Meillä tyttö on viiden ikäinen.
Olen hänelle, jo kolmivuotiaasta hankkinut lastensoittimia, moniäänisiä pillejä ja sen sellaista, kunhan on olleet oikea vireisiä.
Musiikkikaupasta ostin nyt jouluksi kaksi huuliharppua, 25 euroa kappale. Toisella soitan itse muutaman sävelen mallipätkän ja tyttö yrittää vaihtelevalla menestyksellä matkia omallaan.
Arvatkaa onko hauskaa.
Oma näkemykseni, että kelvollinen huuliharppu on lapsen ensisoittimeksi helppo ja johdonmukainen, jolla lähdetään ensi säveliä tapaileen.
Toisena kelvollisena pidän sylofonia, se sopii myös lapsen soittimeksi, mutta sitäkään ei hankita halpakaupan leluosastolta, vaan oikeasta musiikkikaupasta.
Kotoamme löytyy kolme nokkahuilua ja yksi pikkolohuilu, mutta näiden opettaminen pienelle lapselle on ylivoimaista.
Näiden aika tulee sitten, kun muutaman vuoden kuluttua kouluorkesteria perustavat.
Samoin kotiurkuihin ei vielä ole lupa koskea, senkin aika tulee muutaman vuoden kuluttua.
Soittimia on opeteltava käsittelemään, ettei niitä rikota ja tuon asian harjoittelu on aloitettava heti pienestä alkaen.
Hyväksi musiikin opetus tavaksi olen todennut lasten karaoke ja musiikkileikkivideot.
Näitä on kertynyt meille melkoinen kooste ja ovat lasten mieleen.
Joskus olen seurannut vanhempien käytöstä soitinkaupassa,,,,hankitaan aluksi mahdollisimman halpa ja sillä jos oppii soittamaan, niin sitten ostetaan parempi kunnollinen.
Tosiasiahan on noitten halpasoittimien suhteen, ettei niillä ammattimuusikkokaan pysty soittamaan, saati sitten ensikertalainen lapsi.
Innostus kaatuu ennen alkuaan ja sitten todetaan vain, ettei meidän lapset ole musikaalisia.
Olen hänelle, jo kolmivuotiaasta hankkinut lastensoittimia, moniäänisiä pillejä ja sen sellaista, kunhan on olleet oikea vireisiä.
Musiikkikaupasta ostin nyt jouluksi kaksi huuliharppua, 25 euroa kappale. Toisella soitan itse muutaman sävelen mallipätkän ja tyttö yrittää vaihtelevalla menestyksellä matkia omallaan.
Arvatkaa onko hauskaa.
Oma näkemykseni, että kelvollinen huuliharppu on lapsen ensisoittimeksi helppo ja johdonmukainen, jolla lähdetään ensi säveliä tapaileen.
Toisena kelvollisena pidän sylofonia, se sopii myös lapsen soittimeksi, mutta sitäkään ei hankita halpakaupan leluosastolta, vaan oikeasta musiikkikaupasta.
Kotoamme löytyy kolme nokkahuilua ja yksi pikkolohuilu, mutta näiden opettaminen pienelle lapselle on ylivoimaista.
Näiden aika tulee sitten, kun muutaman vuoden kuluttua kouluorkesteria perustavat.
Samoin kotiurkuihin ei vielä ole lupa koskea, senkin aika tulee muutaman vuoden kuluttua.
Soittimia on opeteltava käsittelemään, ettei niitä rikota ja tuon asian harjoittelu on aloitettava heti pienestä alkaen.
Hyväksi musiikin opetus tavaksi olen todennut lasten karaoke ja musiikkileikkivideot.
Näitä on kertynyt meille melkoinen kooste ja ovat lasten mieleen.
Joskus olen seurannut vanhempien käytöstä soitinkaupassa,,,,hankitaan aluksi mahdollisimman halpa ja sillä jos oppii soittamaan, niin sitten ostetaan parempi kunnollinen.
Tosiasiahan on noitten halpasoittimien suhteen, ettei niillä ammattimuusikkokaan pysty soittamaan, saati sitten ensikertalainen lapsi.
