Meillä on siis 5.5 kk:en ikäinen rottweilerin ja ajokoiran sekotus. (Narttu). Haettiin perjantaina eli on ollut meillä melkein 3 päivää. Syy miksi koira annettiin vanhasta kodista pois oli se, että koira ei tullut toimeen siinä perheessä, kun oli pari räyhäävää ja villiä lasta (jotka luultavasti kiusasi koiraa). Perheen äiti asui ilman miestä joten hänkään ei oikein osannut pitää kuria. No joka tapauksessa en tiä miten enää suhtautua tuohon muuten niin ihanaan koiraan. Asun mieheni ja 2-vuotiaan tyttöni kanssa. Koira rupesi eka luottamaan "isäntään" ja ensimmäisen kerran kun mä olin koiran kanssa ulkona niin sen jälkeen koira rupes jo muhunkin luottaan. Hyvin on tullut toimeen 2 vuotiaan tyttäreni kanssa, paitsi jos tyttö menee koiran lähelle ja yrittää ottaa vaikka luuta niin sillon koira hermostuu ja saattaa näykkästä! Kun meillä kävi kavereita tänään, alotti koira semmosen haukkumisen ja murinan että kesti hetki hiljentää. Huomas selvästi, että koira pelkäsi vieraita, ja saatto ihan vaan kun "vieras" käveli ohi niin murista ja haukahtaa ja suurinpiirtein näykätä. Mutta perheen seurassa koira on niin ihana, mitä nyt välillä rupee meitä aikuisia näykkiin, ja tuntuu että mitä enemmän kieltää sitä enemmän innostuu ja häntä heiluu.. (siis rupee riehuun ja leikkiin).
Tänään kun olin koiran kanssa lenkillä, tuli vastaan nainen. En pitänyt tarpeeks tiukalla varmaan remmiä, kun koiramme yritti hypätä ja napata naista käteen. Koira muutenkin murisee aina vieraille ihmisille ulkona. Luulen että koiraa on käsitelty aikaisemmin huonosti, mistä koiran käytös ja epäluottamus muita ihmisiä kohtaan johtuu, ihan kuin vieraat olisi "uhka". Ja tässä nyt herää sitten kysymys, että onko mitään mahdollisuutta enää koiran kanssa, voidaanko me pitää sitä? Onko kaikki vaan normaalia pennun käytöstä? Vai mitä teen? Kun kuitenkin rakastan tota pikku viikaria, enkä haluaisi antaa pois. Pelottaa että se olis järkevintä. Sen takia haluaisinkin muiden ihmisten mielipiteitä asiaan. Kun aina ajattelen kun se tekee jotain "pahaa", että toi on varmaan normaalia pennulle, mutta missä menee raja? Kiitos kun jaksoit lukea. Auttakaa ja vastatkaa nopeeta, että tiedän oikean ratkaisun mahdollisimman pian..
Tänään kun olin koiran kanssa lenkillä, tuli vastaan nainen. En pitänyt tarpeeks tiukalla varmaan remmiä, kun koiramme yritti hypätä ja napata naista käteen. Koira muutenkin murisee aina vieraille ihmisille ulkona. Luulen että koiraa on käsitelty aikaisemmin huonosti, mistä koiran käytös ja epäluottamus muita ihmisiä kohtaan johtuu, ihan kuin vieraat olisi "uhka". Ja tässä nyt herää sitten kysymys, että onko mitään mahdollisuutta enää koiran kanssa, voidaanko me pitää sitä? Onko kaikki vaan normaalia pennun käytöstä? Vai mitä teen? Kun kuitenkin rakastan tota pikku viikaria, enkä haluaisi antaa pois. Pelottaa että se olis järkevintä. Sen takia haluaisinkin muiden ihmisten mielipiteitä asiaan. Kun aina ajattelen kun se tekee jotain "pahaa", että toi on varmaan normaalia pennulle, mutta missä menee raja? Kiitos kun jaksoit lukea. Auttakaa ja vastatkaa nopeeta, että tiedän oikean ratkaisun mahdollisimman pian..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla 5,5, kk berniuros, eikä vastaavaa esiinny!
