naapuri vs. minä

Asumme omakotitalossa taajama-alueella, mutta emme kaupungissa. Meillä on kaksi saksanpaimenkoiraa, joita ei kaikki naapurit hyväksy. Tai kaikki muut hyväksyy, mutta hieman kauempana asuu perhe, jotka ei hyväksy. Koirat pidetään kytkettyinä ulkoilun ajan, vaikka ovat koulutettuja ja kilttejä.

Asumme kadulla, josta ulkoilemaan pääsee vain lähtemällä toiseen suuntaan. Uusi liikuntapaikka/järjestyslaki estää toisessa suunnassa ulkoilun. En anna koirieni tehdä kakkoja enkä pissiä kadun varteen, vaan vien koirat hoitamattomaan kaupungin metsään, joka on tien varressa. Metsän lähellä ei ole taloja, lähin joka asuu, itse neuvoi, että koiria on hyvä käyttää siellä.

Mutta matkan varrella asuvat naapurit, jotka eivät pidä koiristani. Vaikka en taluta koiriani edes samalla puolella tietä, eivät tee tarpeita heidän talon lähelle, eivät hauku...

Talon rouva näyttää keskisormea, haukkuu huoraksi...mallia äidistä katsovat talon lapset, jotka tekevät samoin. Kun 13 vuotias poikani käyttää koiria, niin perheen isä huutelee silloin. Kun mieheni, niin kaikki ovat hiljaa.

Soitin poliisille ja kysyin saako metsässä käyttää koiria, sanoivat että saa. Kerroin, miten naapuri haukkuu ja huutelee, mutta sille eivät voineet mitään.

Nyt eräs poliisi lupasi käydä jututtamassa heitä, toivottavasti huutelu loppuu, pelkään että vain yltyy. Haukkumisen kohteeksi on joutunut muutkin naispuoliset henkilöt tällä asuin alueella, mutta eniten saan minä "vettä niskaan". Mitä' muuta voin tehdä, pian niin rauhalliselta minulta palaa hermot!
9492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ota nauhalle kun he haukkuvat sua ja sit haasta oikeuteen siitä että se oli kunnian loukkaus ja saat ison potin ja luultavasti ne hiljentyy.

Äänestä
  • Oliskin sellainen nauhuri. Paljonkohan saan rapsuja, jos joku kerta meen ja lyön kunnolla turpaan. Uskon, että koirani puolustavat tarpeen tullen, joten ehkä muutama naskalin reikä nahkassa kanssa hiljentäis heitä (mielessä käynyt jo).

    Ei, en mä ole mikään tappelija luonne, enkä halua mitään korvaus rahoja. Haluan vain käyttää rauhassa koirani lenkillä.

    Aika moni täällä uskoo, että sillä emännällä on mielenterveys ongelmia, veisivät sen hoitoon.

    Äänestä

  • kooom kirjoitti:

    Oliskin sellainen nauhuri. Paljonkohan saan rapsuja, jos joku kerta meen ja lyön kunnolla turpaan. Uskon, että koirani puolustavat tarpeen tullen, joten ehkä muutama naskalin reikä nahkassa kanssa hiljentäis heitä (mielessä käynyt jo).

    no ole sit välittämättä en usko et ne kauaa jaksaa rähjätä siel ittekkseen tai sit lähetä nimetön uhkauskirje =) jossa uhkailet niitä niin et ne ei enää uskall suutan aukaista. tai sit pimpotat niide ovikelloa ja kysyt siltä naiselta mikä sitä vituttaa niissä koirissa, tai sit vaan sanot ihan pokkana suoraan sille ämmälle et mee mielisairaalaan rähjäämään.

    "Uskon, että koirani puolustavat tarpeen tullen, joten ehkä muutama naskalin reikä nahkassa kanssa hiljentäis heitä (mielessä käynyt jo)."

    Koirien puolustaessa sinua voi lopulta käydä niin, että koirat saavat "kuolemantuomion" tuomioistuimelta, jos ne purevat tätä huutelijaa. Peruste on, että koirat ovat vaarallisia ihmisille. Itsekin saat sakot eläimen vartioimatta jättämisestä.

    Ja pahoinpitely (jos sitä mietit) saattaa myös tulla kalliiksi kaikkine korvauksineen henkisistä kärsimyksistä ja kosmeettisista ym. pysyvistä vammoista.

    Äänestä

  • sherlock holmes kirjoitti:

    Jos alkaa vastata samalla mitalla, niin loppuelämän saa riidellä naapurinsa kanssa.

    Itse olisin kuin en kuulisikaan tai näkisinkään mitään, kun koirien kanssa menen naapurin ohitse. Jos vielä on kyse "rajatapaus" ihmisestä, niin semminkään ei pidä ryhtyä ärsyttämään.
    Saattaa kestää ennenkuin loppuu huutelu ja muu, mutta jos sitä ei kestä, niin myykää asuntonne ja muuttakaa rauhallisimmille maille.

