Kiitän.

Minua on satutettu,petetty ja pilkattu liian
monta kertaa.
Kukaan ei auta minua ylös täältä pohjamudasta.
Ylös ihanaan puhtauteen.
Kävelen pimeässä yössä palellen.
Kävelen pelko sydämessäni.
Kukaan ei kiedo käsiään ympärilleni
lohduttaakseen.
Kädellään he vain lyövät iskun kasvoihini.
Olen aina kääntänyt toisen posken.
Ehkä liiankin usein.
Kyynel silmässä kurkistan hiuksieni takaa ylös
taivaisiin.
Vain yksi tähti loistaa kirkkaasti.
Huomaan kuinka se liikkuu.
Aivan kuin tanssahtelisi alaspäin.
Tuttu ääni lausuu mulle.
"Kulta pieni,kukaan ei satuta sua enää.
Minä olen turvanasi aina.
Läpi synkän elämän myrskyn.
Vaikka olen poissa,
en ole poissa sydämestäsi.
Kuinka kaunis oletkaan."
Tähti nousee ylöspäin paikalleen.
Pimeys katoaa ympäriltä ja alkaa valon aika.
Ihmiset katsovat minuun uusin ilmein.
Ei enää niitä halveksivia katseita vaan
hämmästyneitä.
Koska olen elävä enkeli.
Mulla on siivet mutta en osannut käyttää niitä.
Murtuneet olivat monesta kohtaan.
Ei enää.
Siipeni uutta vopimaa ovat saaneet.
Lennän kohti aurinkoa.
Katoan ikuiseen valoon.
En enää katoa pimeyden tyrskyihin.
2224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaunis runo. jotenkin muistuttaa mua. ja mun
elamaa nyt.

Äänestä

Tosi ihana runo...kiitos*hymyilee*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SadFace kirjoitti:

Minua on satutettu,petetty ja pilkattu liian
monta kertaa.
Kukaan ei auta minua ylös täältä pohjamudasta.
Ylös ihanaan puhtauteen.
Kävelen pimeässä yössä palellen.
Kävelen pelko sydämessäni.
Kukaan ei kiedo käsiään ympärilleni
lohduttaakseen.
Kädellään he vain lyövät iskun kasvoihini.
Olen aina kääntänyt toisen posken.
Ehkä liiankin usein.
Kyynel silmässä kurkistan hiuksieni takaa ylös
taivaisiin.
Vain yksi tähti loistaa kirkkaasti.
Huomaan kuinka se liikkuu.
Aivan kuin tanssahtelisi alaspäin.
Tuttu ääni lausuu mulle.
"Kulta pieni,kukaan ei satuta sua enää.
Minä olen turvanasi aina.
Läpi synkän elämän myrskyn.
Vaikka olen poissa,
en ole poissa sydämestäsi.
Kuinka kaunis oletkaan."
Tähti nousee ylöspäin paikalleen.
Pimeys katoaa ympäriltä ja alkaa valon aika.
Ihmiset katsovat minuun uusin ilmein.
Ei enää niitä halveksivia katseita vaan
hämmästyneitä.
Koska olen elävä enkeli.
Mulla on siivet mutta en osannut käyttää niitä.
Murtuneet olivat monesta kohtaan.
Ei enää.
Siipeni uutta vopimaa ovat saaneet.
Lennän kohti aurinkoa.
Katoan ikuiseen valoon.
En enää katoa pimeyden tyrskyihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu