Vihdoin se löytyi, vaikka melkein täytyi jo käydä uudelleen parturissa laittamassa uutta väriä, harmaita hiuksia tuli niin paljon parin viikon aikana.
Ensimmäisessä autoliikkeessä miestä kiskottiin hihasta uusien autojen puolelle vaikka raukka yritti selittää myyjälle, että vaimolle nyt ollaan autoa ostamassa. Myyjä tulkitsi mieheni olevan tilapäisessä mielenhäiriössä ja hankkiutui meistä pikimiten eroon.
Toisessa liikkeessä sitten etsiskelimme noin tunnin ajan potentiaalista myyjää, jonka löydettyämme hän alkoi esitellä jälleen miehelleni autoja. Yritin kysyä jotain sopivaan väliin, mutta myyjä ei edes vilkaissut minuun päin... tai vilkaisi kylläkin ja iski silmää. Löysimme sopivan koe-ajettavan ja myyjä antoi avaimet miehelle...
Kolmannen autoliikkeen jälkeen aloin jo todella olla parturin tarpeessa... mutta päätimme vielä yrittää. Vaatimukset eivät olleet turhan tiukat; 90-luvun puolivälistä, alle 10t euroa, 4 ovea ja mukavasti tilaa muksuille ja kauppakasseille... ja väri tietysti punainen tai metallin vihreä...
"Mitä sais olla?" Myyjä kysyi.
"Auto." vastasin ja siirryin tutkimaan -96 vuosimallin vectraa. Sitä oli tosin hieman kohdeltu kovakouraisesti... vasen takavilkku oli rikki, pellissä aika pahoja naarmuja ja oikea etupeili päreinä. Ei ollut kuulemma ajokunnossa, oli vikaa suuttimissa ja konepellin alta löytyi akkulaturi (minkäköhän vuoksi..?). Kaikin puolin kätevä mieheni kuitenkin osaisi korjata moiset pikkuviat, joten aloimme tinkiä hinnasta. Myyjä sai jonkinlaisen kohtauksen ja sanoi ettei auto lähtisi liikkeestä alle 9 tuhannen (vaikka tuulilasissa hinta oli 8500), saattaisi olla jop klliimpi. Viikon kuluttua voisi tulla koeajolle. Mieheni alkoi ihmitellä ääneen kuulemaansa ja paikalle rynnisti toinenkin myyjä, jotka sitten molemmat alkoivat huutaa kovaan ääneen. Onneksi minulla on kyky sauodattaa kaikki ikävät asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Autoliikkeessä oli myös kätevästi ovi auki, josta pääsin mukavasti ulos huhuilemaan miestä mukaani. Moiseen kaupantekoon en ryhtyisi.
Siirryimme sitten kilpailijan liikkeeseen, josta löytyi juuri se auto, jota olimme pari viikkoa etsineet. Viininpunainen, -95 Mondeo, vähän ajettu, ruosteeton... ja hintakin oli kohdallaan! Automyyjä oli kohtelias, esitteli autoa juuri minulle, tarjosi kahvit ja luovutti avaimet koeajoa varten -minulle. Olin onnesta soikeana. Auton istuin oli kuin syli, moottori kävi pehmeästi ja tiesin että se oli juuri minua varten. Kerroin vielä kaupat tehtyämme myyjälle mitä toisessa autoliikkeessä oli tapahtunut. Hän sai makeat naurut ja tarjosi vielä 15 litraa bensiiniä läheiseltä huoltamolta, tuli jopa tankkamaan auton.
Siellä se nyt on pihassa, "uusi" autoni, punaisena ja valmiina viemään minut minne vain. Ja oma muruni sitten... häntä minä kiittelin eilen illalla... ;)
Ensimmäisessä autoliikkeessä miestä kiskottiin hihasta uusien autojen puolelle vaikka raukka yritti selittää myyjälle, että vaimolle nyt ollaan autoa ostamassa. Myyjä tulkitsi mieheni olevan tilapäisessä mielenhäiriössä ja hankkiutui meistä pikimiten eroon.
Toisessa liikkeessä sitten etsiskelimme noin tunnin ajan potentiaalista myyjää, jonka löydettyämme hän alkoi esitellä jälleen miehelleni autoja. Yritin kysyä jotain sopivaan väliin, mutta myyjä ei edes vilkaissut minuun päin... tai vilkaisi kylläkin ja iski silmää. Löysimme sopivan koe-ajettavan ja myyjä antoi avaimet miehelle...
Kolmannen autoliikkeen jälkeen aloin jo todella olla parturin tarpeessa... mutta päätimme vielä yrittää. Vaatimukset eivät olleet turhan tiukat; 90-luvun puolivälistä, alle 10t euroa, 4 ovea ja mukavasti tilaa muksuille ja kauppakasseille... ja väri tietysti punainen tai metallin vihreä...
"Mitä sais olla?" Myyjä kysyi.
"Auto." vastasin ja siirryin tutkimaan -96 vuosimallin vectraa. Sitä oli tosin hieman kohdeltu kovakouraisesti... vasen takavilkku oli rikki, pellissä aika pahoja naarmuja ja oikea etupeili päreinä. Ei ollut kuulemma ajokunnossa, oli vikaa suuttimissa ja konepellin alta löytyi akkulaturi (minkäköhän vuoksi..?). Kaikin puolin kätevä mieheni kuitenkin osaisi korjata moiset pikkuviat, joten aloimme tinkiä hinnasta. Myyjä sai jonkinlaisen kohtauksen ja sanoi ettei auto lähtisi liikkeestä alle 9 tuhannen (vaikka tuulilasissa hinta oli 8500), saattaisi olla jop klliimpi. Viikon kuluttua voisi tulla koeajolle. Mieheni alkoi ihmitellä ääneen kuulemaansa ja paikalle rynnisti toinenkin myyjä, jotka sitten molemmat alkoivat huutaa kovaan ääneen. Onneksi minulla on kyky sauodattaa kaikki ikävät asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Autoliikkeessä oli myös kätevästi ovi auki, josta pääsin mukavasti ulos huhuilemaan miestä mukaani. Moiseen kaupantekoon en ryhtyisi.
Siirryimme sitten kilpailijan liikkeeseen, josta löytyi juuri se auto, jota olimme pari viikkoa etsineet. Viininpunainen, -95 Mondeo, vähän ajettu, ruosteeton... ja hintakin oli kohdallaan! Automyyjä oli kohtelias, esitteli autoa juuri minulle, tarjosi kahvit ja luovutti avaimet koeajoa varten -minulle. Olin onnesta soikeana. Auton istuin oli kuin syli, moottori kävi pehmeästi ja tiesin että se oli juuri minua varten. Kerroin vielä kaupat tehtyämme myyjälle mitä toisessa autoliikkeessä oli tapahtunut. Hän sai makeat naurut ja tarjosi vielä 15 litraa bensiiniä läheiseltä huoltamolta, tuli jopa tankkamaan auton.
Siellä se nyt on pihassa, "uusi" autoni, punaisena ja valmiina viemään minut minne vain. Ja oma muruni sitten... häntä minä kiittelin eilen illalla... ;)
Vastaukset 1
Vanhimmat
kiva kuulla että näin kävi....niin ja loistava valinta .....