Eli käytös ei ole normaalia. Jos haluat siitä yhtesikuntakelpoisen koiran, etsi apua ja pian. Vaarallinen myös näköjään lapsille, itselläsi 2 vuotias ! Etsiydy koirakouluun, sieltä saat neuvoja kädestä pitäen ja osoitteita, mistä apua saa. Toimi pian ! Koirakoulun osoitteen saat omalta paikkakunnatasi kysymällä esim. POKS (=Pohjois-Karjalan seurakoirat yhdistykseltä), etsi netistä tai hae puh.nro 02 02 02. Löytyy varmasti. Siellä on sellainen hlö kuin Helena Korhonen. Meidän ukkeli käy paraillaan koirakoulua mainitussa yhdistyksessä. Poika on esimerkillinen oppilas, osaa jo vaikka mitä, vaikka ei edes paljon harjoiteltu! Avoin, kiltti, reipas ja ystävällinen kaikille, siis koirille ja ihmisille. Mutta sehän onkin berni. Rotikan ja ajurin risteytys on kyllä arveluttava. Siinä on riistaviettiä ja vahtikoiraa, suojelukoiraa. Ehdoton koulutettava ! Voisinpa melkein suositella, että annat sen edelleen semmoisiin käsiin, jolla ihmisellä on oikeasti aikaa ja hermoja sen koulutukseen. Asia vaatii todella paneutumista ! En riskeeraisi, kun on lapsikin perheessä. Paljon sopivammpia koiria on, kannattaa ottaa puhdasrotuinen, niin on melko varma sen luonteesta ! Meidän pentu tulee hyvin lastenlasten kanssa toimeen, nuorin 4 kk ja vanhemmat 3 v. Lapsille on neuvottu kädestä pitäen, kuinka toimia koiran kanssa ja koiraa neuvottu alussa myös ja oltu koko ajan mukana silmäämässä touhuja, kannatti !
...mutta Berni ja rottiksen&ajokoiran mixaus ovat luonteeltaan aivan erinlaisia koiria, käsittääkseni bernit ovat seurallisia ja ns."kilttejä" koiria ainakin täällä Tampereen seudulla ne ovat hyvin edustettuina koirina joita käytetään lastenkodeissa/tarhoissa ja vammaisryhmissä vanhustenkodeissa yms. "paijauskoirina".
Rotikka taas voi olla ja pentuna usein onkin melkoinen "tahtokoira", ystäväni kasvatti rottiksia ja siinä sivussa tuli seurattua millaisia "luupäitä" osa koirista oli samoja piirteitä löytyy sakemanneista ja takuulla muistakin vahvan vietin ja tahdon omaavista koirista, tuon pennun käytös josta ketjun aloittaja kirjoitti varsinkin jos se on joutunut lasten kiusatuksi oli ihan normaalia yli riehakkuutta ja sen lisäksi koira oli arka ja peloissaan olihan se ollut uudessa kodissa vasta noin vähän aikaa, tottumiseen menee useampi viikko ja luottamuksen rakentamiseen vielä useampi.
Koira kun koira pitää kouluttaa se on totta!
Tiedän kyllä rottiksen, mikä luupää se voi olla. Naapusrustossa on vihainen semmoinen, murisee ihmisille, omistaja ei tee mitään! Missä vika, joko arvaat ? Ajuri on metsästysviettinen koira.
Minulla ollut kaksi sakemannia, erittäin lutunen uros ja erittäin ei lutunen narttu (kasvattajan linjat epämääräiset, sain tietää myöhemmin, oma vika kun otin sieltä). Jokaisesta rodusta saa vihaisen ja ei yhteiskuntakelpoisen koiran, jos koira ei ole oikean ihmisen käsissä. Yleensä luonteesta 80 % määräytyy kasvatuksesta ja loput 20 % on perimää. Mulla siis kaksi lutusta berniä. Olen tavannut myös vihaisia bernejä. Luulenpa, että "kun se on vauvana niin söpö ja kultapuppeli, eihän sitä voi kieltää", ja näin se saa kasvaa vapaasti, toki se ottaa johtajuuden. Ongelmat tulevat väärästä johtajuudesta. Jos koira on päässyt johtajaksi laumaansa, on sillä paineita ja stressiä !!! Hyvä ihmisjohtaja on koiralle tuki ja turva ! Meidän ukko on nyt 1/2 v. ja joskus ei tottele, ja alkaa haukulla "vastustaa", mutta ME päätämme, mitä teemme ja milloin. Tosi helposti antaa periksi. Tämä murrosikä kuuluu koiran kehitykseen. ALUSTA ASTI tehtävä johtajuus selväksi, niin varmasti ongelmista vältytään. Rakasta koiraa ja ojenna rakkaudella. Ihmislapsen ja koiralapsen kasvatus ei juurikaan poikkea toisistaa. Alussa ihan kovaa hommaa, rotu kuin rotu. Opetettava kodin säännöt, että esim. kasetteja ei syödä samoin ei kenkiä. Meillä ei ole ollut mitään tuhoja. Omilla leluilla leikitty ja sitten lelut pois, ettei koira kyllästy. Joskus kyllä töistä tultua on väsyttänyt, mutta kyllä sen kestää kun tietää mihin on ryhtynyt. Alussa myös jumitti lenkillä. Olin juurtunut puu ja kävelevä karkkisäkki. Kyllä välillä otti pattiin. Mutta nyt ei ole ollenkaan mitään ongelmia! Koirakoulussakin oikea pinko ja kontakti 100 % !!! T: Ylpeä koiristaan oleva 45 v. mummeli, 3 lapsen isoäitiliini PS: Oikeasti, ..koirasekotuksesi on arvaamaton, ainakin, kun kotiakin vielä vaihdettu. Jos päätät pitää koiran, varaudu isoon työhön. Jos annat pois, anna osaaviin käsiin, jolla myös aikaa koiralle. Sekotuksesi on myös aktiivinen, eli liika energia oikeaan suuntaan, esim. etsitä makupaloja, jäljestysharjotuksia, LUE KUMIKANASTA Millan koirakoulusta.
Etsi lähin koirakoulu tai vastaava, voit soittaa eläinlääkärillesi ja kysyä missä lähin sijaitsee. En rupeaisi itse kouluttamaan jo noin pitkälle päässyttä häiriö tapausta, vika ei ole koirassasi vaan siinä miten se o koulutettu ja miten stä on pentuna kohdeltu. Ei ole toivottomia tapauksia, koirasi on vielä nuori joten jos vain jaksat panostaa häneen ni kyllä hän vielä tavoille oppii=)
Koirasi on todella häiriintynyt, ihmisten päälle hyppinen ja vieraiden ja oman väen näykkiminen ei ole normaalia. Ennenkaikkea sinun täytyy ajatella lapsesi turvallisuutta, jos koira nyt jo on ehtinyt näykkäistä lastasi niin ihan varmasti jotain sattuu vielä. Sinuna en lähtisi leikkimään läheisteni ja omalla terveydellä vaan yrittäisin etsiä koiralle kokeneemman kodin. Ehkä teidän kannattaa aloittaa alusta pennun kanssa, jolla ei ennestään ole pitovaikeustaustaa ja joka ei ole palveluskoirarotuinen. Olivatko alkuperäisen perhen lapset todella kiusanneet koiraa? Lapsista kun tuppaa lähtemään ääntä ja liikettä, jos koira ei sellaista siedä ei se voi olla lapsiperheessä.
pitää opettaa se miten koiraa kohdellaan. Ei retuuteta ei revitä..annetaan koiran olla rauhassa. Koiran kanssa voi leikkiä yms. mutta kiusata ei saa.
Valitettavan moneessa lapsiperheessä koira saa huonoa kohtelua. Koira on lasten rettuttettavana ja kaikki pitäsi kestää??
Kyse ei ollut todellakaan koiran retuuttamisesta. Perheessä, jossa koiraa muutenkin kohdellaan asiallisesti lapset kyllä oppivat koiraa kohtelemaan. On nähty liikaa näitä heppoisin tiedoin ja taidoin otettuja pitovaikeuskoiria jotka ottavat kiinni suunnilleen kaikkeen mikä liikkuu. Olihan tämä alkuperäinen ongelmakoira ottanut jo ohikulkijaankin kiinni kadulla! Tietenkin lapsille täytyy opettaa miten koiran kanssa ollaan!!
Mä en välttämättä suosittelis antaa koiraa taas uuten kotiin, se on vasta puolvuotias ja jo kolmanteen kotiin menossa, tolla menolla ei sen käytös ainakaan parane. Tottakai ymmärrän että sun täytyy ajatella sun lasta tässä asiassa, muutta uskon että noin nuori koira kun on, niin oppii vielä tavoille, kun saa rakkautta ja asiantuntevaa apua, siispä mun mielipide on koirakoulu ja muutenkin vieraisiin totuttaminen. Eikö koira siis päästä ollenkaan vieraita lähelleen vai onko vaan aluksi varautunut?!? Jos se suojelee leluja ja luitaan noin kovasti, niin niitä ei ehkä kannata sille antaa, ainakaan lapsen ollessa paikalla. Sitten tosta riehaantumisesta, jos koira vaan yltyy ja yltyy, eikä lopeta, vaikka kieltäis, niin paras opetus on eristää se muusta "laumasta", elikkä siksi aikaa vaikka toiseen huoneeseen yksinään kunnes rauhoittuu. Mutta kannattaa ehdottomasti hakea ammattiapua!!!