Innostus kaatuu ennen alkuaan ja sitten todetaan vain, ettei meidän lapset ole musikaalisia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis miksi kotiurkuihin ei ole lupa koskea?
Miksi ne on hankittu?
Miksi et anna lapsellesi mahdollisuutta?
Itse räpelsin isäni haitarilla ihan kävelyiästä lähtien, eikä se mitään hajonnut kun isä opetti mitä sille saa tehdä ja mitä ei.
Varjele vain omaisuuttasi naarmuilta ja anna lapsesi kärsiä tekemisen puutteessa.
Olethan mallikelpoinen vanhempi.
Itsekin toteat että soittimien käsittelyn opettelu on aloitettava lapsesta.
Miksi sitten et niin ole tehnyt?
Lapsi osaa jo opin ottaa vastaan vuosikkaana ja lapsesi on sentään viiden.
Huh, huh.
Rikotaan halvemmat soittimet ensin.
Käyppä katsomassa minkälaisia urkuja saa 4000 eurolla.
Ei niistä rikottuna ole lapselle mitään hyötyä.
Lapselta ei tekemistä puutu, siitä ole huoletta.
Minulla on reilun kahdeksan tuhannen euron haitari ja siinä MIDItys ja lisäksi reilun neljän tonnin MIDI-moduli. Puhumattakaan itse äänikalustosta. Laitteita on ollut käytössäni jo ennen lasteni syntymää. Kuitenkaan tyttäreni eivät ole niitä hajoittaneet, vaikka laitteet ovat olleet sisällä tarvittaessa kaikkien käytettävissä silloin kun ne ei ole keikalla menossa.
en käsitä miksi ne säretään tai miksi niitä annetaan kohdella huonosti. Tokihan pienet sormet kokeili välittömästi kuinka nappulan mahdollisesti irti haitarista saisi....
Eikä rikotusta soittimesta ole sen enempää hyötyä maksoipa se satasen tai tonnin.
Mutta vahvasti olen sitä mieltä, että lapsi saa käsitellä kaikkia laitteita mitä täällä kotona on. Ei minun stereot ole siitä hajonneet, vaikka sieltä onkin joskus käsittämätöntä pikkugeetä ulos mölynnyt.
Ei lasten puuhastelusta meilläkään kovin suuresti haittaa ole ollut, mitä nyt poika ruukasi tukkia rasvaista näkkileipää videoihin.
Tuokin olisi ollut estettävissä nostamalla videot kirjahyllyn päälle.
mutta ekana nauratti ja sen jälkeen vihastutti ja pahasti.
ai että on erikseen lasten soittimia ja aikuisten soittimia? pitäisköhän sun sitten tutustua niihin yleisiin soittimiin paremmin.
lapsi ei ole tyhmä, kyllä lapsi oppii ja oppii luultavasti paljon nopeammin ja helpommin kuin mitä ikinä voisit kuvitella.
miten sitten niin moni ammattipianisti on voinut aloittaa soittamisen jo 3-vuotiaana? itse olen aloittanut haitarin soittamisen 6-vuotiaana, enkä ole kertaakaan rikkonut yhtään soitinta.
nykyaikana, jos lapsi opettelee nokkahuilun soiton vasta koulussa (3 tai 4 luokalla) voi kunnollisen soittoharrastuksen aloittaminen olla jo todella vaikeaa. eipä enää 10-vuotiasta oteta esim. musiikkiopistoon yhtä helpolla sisälle kuin esim. 7-vuotiasta.
jos haluat antaa lapsellesi ihanan harrastuksen, ole valmis sijoittamaan paljon rahaa ja etenkin aikaa lapsesi harrastukseen ja mene lapsesi ehdoilla eteenpäin (eli älä pakota, jos lapsi ei halua), mutta älä aloita liian myöhään...
Tuttavani luona sain seurata, kun pienet lapset ( noin 3,4ja7 vuotiaat aloittivat valokuvausharrastuksensa.
Iskä oli hankkinut Minoltan järjestemäkameran siihen liittyvine zoomeinnen ja salamoineen joitakin viikkoja aiemmin.
