koliikki

epätoivoinen mummi

voiko koliikki itku jatkua pitenpäänkin kun vain kolme kuukautta.

10

5564

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Plondi:)

      mutta silti kannattaa ajatella olisko vika jossain muualla..

      omilla lapsillani todettiin vaivojen syyksi muukin syy...Molemmilla eri

      Kannattaa ottaa asia esille neuvolassa tai sitten yksityislääkärille,jonne itsekin mentiin.

      Mutta iisisti vaan jos jaksat;))

      • koknak

        poikani kohta 6v. annoin omaa maitoa tasan 3kk:n ikäiseksi, sitten lopetin lypsämisen. neuvolasta, synnytyssairaalasta ja kaikki lehdet toitottivat sen välttämättömyydestä ja että ehkäisee myöhemmät allergiat ym. sairaudet. poikani oli/on erittäin vilkas, päivisin hän seurusteli/leikki ihan niinkuin muut samanikäiset, mutta nukkuminen tuotti ongelmia. pisin yhtäjaksoinen uni oli 3h kerralla. jokaisen syöttämisen jälkeen röyhtäytin vähintään 1/2h. usein yli tunnin. poikani nukahti ainoastaan syliin, autonkyytiin ja istuma-asentoon rattaisiin, mutta siirto sänkyyn yleensä herätti ja uudelleen nukahtaminen kesti taas samanajan kuin ensimmäinen. öisin nukuimme usein sylikkäin, näin sain itsekin nukuttua pätkiä, välillä poika nukkui autonturvakaukalossa tai rattaissa, kävimme myös mieheni kanssa autoajelulla "nukuttamassa" pojan, koska yleensä aina, kun autonmoottori pärähti käyntiin niin poika sulki silmät ja nukahti. tätä levotonta nukkumista kesti yli normaalin koliikkiajan, ajattelin että voihan se koliikki jatkua yli 3kk. neuvolassa sanottiin: "pienten lasten kuuluu itkeä." siellä asiat näyttivät olevan kunnossa: iloinen, pullea, normaalisti kehittyvä poika. äidinmaitoa antaessani olin jo oman ruokavalioni karsinut todella suppeaksi, ettei se vaan aiheuta vaivoja. seuraavaksi kokeilimme hyla-tuotteet, niistä tuli helpotusta hetkaksi, jatkoimme kokeilua kokonaan maidottomalla, ei muutosta. tässävaiheessa poika oppi jo pissaamaan potalle n.1v. ja opetteli kakan tekoakin. silloin vasta hokasin, että kakka ei saa olla enää 1v.ikäsellä ripulia mitä se suurimmaksi osaksi oli ollut, mutta sitä vaan oli pitänyt normaalina koska sitä se oli ollu syntymästä asti, alussa 6-8 kertaa päivässä, siitä se sitten harveni 1-2 kertaan. jotenkin se ei tuntunut oudolle ennenkuin poika lähti potalle riemuissaan kakkaamaan, mutta ei ehtinyt, kun se turahti housuun. tähänmennessä yöt oli rauhoittunut vain yhteen heräämiseen, lähes joka yö, hän itkeskeli 1-2h kantelimme häntä ympäri huoneita, katselimme tähtiä, nämä asiat rauhoittivat itkun. ajattelimme yöheräämisten johtuvan "pahoista unista". välillä oli parempia jaksoja ja hyla-tuotteet tuntuivat auttavan nyt. kun poika oli 1v3kk. syntyi toinen poika. tein päätökseni heti alussa, että lypsämään en ala, kun on toinenkin yövalvotttaja. joten poika2 sai korviketta vain. päiväunet hän nukkui vähintään 3h jokapäivä, yöllä heräsi vain kerran ja jätti senkin kerran pois jo 1-2kk:n ikäisenä. mutta poika1 heräsi edelleen öisin ja valvotti. sitten alkoi jatkuva ripuli poika1:llä ja useita kertoja päivässä, sitten vasta pähkäilimme itse, että enää on vaihtoehtona gluteinitonruokavalio. aloimme toteuttaa sitä, sekä menimme yksityislääkäriin josta saimme tarkemmat ohjeet. siellä testattiin myös yleisimmät allergianaiheuttajat, joita ei ollut. apu löytyi jo 2 viikon kuluttua glutenittomanruokavalion aloittamisesta. oli ihanaa herätä aamulla kokonaan nukutun yön jälkeen. kun poika2 tuli ikään jolloin aletaan antamaan viljatuotteita oli helppo testata yksi viljatuote kerrallaan tuleeko oireita? kun niitä tuli asia oli sillä selvä. myös poika2 oli allerginen kaikille kotimaisille viljoille, myös normaalit maitotuotteet aiheutti oireita molemmille. pojat ovat nyt kohta 6v ja 5v. nykyään he voivat syödä jo lähes kaikkea, joskus runsaan täysjyvätuotteen syönti tekee ohimenevästi ripulia, josta en ole yhtään huolissani. tässä minun tarinani koliikista?? joka ei sitä ollutkaan. halusin kertoa tämän, koska itse en saanut apua keneltäkään.

      • Plondi;)
        koknak kirjoitti:

        voisit kirjoitella mun sähköpostiin.
        Keliakialiittoon kait jo kuulutkin.
        Meillä oli myös refluxiaa jne.....

        Olisi kiva vaihtaa kuulumisia;)

        eli

        [email protected]

      • koknak
        Plondi;) kirjoitti:

        voisit kirjoitella mun sähköpostiin.
        Keliakialiittoon kait jo kuulutkin.
        Meillä oli myös refluxiaa jne.....

        Olisi kiva vaihtaa kuulumisia;)

        eli

        [email protected]

        se ei valitettavasti toimi

      • Plondi;)
        koknak kirjoitti:

        se ei valitettavasti toimi

        niin ei toimi. Sain vastausviestisi suomi24:ltä
        siihen osoitteeseen.
        Kokeile uudestaan.
        Olisi mukava vaihtaa kuulumisia;)

      • appelsiini

        Meidän tytöllä koliikki kesti 4kk.Yritettiin kaikkeaa ,ainut mikä on vähän helpottanut itkua on Disflatyl-tipat.Niitä olen antanut jopa yli 2 vuotiaalle jos masu on pipi.Cuplaton on rasvapohjainen tuote,Disflatyl vesipohjainen,joskus kun itellä on ollut vatsavaivoja, otin itekin niitä.
        Ystävän pojalla vaivat jatkui vuoteen saakka,lääkärit vain levittivät käsiä kunnes yksityislääkäri diagnosoi maitoallergian ja lactoosi-intoleranssin.Joten kannattaa vaatia tutkimuksia jos epäilyttää!!!Voimia!

    • äiti-73

      voi jatkua, meillä jatkui, tosin syyt olivat ruoka-aineallergiat kuten nim.koknak

    • minä

      meillä auttoi koliikki-tuttipullot.. 3 päivää kunoltiin käytetty huuto loppui. vauva ei osannut röyhtäistä vaikka olisi tunti tolkulla yrittänyt.

    • äiti vm-65

      Se voi jatkua yli 3 kuukautta. Oma kokemus on keskimmäisen lapsen kanssa. Vältä antamasta banaania ja herneitä, sillä ne saattavat lisätä koliikkivaivoja.

    • elomorsian

      Sitten loppui kuin seinään. Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      381
      894
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      186
      676
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      62
      606
    9. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      567
    Aihe