Mietin itsekin sitä että jos annamme koiran vielä kolmanteen uuteen kotiin, sen pää menee vielä enemmän pyörälle ja kohta siitä ei ehkä saa kasvatettua/koulutettua kunnon koiraa ollenkaan. Taisimme kuitenkin ottaa liian ison askeleen ottamalla tuollaisen koiran, mutta ei ole kivaa jos vieraat joutuvat pelkäämään tullessaan kylään jne. Tämä on erittäin vaikea tilanne. Mietin sitä, että ehkä koiralla kuitenkin olisi parempi toisessa kodissa, sellaisessa, jossa ihmisillä ois aikaa paneutua kunnolla koiran "luonnehäiriöön". Kun en voinut arvatakaan kun koiran otimme että näin kävisi. Vaikeaa.
Mulla on itsellä sekarotuinenkoira joka alussa Haukku jokaisen vastaantulijan ja syöksähteli kohti.Mutta meni ohi ihan ajan kanssa, samalla totuttelin vieraisiin.nyt ei tee sitä enää paitsi jos vieras lähestyy uhkaavasti tai koira ei itse tee tuttavuutta tai on uhkaavan oloinen,
Sun kannattaa kärsivällisesti vain kouluttaa sitä.
Jos koira on ollut teillä vasta 3 päivää, se ei ole vielä kotiutunut. Koiralla ei ole vielä isäntää, näykkimistä ei saa sallia, joskus koiralle voi sattua vahinko ja se puraisee esim. vauvaa. Ottakaa yhteyttä paikalliseen palveluskoirayhdistykseen, ja kysykää neuvoja sieltä. puolivuotias koira on vielä pentu, ja se tarvitsee selkeät rajat.
Katso sivulta www.palveluskoiraliitto.fi teitä lähinnä oleva palveluskoirakerho, jonka kautta saatte neuvoja koiran kanssa olemiseen.
ps. jos pidät lenkillä talutushihnaa tiukalla, toimii se koiralle kiihokkeena --> luulee että pelkäät jotain ja valmistautuu tappelemaan. Mikäli hihnaa ei voi pitää löysällä, niin opeta koira kulkemaan ojan puolella. tällöin olet itse aina koiran ja vastaantulijan välissä.
Kiitos paljon kaikille vastanneille. Meiän pikku viikari on päässyt maatilalle kokeneeseen koiraperheeseen, missä saa juoksennella ja nauttia! Ensimmäisenä koirana tuo mikä oli ei ollut järkevä meille, kun ei olla niin kokeneita. Hyvä että koira pääsi hyvään paikkaan ennenkö sen pää olis menny jo ihan sekasin.
No hienoa, että koiralle löytyi hyvä ja kokenut koti! Toivottavasti se nyt jää sen pysyväksi kodiksi, koko sen loppuelämäksi! =)
Hyvä ratkaisu, koiran ja teidän itsenne kannalta!
Koirat ovat persoonia niinkuin ihmisetkin, mutta suosittelen silti seuraavaa: koiralle ehdottomasti tehtävä selväksi kuka talossa määrää. Sen on sisäistettävä, että te omistajat jakelette säännöt, ei se. Eli esim vesipullo käy rankaisijasta, ainakin meillä toimii. Eli kun käyttäytyy huonosti, saa tiukan suihkauksen naamalle. Toinen, että pistä koira sisälläkin hetkeksi remmiin. Meillä koira rauhoittuu, kun jää huomiotta. Sitten voi palkita kun on nätisti. Siinä muutama vinkki, toivottavasti toimii.
kymmenen vuoden kokemuksella ja tuollaisia tapauksia ihan riittävästi nähneenä neuvoisin viemään lopetukseen. älä anna enää eteenpäin ongelmakoiraa joka jo tuossa iässä on noin häiriintynyt. myös lapsen turvallisuus oltava etusijalla. kirpaisee kyllä ja kirpaisee myös rahallisesti muttei tarvitse päivästä toiseen miettiä missä koira seuraavaksi kiertää ja miten sillä menee. itse laitoin kakkoskoirani piikille täydellisen luottamuspulan vuoksi, vaikka olen yksinelävä lapseton ihminen. älä hanki itsellesi liikaa ongelmia sen koiran kanssa.