Varokaa Sri Lankan rantamafiaa

Mister47

Tositarina Sri Lankasta/Beruwelan rannan rantamafiasta.

Hyvät Sri Lankalle matkaavat suomalaiset. Olen palannut 5.2.-04 vaimoni kanssa sieltä turvalliseen Suomeen. Olemme tehneet lähes 20-vuoden aikana useita matkoja sinne. Matkojen kohteet siellä ja pituudet ovat vaihdelleet 2. viikosta 3. kuukauteen. Pääosin olemme asuneet Beruwela-Aluthgama-Bentota alueella. Nyt matkamme kesti marraskuusta -03 helmikuuhun -04. Asuimme omakotitalossa Beruwelan rannasta n. 2 km sisämaahan. Meidän piti olla pidempään, mutta jouduimme lähtemään sieltä aiemmin koska Beruwelan rannan ns. rantapojat uhkasivat tappaa meidät.

Meillä on Sri Lankalta paljon myönteisiä kokemuksia, mutta vaikka kuinka koettaa nähdä aina ikävissäkin kokemuksissa jotain myönteistä, niin nyt tuli se raja vastaan, ettemme voi, emmekä halua sulkea silmiämme ja olla kertomatta vakavista kokemuksistamme sinne matkaaville suomalaisille. Aion myöhemmin raportoida myös suomalaisia matkanjärjestäjiä (Finmatkat) ja viranomaisia. Tässä kerron vain lyhyesti - Teille sinne nyt vielä matkaaville - keskeisistä kokemuksista, jotta voitte ottaa huomioon sen mikä tuntuu tarpeelliselta. Me olimme ns. omatoimimatkalla, emmekä Finmatkojen valmismatkalla.

Kysymys on nyt BERUWELAN turistirannasta. Rannasta, jolle myös Finmatkat suomalaisia kuljettaa. Olimme siis pyörineet po. alueella jo 2 kk, kun alkoi tapahtua vakavia asioita. 31.12.03 päivällä klo 12. Hotelli Palm Gardenin edessä n. 20 kpl rantapoikia piiritti meidät. Haukkuen meitä rumin sanoin, kielsivät meitä puhumasta suomalaisten turistien kanssa ja poistumaan rannalta välttääksemme ikävimpiä seurauksia. Olimme rannalta pois n. kaksi viikkoa ja kun palasimme sinne 15.01.04 niin 16.01.04, meille tultiin paikallisen tuttavan toimesta kertomaan, että lähtekää nyt täältä nopeasti pois, sillä rantapojat ovat uhanneet tappaa Teidät.

Ns. rantapoikien vihamielisyys meitä kohtaan syntyi sitä kun me juttelimme rannalla suomalaisten turistien kanssa. Tästä he tekivät sellaisia johtopäätöksiä, että me harrastamme näin rannalla omaa ”retki- ym. bisnestä” ja saamme siitä 25 % voittoa itsellemme. TÄMÄ ON TÄYSIN PERÄTÖN VÄITE.

Sen sanon, että kun suomalaiset meiltä jotain Sri Lankasta kyselivät, kun tiesivät meidän siellä jo pitkään olleen, niin toki kerroimme.

Olkaa varovaisia lankalaisten rantapoikien, katupoikien ja turistioppaiden kanssa. Heillä kaikilla pitää olla po. hommaan oma lupansa. Jonka saa vain suorittamalla siihen tarvittavan tutkinnon. Kysykää lupakorttia ennekuin lähdette ollenkaan heidän retkilleen. Heidän ystävällisyytensä, hymynsä, palveluhalunsa, intonsa taustalle on vain turistin rahat. Ja erityisesti rantapojat ym. pitävät suomalaisista, koska he ovat aina ystävällisiä ja reiluja, jotka eivät useinkaan tingi. Ovat ns. kilttejä ja heidät saa helposti innostumaan ja mukaan, toisin kuin esim. saksalaiset, jotka eivät suostu mihin vaan. Aivan erityisesti he etsivät varakkaita ”uhreja”. Eli jos joku kertoo, jopa rehvastelee olevansa rikas ja varakas. Silloin on jo retkienkin ym. palvelujen hinnat aivan toiset.

Yksi esimerkki. Joulukuussa eräs helsinkiläinen mies ja hänen 3 henkinen ryhmänsä teki mm. Yalda-safarimatkan paikallisen Suomea hieman puhuvan oppaan kanssa. He tekivät matkan yhdessä päivässä. Lähtivät aamulla ja tulivat illalla. Hinta oli 250 euroa/hlö. Eli yhteensä 750 euroa. Kohde on Lankan kaakkoisosassa oleva suuri villieläinpuisto. On kovasti kysytty ja yleensä aina 2. päivän retki.

Finmatkojen retki samaan kohteeseen kestää 2 päivää ja hinta on 200 euroa/hlö.

Normaali ns. lankalainen hinta kohteeseen 2. päivän matkasta on 100 euroa/hlö , mutta pitää olla vähintään 4 hlöä.

Röyhkeämmät ja pahimmat rantapojat on Beruwelan rannalla, Hotelli Palm Gardenin aidalla. He roikkuvat ja kyttäävät turisteja aidalla taukoamatta. Turistin tullessa rannalle he ovat heti kimpussa, kuin takiaiset tai iilimadot, eivätkä anna hetkenkään rauhaa turistin kävellä rauhassa rannalla. Varokaa heitä ja samoin kylällä ns. katupoikia, jotka lyöttäytyvät samalla tavoin turistin kylkeen, tarjoten erilaisia palvelujaan – suuren rahan toivossa.

Toinen erittäin vakava terveysriski Lankalla on ASBESTI. Asbestilevyistä on alettu rakentaa kaikenlaista mm. hotellien rantabaarien ym. katosten kattoja jne. Samoin omakotitalojen ulko. ja sisäkattoja, räystäiden alustoja, otsalaudoituksia ym. ym.

Tässä muutamia turistin turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyviä tekijöitä, joihin matkustajien ja matkoja markkinoivien matkatoimistojen tulisi pikaisesti ja yhteisvoimin puuttua. Ehdolla, ellei epäkohtia poisteta ei matkoja myöskään kohteisiin tehdä.

Lisätietoa: [email protected]

5

9218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jenni

      Olisi varmasti parempi jos et viitsisi koko maata mustamaalata yhden ilkeän tapahtuman vuoksi (jos se nyt edes on totta ja kai jokaisessa Aasian maassa järjestäytynyttä rikollisuutta on...?), ihmiset voi saada kuvan että se ei olisi matkustamisen arvoinen paikka...

      Olen itse asunut joitakin vuosia sitten Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa melkein kaksi vuotta, eikä jäänyt kuin hyvää sanottavaa. Ihmiset ovat iloisempia ja ystävällisempiä kuin missään. Suosittelen lämpimästi kaikille! :)

      Ja jos Sri Lanka on kerran niin turvaton paikka, miten vaalea teinityttö selvisi kahdesta vuodesta slummialueen naapurina?

      • Jussi

        Mistä sinä Jenni voit tietää mikä kaverin jutussa on totta ja mikä ei? Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Ei ainakaan Lankalla.

        Eihän tuossa jutussa puhuttu kuin Beruwelasta, ei koko lankasta jos oikein luin.

        Hyvä että joku kertoo omista kokemuksistaan, vai onko se rasismia - sekin?

        Lisää matkakertomuksia. Muitakin, kuin kahden viikon ylistystarinoita.

        jk. Kerropa Jenni omin sanoin - lukijoille - mistä 2. vuoden aikana Lankalla nautit ja mistä et?

      • Jenni
        Jussi kirjoitti:

        En tiedäkään mikä on totta ja mikä ei, mutta misterin kirjoituksesta saa suomalainen turisti helposti sellaisen kuvan, että se on vaarallinen maa eikä sinne kannata matkustaa. Halusin vain tuoda sen toisen puolen esiin.

        Tiedän kyllä ettei Sri Lanka ole täydellinen maa, sisällisotakin on ollut pitkä ja verinen. Silti sain maasta paljon unohtumattomia kokemuksia.

        Ihmiset ovat oikeasti aitoja ja ystävällisiä. Englanti on toinen virallinen kieli, joten sillä tulee hyvin toimeen melkein missä vaan. Riksat ja taksit ovat yleensä edullisia ja turvallisia tapoja päästä paikasta toiseen. Ravintoloista voi tilata mitä vaan, hotellit ja rannat on kauniita ja siistejä. Teimme silloin kahden viikon autoreissun saaren ympäri vieraillen mm. norsujen orpokodissa, paikallisessa huvipuistossa ja teenviljelyksillä, sekä tietysti upeissa käymisen arvoisissa buddhalaisissa temppeleissä kultapatsaineen ja kukitettuine alttareineen. Sää on aina uuvuttavan lämmin, mutta sadekautena tulee rankkoja myrskyjä, joiden voimaa ei voi edes kuvitella.

        Paljon jäi häiritsemään lähinnä ympäröivä köyhyys ja kerjäläiset pääkaupungin kaduilla, sekä valtavat jätevuoret teiden varrella. Naapurin slummien peltikatot jotka rapisivat sateessa, tunsi itsensä niin pieneksi ja voimattomaksi. Ei kannata pelästyä jos vanhemmat naiset tulevat rutistamaan lapsia poskista, he eivät ehkä koskaan ole nähneet niin vaaleita ihmisiä. Lisäksi huonoina puolina on kuten sanoinkin järjestäytynyt rikollisuus, jolta ei kai voi välttyä missään. Täytyy kuitenkin mainita, että Sri Lankassa tuskin on rikollisliigoja jotka elävät turismista, sillä maa ei ole vielä saavuttanut menneiden vuosikymmenien turistirysän mainetta sisällissodan jälkeen.

        Päällimmäisenä mieleen jäi lähinnä tuoksuvan pinkit kukkapuut, huojuvat palmut sekä ympäröivä hymy ja ystävällisyys.

      • mister47
        Jenni kirjoitti:

        Kiitos Jenni vastauksista, samoin kuin Jussikin. Anteeksi huoni artikulointini. Itseänikin hieman harmittaa. Taisin olla hieman vihoissani moisesta kohtelusta, Olisi pitänyt hieman antaa ajan kulua.

        No olen sitten kirjoittanut/kommentoinut kokemuksiani mm. Finnmatkoille.

        Vielä selvittelen niitä firanomaistahoja joille asiasta voisin kertoa.

        Kiitos vielä ja hyviä lomia.

    • misseli

      Olen lähdössä joulukuussa sri lankaan!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      217
      4068
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2573
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2295
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      893
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      856
    Aihe