    Äänestä

  • mitenkään kirjoitti:

    mähän sanoin et "älä sit välitä jotai tohon suuntaan, et lue huolella ennenku rupeet väittelee.

    Äänestä

  • Rikos kirjoitti:

    "Uskon, että koirani puolustavat tarpeen tullen, joten ehkä muutama naskalin reikä nahkassa kanssa hiljentäis heitä (mielessä käynyt jo)."

    Koirien puolustaessa sinua voi lopulta käydä niin, että koirat saavat "kuolemantuomion" tuomioistuimelta, jos ne purevat tätä huutelijaa. Peruste on, että koirat ovat vaarallisia ihmisille. Itsekin saat sakot eläimen vartioimatta jättämisestä.

    Ja pahoinpitely (jos sitä mietit) saattaa myös tulla kalliiksi kaikkine korvauksineen henkisistä kärsimyksistä ja kosmeettisista ym. pysyvistä vammoista.

    Siksi olenkin ollut hiljaa ja kulkenut heistä välittämättä ohi jo lähes parin vuoden ajan. Jos olisin tiennyt taloamme ostaissa noista naapureista, niin talo olisi jäänyt ko. alueelta ostamatta. No, pian siellä käy poliisit jututtamassa talon porukkaa, ainakin lupasivat käydä. Saa nähdä rauhoittuvatko vai yltyvätkö lisää.

    Joskus (vaikka yritän kiertää heidät) he tulevat kauempanakin lenkillä vastaan. Sama haukkuminen, huorittelu, keskisormen näyttely ja syleksiminen alkaa. Ainakin yövuorojen jälkeen ei aina jaksaisi kuunnella sellaista huutelua, kun on väsynyt jo muutenkin.

    Miehen opiskelun ja pojan koulun (koulu vieressä), ei tahtois muuttaa. Miehen opiskelun takia eletään säästö budjetilla...

    Olen kyllä kuullut, että suuttuessaan se rouva on aika hankala. Viereisen kioskin roskikset oli kaadellut ja myyjän haukkunut, kun poika oli kärähtänyt myymälä varkaudesta.

    Minulla oli kissaongelma naapurin kanssa. Tai siis hänellä oli. En vastannut puheisiin enkä kirjeisiin, ja nyt ei ole kuulunut asiasta mitään moneen kuukauteen.

    Äänestä

eli siitä on aika kauan kun tämä keskustelu käytiin mutta tahtoisin tietää miten kävi ja mitä teit. ´ et välttämättä saa tätä mutta jos saat niin viitsisitkö vastata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kooom kirjoitti:

Asumme omakotitalossa taajama-alueella, mutta emme kaupungissa. Meillä on kaksi saksanpaimenkoiraa, joita ei kaikki naapurit hyväksy. Tai kaikki muut hyväksyy, mutta hieman kauempana asuu perhe, jotka ei hyväksy. Koirat pidetään kytkettyinä ulkoilun ajan, vaikka ovat koulutettuja ja kilttejä.

Asumme kadulla, josta ulkoilemaan pääsee vain lähtemällä toiseen suuntaan. Uusi liikuntapaikka/järjestyslaki estää toisessa suunnassa ulkoilun. En anna koirieni tehdä kakkoja enkä pissiä kadun varteen, vaan vien koirat hoitamattomaan kaupungin metsään, joka on tien varressa. Metsän lähellä ei ole taloja, lähin joka asuu, itse neuvoi, että koiria on hyvä käyttää siellä.

Mutta matkan varrella asuvat naapurit, jotka eivät pidä koiristani. Vaikka en taluta koiriani edes samalla puolella tietä, eivät tee tarpeita heidän talon lähelle, eivät hauku...

Talon rouva näyttää keskisormea, haukkuu huoraksi...mallia äidistä katsovat talon lapset, jotka tekevät samoin. Kun 13 vuotias poikani käyttää koiria, niin perheen isä huutelee silloin. Kun mieheni, niin kaikki ovat hiljaa.

Soitin poliisille ja kysyin saako metsässä käyttää koiria, sanoivat että saa. Kerroin, miten naapuri haukkuu ja huutelee, mutta sille eivät voineet mitään.

Nyt eräs poliisi lupasi käydä jututtamassa heitä, toivottavasti huutelu loppuu, pelkään että vain yltyy. Haukkumisen kohteeksi on joutunut muutkin naispuoliset henkilöt tällä asuin alueella, mutta eniten saan minä "vettä niskaan". Mitä' muuta voin tehdä, pian niin rauhalliselta minulta palaa hermot!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu