Tulipa tällainen idea mieleen. Meillä on keittiökaapisto sellainen 80-luvulla suosittu puunvärinen lienee koivujäljitelmää oleva ja eipä se mitenkään häiritsevän näköinen ole, mutta mutta... unelmana olisi joskus saada sininen keittiökaapisto ja tulipa tässä eräänä päivänä sellainen idea mieleen, että miksemme maalaisi näitä nykyisiä keittiökaapin ovia, kun ei kokonaisella kaapistojen vaihdolla kuitenkaan mitään kiirettä ole, niin saisipa kuitenkin jonkinlaista vaihtelua aikaiseksi. Kai sen jotenkin pystyisi ohuelti maalaamaan siten, että puukuvio jäisi kuitenkin läpi näkymään, vai? Onko kellään kokemuksia? Ja tarvitseeko moiseen minkälaisia maaleja?
Keittiökaapiston ovien maalaus
2
3993
Vastaukset
- Tumpelo?
Itse olen juuri oman projektinin kanssa voiton puolella. Ja homma meni näin:
-ovet olivat koristerimoitetut 80-luvun puuväriset viilu (tms.) pintaiset.
-ensin poistin koristerimat ja ällöttävät nupit ym.
-kittasin kolot ja hion kevyesti ovet molemmin puolin
-pohjamaaliksi Otexia kertaalleen
-varsinainen maali Pestoa ( on kyllä peittävää), maalasin kahteen kertaan (väri vanilija)
-ostin uudet koristerimat ja maalasin ne uusiin vetimiin sopiviksi pyökin sävyllä
-kiinnitin maalatut rimat ja vetimet paikoilleen
Rahaa meni tarvikkeineen päivineen alle 100 €,ovia oli 12 kpl ja laatikoita 4 kpl.
Kyllä kannatti!- Bill
Olen miettinyt samaa juttua. En ole vain päässyt selville, mitä materiaalia ovemme ovat. Ne ovat tammipuuta (siis sen näköiset), mutta tuskin kokopuuta. Miten se vaikuttaa maalin valintaan?
Maalaamalla ovet, vaihtamalla tasot vetimet, uusimalla kaakelit ja lisäämällä valaistusta, saamme varmasti uutta ilmettä. Ja halvalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle312562Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362541Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532534Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921956Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle331845Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3121688- 1501506
- 731358
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231108Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271093