Oltiin tuolla vierailulla ja sain nähdä, kun vanhin lapsista oli saanut perhekalleuden käsiinsä.
Sanoin, että pitäiskö tuo pois ottaa, ettei mene rikki.
Rouva huusi, EEEEEiii lapset riko, sievästi vain leikkivät, pitäähän lasten saada.
Asiahan ei minulle kuulu, päätiin.
Seuraavalla vierailukerralla näin kameraraadon muitten rikottujen lelujen joukossa korjauskelvottomana. Mutta asiahan ei minulle kuulu.
Sitten mentiin muutama kuukausi ja heillä oli tarvetta saada valokuvia jostain tarhan juhlasta ja pyysivät minulta kameraa lainaan.
En antanu.
On lapsia, jotka ei riko lelujaan ja sitten sellaisa lapsia, joilla ei kestä sitten mikään.
Rikkovat jopa naapureittenkin lelut, kun käsiinsä saavat.
Nyt, kun on asiantuntevia lukijoita / kirjoittajia paikalla, niin jospa joku kertoisi mitä lasten tulee tällaisessa tapauksessa saada.
En ainakaan hoksaa mitä hyötyä oli antaa tuhansien markkojen kamera lasten rikottavaksi.
Olisko siitä enempi hyötyä ehjänä ollut.
Olisko vaaranpaikka ollut tarjolla pienimmän niellessä kameran pikkuosia ja nuollessa paristoja.
Nyt heillä ei ole kameraa.
Jokaisen kohdalla on opit annettava varmaankin erilailla, mutta kyllä meillä ainakin vasta kävelemään opettelevat lapset oppivat kokemuksen kautta, että uunin suuluukkuun ei saa koskea....
Ei ainakaan jos lämmitys on käynnissä, eikä hiukan sen jälkenkään....
Mutta jostain kumman syystä rakkain uninalle saa jäädä ehjäksi, vaikka muut hiukan kärsivätkin elon tiimellyksessä...
Jospa soitinkin olisi se tärkeä ja rakas??
Tai jos se on hankittu vanhempien itsetuntoa pönkittämään, niin saattaahan sitä pieni lapsi luulla hyvinkin viulua lyömäsoittimeksi....
Minä ainakin luulisin.
Meillä isä ja sen veli soittaa koskettimia ym. Mä opettelin viisvuotiaana soittamaan isän uruilla peruslastenlauluja. Kuusvuotiaana soitin Lambadaa ja vähän myöhemmin opettelin itse soittamaan kuurankukkaa (koskas se olikaan hitti?) Lisäksi meillä oli "pöydän alla" vanhat syntsat (tarvitsivat vahvistimen) Siinä sitten iskän kanssa soiteltiin kaikki vanhat evergreenit läpi joka perjantaiehtoo. Ja oli hauskaa =) Itse opin kaikki suoraan korvakuulolta. Isä opetti nuotit. Itse opiskelin ja opiskelen edelleen sointuja.
Kahdeksanvanhana sain Pihlajamaan haitarin. Lähes uusi ja täysin uudenveroinen. Soi tosi hyvin. Kävin tunneilla monta vuotta.
Edelleen, nyt yli parikymppisenä, musiikki ja soittaminen on mulle ihan jokapäiväistä. Meillä on toimivat koskettimet (silloin kun ne ostettiin, ne oli suhteellisen kalliit) ja sen verran monipuoliset ettei ole tarvinnut vaihtaa uudempaan.
Eli pistä nyt hyvä isä useampi satanen ja osta likalle kunnon koskettimet. Ja soittakaa yhdessä! Ei tuon ikäinen lapsi vielä välitä että soittaako Taipaleen vanhaa hittiä vaiko jotain nuorisomusiikkia. Ja kun kerralla opastaa ettei koskettimia saa hakata eikä prenkata niin ei se niitä riko. En minäkään ole vielä mitään koskettimia rikkonut.
Kyllä meilläkin noita "lastensoittimia" hankittiin. Missä nyt lienevätkään...? Täysin turhia.
Tässä vaiheessa kannattaa panostaa. Kohta lapsi on niin vanha, ettei edes kannata aloittaa opettelemaan.