Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hytissä

Olin menossa hyttiini siistiytymään pitkäksi venyneen laivaseminaarin jälkeen. Kaivelin juuri avainkorttia laukustani, kun vahvat käsivarret tarrasivat minuun. Käteni vedettiin tiukasti selän taakse ja silmilleni sidottiin huivi. Minut tönäistiin hyttiin ja riisuttiin lukuun ottamatta rintaliivejä ja alushousuja. Käteeni asetettiin paksu kyrpä ja käheä ääni kuiskasi korvaani ”runkkaa sitä”. Aloin hitaasti vetelemään kyrpää edestakaisin ja tunsin, kuinka se paisui kädessäni.

Samaan aikaan toinen rintani vedettiin esiin liiveistä ja voimakkaat huulet imeytyivät nännin ympärille. Vaativat huulet alkoivat imemään rintaani ja huomasin, että jalkovälini kastui kosketuksen voimasta. Yhtäkkiä nänniäni puraistiin kipeästi ja hämmennyksissäni unohdin runkkaamisen kokonaan. Tästä toinen seuralaiseni ei pitänyt, vaan minut painettiin kontalleni lattialle ja suuri kyrpä tunkeutui suuhun. Minun oli vaikea hengittää, mutta jokaisella hengenvedolla kyrpä painautui yhä syvemmälle nieluuni. Aloin nuolemaan ja imemään paisunutta kyrpää, sillä ajattelin sen olevan nopein keino vapautua pinteestä.

Samalla tunsin, kuinka alushousujani siirrettiin syrjään ja toinen seuralaiseni alkoi pamputtelemaan takapuoltani pitkällä ja kapealla kyrvällään. Tästä innostuneena jatkoin toisen kyrvän imemistä yhä nopeammalla temmolla, kunnes spermalasti ruiskahti suuhuni. Jälleen ääni kuiskasi korvaani ”niele ne”, enkä voinut muuta kuin totella. Toinen seuralaiseni jatkoi takapuoleni parissa työskentelyä. Kuulin, kuinka hän sylkäisi käsiinsä ja hieroi syljen kyrvän päähän ja varteen. Vähitellen kyrpä alkoi tunkeutua anukseeni, joka antoikin periksi joka työnnöllä. Alushousut repäistiin päältäni ja tunsin, kuinka kaksi sormea työntyi pilluuni ja kieli aloitti leikin klitorikseni parissa. Huomasin, kuinka klittani paisui ja pillunesteet valuivat pitkin reisiäni.

Juuri, kun olin varma, etten enää kestä, sormet vetäistiin pois litisevästä pillustani ja paksu kyrpä survaistiin sisälleni yhdellä ainoalla voimakkaalla vedolla. Nyt toinen kyrpä souti anuksessani ja toinen pillussani ja kiihkoissani hieroin rintojani toisella kädellä ja toisella pyörittelin klittaani. Yhtäkkiä tunsin, kuinka kyrvät sisälläni alkoivat nytkähtelemään ja samanaikaisesti ne ruiskuttivat spermalastit sisälleni. En enää pystynyt pidättelemään itseäni, vaan aloin tärisemään orgasmin voimasta. Jalat pettivät altani ja rojahdimme kaikki kolme lattialle. Huivi poistettiin kasvoiltani ja saatoin ensimmäisen kerran nähdä seuralaiseni. Nämä eivät olleetkaan vieraita, kuten olin luullut, vaan huomasin katsovani suoraan firmamme toimitusjohtajan ja myyntipäällikön hymyileviin kasvoihin. Miten tyydyttäviä laivaseminaarit voivatkaan olla...
16048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siitä sait läski paska huora!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lolita kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu