Minun äiti oli aina rantapyykillä. Rannassa oli
padan paikka ja sen alle tuli ja pyykille. Minä ongittelin ahvenia. Ne oli ihania aikoja. Ei ukkokaan tullut huutamaan sinne.
padan paikka ja sen alle tuli ja pyykille. Minä ongittelin ahvenia. Ne oli ihania aikoja. Ei ukkokaan tullut huutamaan sinne.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olimme mummoni kanssa rantapyykillä. Rantapolkua tulla köpötteli pieni liuhupartainen ukonkäppänä. Päästäkseen omalle puolelleen hänen oli kiivettävä läheisen riukuaidan yli. Kuinka ollakkaan ukko jäi housunpersauksistaan kiinni oksantynkään. Siinä hän roikkui, kiemurteli ja yritti ylettyä takamuksiinsa.
Mummo lähti apuun. "Olis kirves ni löis ton oksan pois", mutisi ukko. Mummo päästi ukon pälkähästä. Takaisin tullessaan mummo puheli"...sää mitään kirveel olsit tehny...
Näin kerran kauan sitten.
Sun tarina oli kiva.
Se oli elävää kansanperinnettä.
Minä muistan kun Piippu-Kaisa tuli rantaan, kun äiti oli pyykillä. Se näki, kun ongittelin ahvenia ja lupasi 20 penniä jokaisesta ahvenesta.
En minä niitä tainnut monta saada, mutta pari kuitenkin. Se tuntui jotenkin tärkeältä, kun oli
palkka luvattu. Se oli ensimmäisiä rahatöitä minulla.
Olin joskus kummitätini mukana, kun hän pesi pyykkiä vesiroopilla. Aikuisena olen turhaan yrittänyt etsiä sitä pyykkipaikkaa.
Kertoisko joku miten pyykki rannassa pestiin.
Minun mielestä pyykki keitettiin padassa ja huuhdottiin vedessä. Joskus talvella äiti huuhtoi pyykin avannossa. Siitä tuli tosi raikasta.
Kyllä se niin oli että rannalla oli suuri pata kivien päällä. Jo minun lapsuudessani oli palju ja pyykkilauta jolla valkoiset liinavaatteet hangattiin. Sitten ne pantiin pataan ja saippuana oli joko kotitekoista saippuaa, joskus ihan aitoa lipeäkiveä nokare tai pataan sujautettiin pussi tuhkaa. Sekin muodosti lipeää.
Koska liinavaatteet siihen aikaan olivat yleensä kotoisista pellavista kudottu ja pellavan ominaisuus on sellainen että se keitettäessä vain valkenee, olivat liinavaatteet todella hohtavan valkoisia. Pyykki luonnollisesti huuhdeltiin järvessä ja talvella avannossa mikä koetteli rajusti pyykkärin käsiä.
Kuitenkin siinä rantapyykillä oli oma hohtonsa. Yleensä rannat olivat lampaiden jäljiltä nukkamaisen ruohon peitossa. Lasten oli mukava kohennella tulta ja kuten tuossa edellä kerrottiin siinä samalla voi onkia pikkukalaa.