Nuoret kuriin!

Kuuskoski perää rohkeutta antaa selkeitä ohjeita



Lähes kaikki tunnustavat, että napapaita pikkutytöllä on karmaiseva näky tai että suosittu tyttöpoppibändi ei ole vielä esikouluikäisen kuultavaa, mutta nykyvanhemmat antavat liian herkästi tahtotenavilleen periksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski perääkin niin vanhemmilta, kouluilta kuin asiantuntijoiltakin rohkeutta antaa lapsille selkeitä ohjeita.

- Tarvitaan kulttuurin muutos. Nykyään noudatetaan kantaaottamattomuuden aikaa. Sanotaan, että lapsi tarvitsee unta, kun pitäisi uskaltaa sanoa, että alle 10-vuotias tarvitsee unta vähintään 8-9 tuntia ja että vanhempien tehtävä on pitää siitä huolta, Kuuskoski havainnollistaa.

Kansalaisjärjestönä MLL on ollut ja on jatkossakin mukana talkoissa, joissa liiallisen suvaitsevaisuuden kulttuuria murretaan.

Kuuskosken mielestä kouluviranomaisten tulisi antaa omia pelisääntöjä. On myös koulun asia millaisissa vaatteissa oppilaat sinne tulevat.

- Koulu on niin vahva kasvatusinstituutio, että sen täytyy tukea myös vanhempia. Lisäksi sen täytyy määritellä sääntöjä oman toimintansa osalta, Kuuskoski huomauttaa.

(STT)
2341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"alle 10-vuotias tarvitsee unta vähintään 8-9 tuntia " Haloo?!?! Suurin osa aikuisistakin tarvitsee unta tuon verran ja murkkuikäiset ehdottomasti.

Muutoin juttu oli ihan asiaa. Mutta jälleen kerran nk. asiantuntijat kääntävät syyttävän sormensa vanhempiin. Ja samaan aikaan oppivelvollisuuden alkamisikää ollaan laskemassa, opiskelijoita pusertamassa tehokkaampaan opiskeluputkeen jne, jotta liike-elämä saisi nopeammin uusia uraohjuksia Ô¿Ô. Mihin katosi lapsen oikeus olla lapsi, nuoren oikeus olla nuori? Yhdeltä taholta lapsuutta pitäisi pidentää, toiselta taholta lapsuutta lyhentää. Ja syy on vanhempien?

Äänestä

näille uusioperheille pitää tehdä sääntöjä kun eivät muuten ymmärä mikä on oikein ja mikä väärin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajat ovat rakkautta kirjoitti:

Kuuskoski perää rohkeutta antaa selkeitä ohjeita



Lähes kaikki tunnustavat, että napapaita pikkutytöllä on karmaiseva näky tai että suosittu tyttöpoppibändi ei ole vielä esikouluikäisen kuultavaa, mutta nykyvanhemmat antavat liian herkästi tahtotenavilleen periksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski perääkin niin vanhemmilta, kouluilta kuin asiantuntijoiltakin rohkeutta antaa lapsille selkeitä ohjeita.

- Tarvitaan kulttuurin muutos. Nykyään noudatetaan kantaaottamattomuuden aikaa. Sanotaan, että lapsi tarvitsee unta, kun pitäisi uskaltaa sanoa, että alle 10-vuotias tarvitsee unta vähintään 8-9 tuntia ja että vanhempien tehtävä on pitää siitä huolta, Kuuskoski havainnollistaa.

Kansalaisjärjestönä MLL on ollut ja on jatkossakin mukana talkoissa, joissa liiallisen suvaitsevaisuuden kulttuuria murretaan.

Kuuskosken mielestä kouluviranomaisten tulisi antaa omia pelisääntöjä. On myös koulun asia millaisissa vaatteissa oppilaat sinne tulevat.

- Koulu on niin vahva kasvatusinstituutio, että sen täytyy tukea myös vanhempia. Lisäksi sen täytyy määritellä sääntöjä oman toimintansa osalta, Kuuskoski huomauttaa.

(STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu