Kun tyydytän itseäni sormin, kosken vain klitorikseen, niin sen jälkeen vuodan verta. Joskus en lainkaan, joskus niin paljon että housut tahriintuvat mutta useimmiten sen verran että pyyhkiessä paperiin tulee verta.
Olen yli 20, en ole ollut yhdynnässä. Saan helpohkosti orgasmeja, yleensä useitakin. Eli oikeastaan tämä veri tuntuisi olevan sekoittuneena siihen "aineeseen" kun tulee märäksi. Ja kyse ei tosiaan ole siitä että esim. kynnellä rikkoisin jotakin, koska en välttämättä emättimeen koske lainkaan. En tiedä voisiko veren tulolla olla jotakin tekemistä kuukautisten kanssa, muutaman kerran olen kyllä erehtynyt luulemaan että jo alkoivat kun kyse onkin ollut tästä masturboinnin jälkeisestä verentulosta. Verta ei kyllä kovin paljon tule, joskus tosin nuppineulan pään kokoisia kökköjäkin on. Mutta ei paljon.
Mitä muuten se emättimen märäksi saava aine on ja mistä sitä muodostuu ja jos oma tulkinta pitäisi paikkansa, niin mistä ihmeestä siihen voisi sekottua verta?
Tässä muutenkin pitäisi aloitella säännölliset gynegologikäynnit, joten en nyt kaipaa vastaukseksi kehoitusta lääkäriin menosta. Olisin vaan utelias tietämään mistä on kyse ja onko muilla tällaista.
Verta masturboinnin jälkeen
4
13482
Vastaukset
- Terkkari
Sinulla saattaa olla ihan vain kuivat limakalvot jotka hieman tihkuvat verta ärsytettäessä. Mitä jos pyyhkisit silloin-tällöin vaikka vauvojen Natusan vaippavoidetta suojaamaan herkkiä paikkoja ? Kalanmaksaölykapselit ovat vanhoja kunnon ihon, limakalvojen ja hiusten hyvinvoinnin kohentajia. Miksipä ei monivitamiini tabletitkin, vaikka Ladyvita, kysy apteekista neuvoja.
"Emättimen märäksi saava aine" on peräisin emättimen sisäpuolella olevista barholinin rauhasista, jotka kiihoittumisen seurauksena erittävät ohutta limaa.- 6 lapsen äiti
.......yhdynnän aikana tulee verta olen ajatellut että onko seksi kumppanilla iso kalu mulle pitäskö vaihtaa pienempikaluseen mieheen,,,,,,,,miksi kokoajan vuotaa "kirkasta" (kuivuessaan muuttuu vaaleaksi),ja pahalle haisevaa nestettä olen jo 56 vuotias kuuluuko nämä oireet vanhalle akalle.
olen lääkärissä käynyt verenvuodun takia selitti että on kuivat paikat mutta miksi vuodan tätä nestettä.............pitää olla pumpulituppo emättimessä.......toimiiko nämä barholinin rauhaset nyt vilkkaammin? - pitäisiköhän huolestua
Kiitos Terkkarille!
Jotenkin en halua huolestua tästä asiasta vaikka juuri nytkin on housut sotkussa. Tähän vain liittyy se että viime aikoina olen ollut aika kiihottunut, eli tuntuu että paikat ovat märkänä hyvinkin usein. Väri vain on hieman inhottava, haju on kyllä ihan normaali. Tuntuu vain että kun tässä ensimmäinen yhdyntäkin lähestyy, niin herkkä nuorimies pian saa trauman kun näkee mun valuvan veristä limaa...
Jos on kuivat limakalvot, niin kannattaa varmaan varata liukuvoidetta ekaan yhdyntään? (vaikka toisaalta helposti kostunkin) No, se voi olla niin jännä paikka että paikat kuivuu vaikka olisi kuinka kiihottunut..
- Nuorijatyhmä
2018. Sama ongelma tismallee ikää myöten. Jaa'a helpotti hieman oloa kun edellinen mitä luin oli syövän ekat merkit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477