirankouluttamisessa ja aion tottakai mennä kursseille harjoittelemaan ainakin perustottelevaisuutta.

Miten terveitä rodut ovat?Olen kuullut,että ainakin sakemanneja vaivaa vatsalaukunkiertymät ja rottweilereita erilaiset kasvaimet.

Miten helppoa on ylipäätänsä kouluttaa näitä rotuja?Kirjat,näyttelyt ja harrastuspaikat antavat näistä koirista aivan erilaisen kuvan kuin lähi alueemme koirat.Tosin voi olla mahdollista,että ne koirat on vain "otettu" eikä kiinnitetty huomiota koulutukseen.

Rottweiler kiinnostaa paljonkin,mutta en ainakaan ole vielä nähnyt yhtään rotikkaa agility kentällä. Onko hyvä rotu agilityyn vai mikä olisi omiaan rotikalle?TOKO?

Entisillä koirillani ei ole ole kovinkaan järisyttävää "murkku-ikää",mutta entäpä näillä roduilla?Olen kuullut,että ainakin saksanpaimenkoirat osaavat olla aika jukuripäitä. Pitääkö paikkansa?

Niin ja vielä lopuksi muutamia kysymyksiä:
1.Mitä ruokaa syötät koirallesi?
2.Käyttekö koirapuistoissa?
3.Miten sosiaalistit koiraasi?
4.Onko ollut kipeänä?

Kiitoksia vastauksistanne!
6350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sullapa oli kysymyksiä,,
Kyseiset rodut eivät ole helppoja, ja kyseisten rotujen vaikeimman yksilöt ovat todella vaativia kouluttaa ja herpaantua ei saa koskaan.

Koirakirjojen ja muiden opusten tekstiä täytyy osata suhteuttaa, esimerkiksi jos lukee: rauhallinen, tasainen koira, jolla on omaa tahtoa. Ei suositella lapsiperheisiin,

se tarkoittaa suurinpiirtein, että koira on erittäin jääräpäinen ja suorastaan vaarallinen.

Kyseisten rotujen koulutettavuus sotketaan yleensä mielyttämishaluun, mikä tarkoittaa sitten aivan toista.
Ja kuten olet itse todennut, niin kuin varmaan monet muutkin, ympärille katsoessaan huomaa, että äärimmäisen harvoin kyseisillä roduilla on mitään koulutusta takana, yleensä ne poukkoilee ympäriinsä ja joku kiljuva ihminen pitää niitä kaksin käsin remmin päässä kiinni. Tarkoitan, että varmaan on yritetty, mutta kun ei osata, niin ei osata. Maailmassa on tuhansia rotuja, ei kai heti ole pakko ottaa pk -koiraa?? Ja jos satut saamaan kusipäisen yksilön, niin aika yksin saat koirasi kanssa olla, minnekään sitä ei voi viedä, eikä yhdenkään koiran luo voi mennä. Kai nyt kaikki huomasi, että ylhäällä luki: jos, niin ettei tarvitse kertoa yksilökohtaisia kokemuksia serkun kiltistä koirasta, niitäkin versioita löytyy kyseisistä roduista.

Äänestä
  • ...en minä heti palveluskoiraa ole ottamassa.Kokemusta eri roduista kyllä löytyy ja koulutuksenkin puolelta kokemusta löytyy.Rotuina ollut bokseri,irlanninsusikoira ja karjalankarhukoira.Kaikki koulutin kunnon kansalaisiksi.Eli en ole heti ottamassa pk-koiraa.

    Ei tule ensimmäiseksi koiraksi ja todellakin koulutan koirani.On kivaa seurata kun se oppii yhä uusia asioita.Autoin ystävääni kouluttamaan beauceronia.

    Vaarallinen?Eiköhän melkein kaikki koirat ole vaarallisia väärissä käsissä väärin kohdeltuina?

    Ajattelin ennemmikin tuosta terveydestä kysyä ja mitä harrastaa jne.Tiedostan kyllä millaisia rotuja nämä ovat.Dominoiviakin.

    Uskoisin,että tuon jääräpää irlanninsusikoiran kouluttamisen jälkeen varsinkin ovat "otteet" varmemmat.En käyttänyt sen koulutuksessa ulkopuolista apua ja TOKOssa pärjättiin hyvin.

    Onko siis niin,että et ylipäätään suosittele näitä rotuja kenellekkään?Maailmassa on paljon rotuja, mutta ovat kai nämäkin yksiä siellä joukossa.

    Koira ei todellakaan ole hetken mielijohteesta tuleva.Kuten sanoin olen kiertänyt näyttelyissä,TOKO kentillä,Agility kentillä ja keskustellut kasvattajien kanssa ja nähnyt negatiivisen puolenkin.Koirani kuoli noin vuosi sitten ja olen siitä tähän päivään saakka miettinyt sopivaa rotua.

    Kai sen "kusipäisenkin" yksilön pystyy kouluttamaan,mutta aikaa siihen kuluu.Karjalankarhukoirani oli "kusipäinen" yksilö meille tullessaan(1v. pitovaikeuskoirana),mutta kyllä siihen melkeinpä vuosi meni ennekuin sain totutettua taas muiden ihmisten ja eläinten seuraan.Mentiinpä sitä jopa metsästyskisoihinkin.

    Äärimmäisen harvoin kyseisillä koirilla on koulutusta takanaan?Kai niinkin...koiria myydään vääriin käsiin tai kokemattomille ja lopulta koirasta tulee kiertopalkinto joka ei tottele mitään.

    Koiraa hankkiessani pidän huolen siitä sen koko elinajan,koulutan sen yhteiskuntakelpoiseksi ja harrastan sen kanssa...jos ei muuta niin ainakin lenkkeilyä.

    Äänestä

en nyt ihan sanoisi, että rauhallinen koira joka ei sovi lapsiperheeseen tarkottaa vaarallista koiraa.
toki jokaisessa rodussa on omat jukuripäänsä, mutta koulutettavuus (tai siis anteeksi helposti koulutettavuus) on kiinni aika paljon juuri rodun miellyttämishalusta. ja kyllä pk.roduista palveluhalukkuutta löytyy näiltä kolmelta rodulta hieman enemmän kuin esim. airikselta, joka pitää aika usein päänsä ja omaa kunnon murkkuiänkin.
sakemanni on kuitenkin niin yleinen rotu, että jos se olisi hirveän vaarallinen ja todella vaikeasti koulutettava ja omapäinen, ei se olisi rotuna mitenkään voinut saavuttaa niin suurta suosiota..
kun kerta olet valmis kouluttamaan koirasi (ja sinulla on koiran koulutuksesta jo kokemustakin) sanoisin, että näiden rotujen kanssa ei pitäisi tulla ongelmia.
sairauksista en osaa suuremmin sanoa, koska mitään kyseisistä roduista en ole koskaan omistanut, mutta olen tavannut sekä todella terveitä että todella sairaita yksilöitä. parempi mahdollisuus löytää terve koira löytyy ehkä kuitenkin käyttöpuolen koirista (jotka tosin esim. sakuissa ovat aivan erinäköisiä kuin näyttelykoirat), koska uskoisin, että käyttöpuolen ihmiset eivät pennuta sairaita tai tutkimattomia yksilöitä yhtä helposti kuin näyttelypuolen ihmiset...
toivottavasti tästä oli nyt edes jotain apua..

Äänestä

Rottweiler ja dobermanni ovat vaativia koiria, niiden koulutus vaatii harkittua ankaruutta ja jatkuvaa toistoa. Pitää olla pomo, mutta koira ei saa pelätä sinua, vaan kunnioittaa.
Rottweilereista ei ole oikein ratakoiriksi, ne ovat "kömpelöitä", siis eivät yhtä näppäriä kuin dobermannit ja saksanpaimenet. Näyttelyissä ne pärjäävät, mutta rotua ei ole oikein tarkoitettu agilityyn. Mihin tahansa kolmesta vaihtoehdosta päädyt, tulee varmasti olemaan ikimuistoista=)Vaativaa hommaa, mutta erittäin palkitsevaa!

Äänestä

Omakohtainen kokemukseni on että ainakin dobbereilla ja sakemanneilla on tällähetkellä liian paljon sairauksia, keski-ikä kun tuntuu olevan vain noin 8 -vuotta ja usein (liian usein) saa kuulla molempien rotujen edustajien poistuneen jo muutamanvuoden iässä. Syynä taitaa olla ainakin toopeilla sydänongelmat ja erilaiset syövät..

Rotuna kaikki näistä ovat varmasti vahvoja, mutta oikealla koulutuksella palkitsevia.

1.Mitä ruokaa syötät koirallesi?

- Koirani syövät Nutron ja Eaglen kuivaruokaa ja lisukkeena lihaa (keitettyä ja raakaa) sekä vihanneksia ja kaikkea muuta.

2.Käyttekö koirapuistoissa?

- Käymme yhteislenkeillä noin kymmenenkoiran porukassa, jossa on uroksia ja narttuja - pieniä ja suuria rotuja (mm. rotikkaa, karhukoiraa, dogi ja taitaa porukassa mukana olla kääpiömäyriskin..) ja kaiken ikäisiä. Lisäksi annamme kaveriporukan leikkiä mahdollisimman paljon keskenään ja vierailemme muutenkin toistemme luona, onhan se mukavaa koirillekin..

3.Miten sosiaalistit koiraasi?

Jätkä on pennusta asti ollut muiden kanssa ja kaveripiiriin on kuuluneet pienet ja suuretkin koirat, eri väriset ja eri rotuiset sekä tietenkin eri sukupuoltaolevat. Hyvin on mennyt ja monet ovatkin ihmetelleet että miten niin eri tyyliset koirat voivat olla kavereita, mutta kun ajoissa aloittaa eikä anna ns. huonoja kokemuksia koiralle niin ne oppivat lukemaan toisia koiria ja vaikeassa tilanteessa viisaskoira osaa alistua tai mennä pois. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy...

4.Onko ollut kipeänä?

Terveitä ovat dobberini pääasiallisesti olleet, vanhin nukkui pois hieman vajaa 12 -vuotiaana, halvauksen takia.

Usein tuntuu olevan erilaisia allergioita jne, mutta meillä on selvitty niistäkin puhtain paperein *koputtelee puuta*!

Sairauksista kannattaa käydä katsomassa rotuyhdistysten sivuilla.

Kaikki nämä rodut ovat ehkä enemmän tokoon ja muille puolille jos agi-koiraa haluaa niin siihen on huomattavasti paremminkin soveltuvia, mutta esim. ihan kohtuullisesti agissa pärjäävästä toopesta olen kyllä huhuja kuullut! =)

Äänestä

Itelläni 2v saku joka on ollut helppo koulutettava, tottakai on saanut olla määrätietoinen ja kärsivällinen, mutta helppoa on ollut. Se oppii todella nopeasti kaikki uudet asiat jne. mutta yksilöitähän kaikki sakutkin on.
Sillä oli kyllä nuorempana vähän nivel-ongelmia, joiden me epäiltiin johtuvan liian nopeasta kasvusta (koira tuli meille 6kk ikäsenä ja oli jo sillon lähes täyskasvunen). Nyt ei oo enää nivelet vaivannu (lääkkeillä parantu), mutta iho-ongelmat sen sijaan on. Pitää olla tarkka ruokinnan kanssa, kun siitä ne näyttää johtuvan. Eli ollaan syötetty aika paljon kotiruokaa ja vähennetty punasta lihaa, sitten erilaisia kuivamuonia herkkäihoisille koirille. Iho-ongelmat on ikävä kyllä aika yleisiä sakuilla.

Loppujenlopuksi kuitenkin saksanpaimenkoira on niin ihana rotu etten sitä toiseen vaihtais. Ne vaan on niin palvelunhalusia ja aina valmiita tekemään hommia!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lötrö kirjoitti:

Haluaisin kuula kokemuksianne seuraavista roduista:
-Dobermann
-Rottweiler
-Saksanpaimenkoira

Tietoa olen lukenut näistä roduista paljon ja koira kokemustakin löytyy.Uskoisin pärjääväni koirankouluttamisessa ja aion tottakai mennä kursseille harjoittelemaan ainakin perustottelevaisuutta.

Miten terveitä rodut ovat?Olen kuullut,että ainakin sakemanneja vaivaa vatsalaukunkiertymät ja rottweilereita erilaiset kasvaimet.

Miten helppoa on ylipäätänsä kouluttaa näitä rotuja?Kirjat,näyttelyt ja harrastuspaikat antavat näistä koirista aivan erilaisen kuvan kuin lähi alueemme koirat.Tosin voi olla mahdollista,että ne koirat on vain "otettu" eikä kiinnitetty huomiota koulutukseen.

Rottweiler kiinnostaa paljonkin,mutta en ainakaan ole vielä nähnyt yhtään rotikkaa agility kentällä. Onko hyvä rotu agilityyn vai mikä olisi omiaan rotikalle?TOKO?

Entisillä koirillani ei ole ole kovinkaan järisyttävää "murkku-ikää",mutta entäpä näillä roduilla?Olen kuullut,että ainakin saksanpaimenkoirat osaavat olla aika jukuripäitä. Pitääkö paikkansa?

Niin ja vielä lopuksi muutamia kysymyksiä:
1.Mitä ruokaa syötät koirallesi?
2.Käyttekö koirapuistoissa?
3.Miten sosiaalistit koiraasi?
4.Onko ollut kipeänä?

Kiitoksia vastauksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu