Tieteen alalajina tunnettu salaisen paranormaalien ilmiöiden tutkintakomission PARADIS:n tutkimuksissa on paljastunut, että kolmen "valonlähettilään" kehittämä ns. Galaktinen Liitto on todellisuudessa kehitetty ihmisyyttä ja ihmisten olemassaoloa vastaan.
Kyseinen liittouma humanoidien kanssa on siis todellista, mutta se vaarantaisi tulevaisuutemme ja päätäntävaltamme siirtyisi suuremmille mahdeille. Toisinsanoen meistä tulisi pelkkiä pelinappuloita ja meidän maallista ahneutta käytettäisiin hyväksi húmanoidien tavoitteiden saavuttamiseen. Mitkä sitten ovat heidän tavoitteita? Yksinkertaisesti sanottuna yhdellä sanalla, valloitus. Jokainen osaa varmasti kuvitella seuraukset, jos niin pääsisi tapahtumaan.
Liiton lupaamat "parannukset" mm. Varallisuuden jakaminen kaikkien kanssa tasapuolisesti, on käytännössä mahdotonta.
Pelkästään se toteutuessaan toisi mukanaan mieletöntä sekasortoa ihmisten keskuuteen ja epäilyjä tapahtuman tasapuolisuudesta. Humanoidit ovat huomanneet, että raha on mennyt jo elämän arvostamisen edelle keskuudessamme. Siksi he yrittävät käyttää meidän ns. heikkoja lenkkejä saavuttaakseen päämääränsä.
Liiton lupaama tajunnan siirtyminen korkeimmalle tasolle on huijausta. Sillä yritetään saada meidät uskomaan että pystyisimme ihan mihin tahansa jos tajuntamme olisi suureeltaan ääretön. Täydellisen tietouden saavuttama tila on ainoastaa yhdellä ainoalla olemassaolevalla henkiolennolla.
Jokainen Gaalaktisen Liiton kannattajiin kuuluva, voi hetken miettiä, miksi me illuminatin kannattajat ja jäsenet estämme jatkuvasti N.E.S.A.R.A:n julkistamista ja tapahtumien muokkaamista meidän tajuntamme mukaisiksi. Tulemme myös jatkossa taistelemaan valloittajia vastaan. Se on meille ihmisille ominaista.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Taidat ollakin joku Suomalainen ökyri, joka napsii miljoonat omaan taskuun muiden tavisten työn kustannuksella.
Juuri nämä Jorma Ollilat tietävät kyllä missä mennään. Käyvät Bilberg kokouksissa missä suljettujen ovien takana keskustellaan tämän Illuminatin salaisia ihmisten orjuuttamishankkeita. Galaktinen liitto ei ole minkään valkoisten veljeskunnan kehittämä asia.
Illuminati on tullut päätepisteeseen ja kohta tämän kusipäälafgan teot pistetään julkiselle vadille. Ehdottaisin että saunan taakse ja kuula kalloon jokaiselle jäsenelle, mutta uskon että henki säästyy monelta. Mutta Illuminatin jäsenet kyllä maksavat jokainen tekonsa seuraavissa elämissään. Luonnon laki sen jo määrää!
Täällä ei ole luotu maailmassa ketään leikkimään ihmisten jumalaa. Dark Agenda ja Illuminati yhteisenä organisaationa on leikkinyt jumalaa jo yli 100-vuotta tuhoisin seurauksin. Heidän vallanhimonsa on mennyt liiallisuuksiin. Galaktiselta liitolta löytyy miljardin kokoiset galaktisen liiton armeijat "avaruusalus laivueet" joten vaatimattoman eliittiryhmän edessä valta vaihtuu oikeille ihmisille ja N.E.S.A.R.A. tullaan ajamaan läpi. Ajankohtaa ei tiedetä koska Dark Agendan tupla-agentit soluttautuvat vaikka minne estääkseen hampaat irvessä sen toteutumisen.
Dark Agenda ei ole yhteydessä millään tavalla illuminatiin. Se on täysin erillinen järjestönsä, jonka katsontakanta asioiden suhteen on lievästi sanottuna erilainen toisiinsa nähden.
Dark Agenda on Galaktisen Liiton organisaattoreiden luoma kuvitelmallinen järjestö, jota ei itseasiassa ole edes olemassa. Dark Agenda on luotu myötävaikuttamaan Galaktisen Liiton päämäärällisiä tapahtumia, jotka ovat erittäin epäoikeudenmukaisia meidän ihmisten kannalta ja tulevat toteutuessaan olemaan vahingollisia.
Illuminati on todellisuuteen pohjautuva järjestö. Toisin siis kuin te luulette. Me emme vääristele asioita millään tavalla. Ainakaan niitä asioita, mitä te luulette meidän vääristelevän. Muokkaamme vain ja ainoastaan niitä asioita, jotka ovat vahingollisia meille kaikille.
Meitä on syytetty sotien aloittamisesta, terroriteoista, sieppauksista, kurjuuden kylvämisestä ja muista epäedullisista tapahtumista. Nämä ja muut tapahtumat ovat teidän propagandaanne, jotta, niin kuin mainitsit ajatte N.E.S.A.R.Aa väkisin läpi. Edellä mainitsemani "epäedulliset tapahtumat" ovat todellisuutta. Me emme järjestönä ole osallisia niihin. Ihminen itse on syyllinen moisiin tapahtumiin. Meidän tehtävämme on toissijainen ja sinäkin varmasti tiedät mikä se on.
Jos mielestäsi vallan siirtyminen oikeille ihmisille on oikein, miksi sitten haluat, että humanoidit tekevät päätöksiä puolestasi?
Jos sinäkin ystäväiseni tutkailisit hieman omaa itseäsi ja sisimpiä ajatuksiasi. kirjoitit nimittäin että meidän vallanhimo on mennyt liiallisuuksiin. Mieti hetki ja pohdi mikä on liiallista ja mikä taas ei. Mielestämme kaikki mitä N.E.S.A.R.A. pitää sisällään on järjettömän liiallista yhteiskunnallemme.
Vielä mainitsen toiminnastamme senverran, että meillä ei ole minkäännäköistä toimintaamme ohjaavaa fyysistä tahoa, jonka määräysvallan alaisena olisimme. Meidän johtajamme on hengellinen, aivan kuten teidänkin.
Dark Agenda, Illuminati, Galaktinen liitto ja nesara ovat todellisuudessa kaikki Walt Disney nimisen jättikorpporaation tuotteita, kehitetty elokuvaa varten ja testattu teorioita webissä, löytyykö uskottavuutta. Kehnolta näyttää, muutama hörhö on hurahtanut mutta toivomaamme laajempaa kannatusta ei ole löytynyt. Koko hanke haudattaneen, mutta eiköhän se jääne näiden hörhöjen päähän elämään.
Tuleeko?
Tulee!
Milloin?
Huomenna!
Ei tullutkaan?!
Tulee se!
Milloin?
..jne.
Kvaak!
en kyllä väittäisi hänenkään viestiä järjettömäksi.....
Millä oikeudella yksi muutama tuhatpäinen eliittiryhmä on kahminut 95 % koko maailman rahavaroista itselleen. Jos vallanhimosta puhutaan niin eiköhän tämä ole jo ylivuotava esimerkki Illuminatin suunnattomasta ja pohjattomastas ahneuden huipusta.
Yhä enempi ihmisistä havahtuu koko ajan lisää ja tietää kyllä että kuka kusee silmään.
Kohta tämä luku nousee jo niin suureksi että valta joudutaan ottamaan teiltä pois kuin karkki lapselta. Siihen operaatioon tulee kyllä turvallisuustoimista vastaamaan galaktinen liitto että mietippä sitä!
Tarina suoraan jostain ö-luokan scifiroskasta:)
humanoidit, galaktinen liitto ja nesara.. ehkä kaikki on yhden ja saman ryhmän kehittämä huijaus, että todellisuus vaikuttaisi kiinnostavammalta.
minä, joka en usko alieneihin, tiedän itse, että kaikki tämä on potaskaa. jos olette eri mieltä, todistakaa se vaikka kaappaamalla minut ufoillanne.
illuminatilla vaikuttaa olevan todellisuuspohjaa, kun se on niin vanha käsite. toiset näkevät illuminatia kaikkialla. jos järjestön logossa sattuu olemaan kolmio tai silmä, niin se yhdistetään heti illuminatiin.
en kuitenkaan ole mikään tyhmä skeptikko. minä en ainakaan usko, että Lee Harvey Oswald tappoi Kennedyn. FBI se oli!
Tämä keskustelu menee kyllä liiallisuuksiin. Pojat ovat aivan selvästi katsoneet liikkaa Star Trekiä ja muita scifejä. Menkää vaikka pelaamann palloa ja jättäkää tv:n katselu ja leffat vähemmälle!