Maaperätutkimus

Pitääkö tilata maaperätutkija vielä ja tehdä rakennuksen nurkkapisteiden kohdilta poraamalla jos jo on tiedossa kaivettuna talolinjaa ja nurkkien kohdilta kauhurilla kallioon saakka, että rakennuksen alla ja perustuslinjalla kalliota 0 m-3 m syvyydellä ja maa-aine siinä välillä hiekkaa / moreeni, savea eikä humusta ei ole ?
Kairaavatko kauhurin jo täyttämiä kohtia ja maa-aineita, vai ilmaako vaan jotta voivat laskuttaa ja kertoa että hiekkaa / moreenia ja kalliota?
42107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tarvitse. Vastaava mestari voi tehdä maaperästä tehtyjen koekuoppien perusteella selvityksen millaisesta maaperästä on kyse ja laittaa mukaan myös selostuksen perustamistavasta. Kannattaa kysyä kuitenkin ensin paikallisen rakennusvalvonnan mielipide, he auttavat kyllä.

Äänestä
  • Tämä on viestiketju johon ajattelin kysymykseni sijoitettavaksi:

    Kysymyksessä on 1987 valmistunut rakennus jonka sokkeli on toteutettu valetun anturan päälle neljällä kevytsoraharkolla. Anturan vieressä ulkosivulla sen alapuolella on salaojaputki. Maavaraisen alapohjan/perustuksen betonilaataatan paksuus on 100 mmm. Sorastus yms. nykyisetkin standardit täyttävä.

    Sisäpuolella rakennusta valun alla styroxia on sokkelin/seinän vieressä 100 mm (valun paksuus edelleen 100 mm), keskellä alapohjaa metrin kauempana sokkelista styroxvahvuus on 70 mm. Koko alapohja on maavaraisena, asuinkerroksen neliöt ovat 200 m2, eli kattotuolit ovat kantavat jolloin jänneväli on pitkä.

    Olen ostamassa ko. rakennusta ja löysin yhden halkeaman sokkelissa. Halkeama sijaitsee eräisessä nurkassa sadevesisyöksyputken vieressä josta päättelin ihan itse että sokkelin kuivattaminen/sadevesien ohjaaminen poistaisi ongelman.

    Kysymykseni kuuluu että onko mahdollisesti koko sokkeli/antura-alueen kuivattamistöistä ja sade/valumavesien ohjaamisesta poispäin ainakaan haittaa. Eli ettei koko perustus ala käyttäytymään eritavalla sokkelin kuivatuksen jälkeen. Kerran kun kaivan niin varmaan kannattaa eristääkin, styrox on aika halpaa.

    Lisätietona vielä että kaikki 200 m2 on yhdessä tasossa joten rakennuksen paino neliömetriä kohden on suhteellisen pieni.

    onko sokkelin kuivattamisesta ainakaan haittaa jos rahaa on halua polttaa?

    Terv. Pera

    Äänestä

  • Pera kirjoitti:

    Tämä on viestiketju johon ajattelin kysymykseni sijoitettavaksi:

    Sain käsityksen, että kuivattamalla sokkelin estät uusien halkeamien synnyn? Höpsis!
    Ei se sokkeli kuivuudesta halkea, joku muu on aiheuttanut sen halkeaman....

    Äänestä

  • Pera kirjoitti:

    Tämä on viestiketju johon ajattelin kysymykseni sijoitettavaksi:

    Kysymyksessä on 1987 valmistunut rakennus jonka sokkeli on toteutettu valetun anturan päälle neljällä kevytsoraharkolla. Anturan vieressä ulkosivulla sen alapuolella on salaojaputki. Maavaraisen alapohjan/perustuksen betonilaataatan paksuus on 100 mmm. Sorastus yms. nykyisetkin standardit täyttävä.

    Sisäpuolella rakennusta valun alla styroxia on sokkelin/seinän vieressä 100 mm (valun paksuus edelleen 100 mm), keskellä alapohjaa metrin kauempana sokkelista styroxvahvuus on 70 mm. Koko alapohja on maavaraisena, asuinkerroksen neliöt ovat 200 m2, eli kattotuolit ovat kantavat jolloin jänneväli on pitkä.

    Olen ostamassa ko. rakennusta ja löysin yhden halkeaman sokkelissa. Halkeama sijaitsee eräisessä nurkassa sadevesisyöksyputken vieressä josta päättelin ihan itse että sokkelin kuivattaminen/sadevesien ohjaaminen poistaisi ongelman.

    Kysymykseni kuuluu että onko mahdollisesti koko sokkeli/antura-alueen kuivattamistöistä ja sade/valumavesien ohjaamisesta poispäin ainakaan haittaa. Eli ettei koko perustus ala käyttäytymään eritavalla sokkelin kuivatuksen jälkeen. Kerran kun kaivan niin varmaan kannattaa eristääkin, styrox on aika halpaa.

    Lisätietona vielä että kaikki 200 m2 on yhdessä tasossa joten rakennuksen paino neliömetriä kohden on suhteellisen pieni.

    onko sokkelin kuivattamisesta ainakaan haittaa jos rahaa on halua polttaa?

    Terv. Pera

    Kuinka antura on eristetty ulkoapäin (vaakaeristeet)? Näin lähellä maanpintaa oleva antura saattaa joutua roudalle alttiiksi, siis anturan alla oleva routiva maa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaakko kirjoitti:

Pitääkö tilata maaperätutkija vielä ja tehdä rakennuksen nurkkapisteiden kohdilta poraamalla jos jo on tiedossa kaivettuna talolinjaa ja nurkkien kohdilta kauhurilla kallioon saakka, että rakennuksen alla ja perustuslinjalla kalliota 0 m-3 m syvyydellä ja maa-aine siinä välillä hiekkaa / moreeni, savea eikä humusta ei ole ?
Kairaavatko kauhurin jo täyttämiä kohtia ja maa-aineita, vai ilmaako vaan jotta voivat laskuttaa ja kertoa että hiekkaa / moreenia ja kalliota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu