kihlat

minä ja mieheni olemme vasta olleet 9 kuukautta yhdessä. Olemme erottomattomat ja tultiin heti toimeen kun tapasimme sokkotreffeillä ja kaikki natsas. Hän halusi minut asumaan luokseen kesäksi kun itse asuin opiskelijakämpässä sellaisessa solussa. Ja minä sitten menin ja perheeni on aivan lääpällään tähän mieheen ja minä myös, olin jo menettänyt toivon että onko sellaista miestä minulle edes olemassa josta haaveilen ja löytyhän se(avomiehelläni oli samalla tavalla jo mielessä ennenkuin minut tapasi). Meillä on yhdessä ollut aina hauskaa ja näiden 9 kuukauden aikana olemme olleet erossa varmaan yhteensä jonkun 10 päivää. Ja riitojanhan tietenkin välillä on mutta ei turhasta ja nekin eivät kauaa kestä kun keskustelemme asiat selviksi rauhallisesti että ymmärrämme toisiamme ja pääsemme yhteisymmärrykseen.
Nyt viime lauantaina kävimme katsomassa sormukset valmiikis ja ne on aivan ihanat ja kalliit, joten kiirehdimmekö kuitenkin nyt liikaa??kun olemme vasta olleet 9 kuukautta yhdessä.asumme kuitenkin onnellisesti saman katon alla ja rakastamme toisiamme todella ja haluamme viettää yhdessä elämämme.En ole epävarma mistään itse ja haluan tätä mutta pelkään että jos mieheni kuitenkin epäröi??saisinko mielipiteitä.jännittää aivan kauheasti :)
81731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

joo,itse olen seurustellut nyt 10 kuukautta yhen pojan kanssa ja ollaan just menty kihloihin. ollaaan suunniteltu että muutettas asumaan yhteen jne...lähiaikoina ollaan riidelty aika paljon ja yks ilta poikakaverini sanoi minulle että "ei ois pitäny mennä kihloihin,tuntuu että ois sidottu narun päähän" kysyin että katuuko se mutta se vastas että ei...mut nii...kai se sit tapahtu liian äkkiä..ollaan saatu selvitettyä meidän riidat ja nyt menee taas ihan hyvin :)

Äänestä

Me oltiin nykyisen avomieheni kanssa yhdessä 6 kuukautta kun mentiin kihloihin. Sitä ennen puhuttiin jo häistäkin. Tapasimme netin kautta ja kun näimme livenä, nii kaikki natsahti. Ennen tapaamista en uskaltanut vakavasti ihastua, koska tyyppi todellakin tuntui minun unelmamieheltäni. Nyt ollaan asuttu yhdessä melkein kaksi kuukautta, tosin mies on paikalla vain viikonloppuisin tällä hetkellä, mutta hyvin menee. Hääpäivä on jo tiedossa, kirkkoa ei olla vielä varattu :) Tunnen kyllä 1,5 vuoden seurustelun jälkeen naimisiin menneitä pariskuntiakin, eikä heillä ole mitään "hätää". Eli toivoa on :)

Äänestä

..rehellinen itsellesi. Sinähän selvästi epäilet. Et muuten kirjoittaisi tänne. Ei harkitsevuudessa ole mitään pahaa varsinkaan, kun ette ole tunteneet tuota kauempaa. Ihan terve merkki. Mutta tosiaankin kehotan miettimään vielä ja olemaan todella rehellinen itsellesi.

Äänestä
  • tuntemattomalle ihmiselle sellaista mistä et itse tiedä mitään!!kun et minua tunne. Kyllä mä olen itse asiasta aivan varma ja tahdon sitä, olen kokoelämäni tiennyt mitä tahdon. en epäröi itseäni, enkä suhdettamme ja tulevaisuutta, JÄNNITÄN. ole rehellinen itsellesi, paskanmarjat! tän rehellisempi en voi olla!!ja tänne tasan tarkaan kirjotetaan sen takia että kuulee muiden kokemuksia asioista ja voi kysyä asioista kokeneilta jos haluaa jotain tietää jännityksien ja elämänmuutosten aikana. ja itselläsi sitä kokemusta ei taida olla.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    tuntemattomalle ihmiselle sellaista mistä et itse tiedä mitään!!kun et minua tunne. Kyllä mä olen itse asiasta aivan varma ja tahdon sitä, olen kokoelämäni tiennyt mitä tahdon. en epäröi itseäni, enkä suhdettamme ja tulevaisuutta, JÄNNITÄN. ole rehellinen itsellesi, paskanmarjat! tän rehellisempi en voi olla!!ja tänne tasan tarkaan kirjotetaan sen takia että kuulee muiden kokemuksia asioista ja voi kysyä asioista kokeneilta jos haluaa jotain tietää jännityksien ja elämänmuutosten aikana. ja itselläsi sitä kokemusta ei taida olla.

    Älä sinäkään sitten tuntemattomilta ihmisiltä odota vastauksia. Aina on riski, kun kirjoittaa avoimeen foorumiin, että saa vaastauksia, jotka eivät miellytä.

    Ja otsikon mukaisesti, väärässä olet sen suhteen, että luulet olevan minun parisuhdetta vailla. Elän avoliitossa. Ja peilasin sinun ilmaisemia asioita sanotaan sitä vaikka "jännittämiseksi" omaan käsitykseeni parisuhteesta ja sitoutumisesta.

    Äänestä

Moi!

Mieheni ja minä kerettiin tuntea kaksi kuukautta ja olla yhdessä reilu kuukausi ennen kihloja. Naimisiin mentiin 4 kuukauden tuttavuuden jälkeen. Hyvin menee. Uskon, että vaikka olisimme tunteneet toisemme vaikka vuosia ennen kihloja ja naimisiin menoa, olisivat ongelmat samoja. Koska tunsimme mieheni kanssa, että aika on oikea, eikun hihat heilumaan. Jos rakastaa, täytyy olla valmis toimimaan rakkauden mukaisesti!

Äänestä

ei toi nyt viel mitään.. me oltiin yhes vähän vajaa 3 kk ja nyt ollaan kihlois.

Äänestä

Me oltiin mun kihlattuni kanssa seurusteltu 6kk, ennen ku mentii kihloihin ja kaikki tuntu vallan loistavalta...sormukset kun oli rasiassa odottomassa varsinaista h-hetkeä, niin kyllä jännitti, kun tiesin kuinka suuren päätöksen mä olin juuri tekemässä...nyt 1 ja puol kk myöhemmin tuntuu hyvältä että tein sen ratkaisun, että menin kihloihin rakastamani miehen kanssa=)

ONNEA TEILLE=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jännittää kirjoitti:

minä ja mieheni olemme vasta olleet 9 kuukautta yhdessä. Olemme erottomattomat ja tultiin heti toimeen kun tapasimme sokkotreffeillä ja kaikki natsas. Hän halusi minut asumaan luokseen kesäksi kun itse asuin opiskelijakämpässä sellaisessa solussa. Ja minä sitten menin ja perheeni on aivan lääpällään tähän mieheen ja minä myös, olin jo menettänyt toivon että onko sellaista miestä minulle edes olemassa josta haaveilen ja löytyhän se(avomiehelläni oli samalla tavalla jo mielessä ennenkuin minut tapasi). Meillä on yhdessä ollut aina hauskaa ja näiden 9 kuukauden aikana olemme olleet erossa varmaan yhteensä jonkun 10 päivää. Ja riitojanhan tietenkin välillä on mutta ei turhasta ja nekin eivät kauaa kestä kun keskustelemme asiat selviksi rauhallisesti että ymmärrämme toisiamme ja pääsemme yhteisymmärrykseen.
Nyt viime lauantaina kävimme katsomassa sormukset valmiikis ja ne on aivan ihanat ja kalliit, joten kiirehdimmekö kuitenkin nyt liikaa??kun olemme vasta olleet 9 kuukautta yhdessä.asumme kuitenkin onnellisesti saman katon alla ja rakastamme toisiamme todella ja haluamme viettää yhdessä elämämme.En ole epävarma mistään itse ja haluan tätä mutta pelkään että jos mieheni kuitenkin epäröi??saisinko mielipiteitä.jännittää aivan kauheasti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu