Kun nyt tässä istun
Mietin, että miksi olen
Kuka minä oikeasti olen?
Pieni tyttö, joka rakastuu renttuihin?
Vai se kiltti tyttö, joka äidillensä muistaa
hymyillä?
En vain osaa enää
En osaa elää elämääni
Se kulkee silmieni ohitse kuin filmi
Silti niin huono filmi, että en edes muista sitä
Vain hiljaa voin päätäni puistaa
Satutinko sittenkin itseäni liikaa?
Mä jäin ansaan piikkilankaan
Revin itseni irti
Piikit leikkasivät syvät haavat sydämeeni
Eivätkä ne vieläkään ole parantuneet
Toivon muotoiset arvet koristavat lapsen sydäntäni
Kertoen, että ehkä sittenkin toivon ja uskon
Ehkä sittenkin mä vielä joskus paranen
Olen uskonut ja luottanut
Pettänyt ja ollut petetty
Tiedän, elämää se vain on
Mutta kai mä silti uskon
Että se lapsi ei tätä tiedä
Se ei suostu uskomaan sitä pahaa oloa
Jota vain hiljaa myrkytän
Sillä sieluni huutaa ikävää
Ikäväänsä maailmalle, ikäväänsä rakkaan syliin
Ei ole ollut päivää
Ei yötä, ei iltaa ettenkö olisi huutanut tuskaani
Itkenyt ja raivonnut
Kun sieluun sattuu niin paljon
Kai sinne jäi vielä pala piikkilankaa
Repimään lisää haavoja
Josta vuotaa se rakkauteni veri
Tuoden tilalle ruosteisen vihansa
Ja minä
Minä nostan pääni ja tuijotan maailmaa
Kylmin silmin, odottaen huomista
Ehkä en tätä kauaa jaksa
Olla julma ja kylmä
Mutta vielä tämän päivän ainakin...
Mietin, että miksi olen
Kuka minä oikeasti olen?
Pieni tyttö, joka rakastuu renttuihin?
Vai se kiltti tyttö, joka äidillensä muistaa
hymyillä?
En vain osaa enää
En osaa elää elämääni
Se kulkee silmieni ohitse kuin filmi
Silti niin huono filmi, että en edes muista sitä
Vain hiljaa voin päätäni puistaa
Satutinko sittenkin itseäni liikaa?
Mä jäin ansaan piikkilankaan
Revin itseni irti
Piikit leikkasivät syvät haavat sydämeeni
Eivätkä ne vieläkään ole parantuneet
Toivon muotoiset arvet koristavat lapsen sydäntäni
Kertoen, että ehkä sittenkin toivon ja uskon
Ehkä sittenkin mä vielä joskus paranen
Olen uskonut ja luottanut
Pettänyt ja ollut petetty
Tiedän, elämää se vain on
Mutta kai mä silti uskon
Että se lapsi ei tätä tiedä
Se ei suostu uskomaan sitä pahaa oloa
Jota vain hiljaa myrkytän
Sillä sieluni huutaa ikävää
Ikäväänsä maailmalle, ikäväänsä rakkaan syliin
Ei ole ollut päivää
Ei yötä, ei iltaa ettenkö olisi huutanut tuskaani
Itkenyt ja raivonnut
Kun sieluun sattuu niin paljon
Kai sinne jäi vielä pala piikkilankaa
Repimään lisää haavoja
Josta vuotaa se rakkauteni veri
Tuoden tilalle ruosteisen vihansa
Ja minä
Minä nostan pääni ja tuijotan maailmaa
Kylmin silmin, odottaen huomista
Ehkä en tätä kauaa jaksa
Olla julma ja kylmä
Mutta vielä tämän päivän ainakin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
tosi nätti,jollain tavalla muistuttaa mua.Minä en
m,yöskään tiedä kuka olen...eikö elämä olekkin
ihmeellistä,välillä haluaisi syleillä koko
maailmaa ja välillä haluaisi paeta.Mutta
sellaista se elämä.Jaksamisia sulle(¤=