Joo elikkä mun pitäis tehä esitelmä, siis itsemurhasta ja siis uskontoesitelmä, kun kerran uskonnontunnilla tehään. No niin, mutta tiiättekö te missään sellaista sivua missä käsiteltäis esim. miten Juutalaiset, hindut jne. suhtautuu itsemurhiin. Olen etsinyt pari tuntia, enkä ole selkeätä vastausta löytänyt. :(
Siis miten lähi idän uskonnot suhtautuvat itsemurhiin??
Kiitti kaikil ketkä avittaa. :)
Itsemurha eri uskonnoissa?
12
7896
Vastaukset
- Vaisnava
Hindut yleensä pitävät itsemurhaa typeränä tekona, joka ei johda mihinkään. Omaan kamalaan karmaansa tulee joka tapauksessa törmäämään seuraavassa elämässään, joten itsemurha ei nopeasti ajateltuna ratkaise mitään. Karma tarkoittaa tekojen seurauksia, joihin sielu törmää jos ei tässä niin tulevissa elämissään jällensyntymän kiertokulussa.
Pyhää Bhagavad Gitaa lukemalla kuitenkin tajuaa, että karmisiin seurauksiin vaikuttaa paljon enemmän teon motiivi kuin se, mitä saadaan aikaan. Jos esimerkiksi olisin vangiksi jäänyt salainen agentti ja tietäisin, että minua tullaan kidutettamaan ja todennäköisesti kidutettuna laulaisin ja vaarantaisin toisten ihmisten hengen ennen kuin kuolisin, itsemurhan tekeminen olisi hyvä teko, josta olisi seurauksena hyvää karmaa.
Paras mahdollinen teko kussakin tilanteessahan on karmallisesti ajateltuna se, mikä tuottaa kaikki näkökohdat puolueettomasti huomioiden vähiten tuskaa. Me ihmiset olemme tosin niin puutteellisia ja puolueellisia, että teemme helposti virhearviointeja vaikka uskomme toimivamme oikein.
Lopuksi pientä besserwisserismiä, suo anteeksi. Lähi-idän uskonnoiksi kutsutaan juutalaisuutta, islamia ja kristinuskoa. Ei siis hindulaisuutta, joka buddhalaisuuden, jainalaisuuden ja sikhiläisyyden lailla on intialaisperäinen uskonto.- 2411
taisi syntyä Nepalin puolella mutta se siitä.
Kertoisitko miten ymmärrät karman. Tuolla buddhalaisella palstalla olen -ymmärtämättä- koettanut seurata ko. keskustelua. Enpä ole kehdannut puuttua.
Toimiiko karma yli kuoleman ja jälleensyntymän, kun emme kuitenkaan muista edellisestä elämästä mitään emmekä siis voi ymmärtää jos karma "rankaisee". Meneekö rangaistus hukkaan?
Jos en usko jälleensyntymään onko karma minulle merkityksetön ?
Onko mikään olento karmasta vapaa? - Vaisnava
2411 kirjoitti:
taisi syntyä Nepalin puolella mutta se siitä.
Kertoisitko miten ymmärrät karman. Tuolla buddhalaisella palstalla olen -ymmärtämättä- koettanut seurata ko. keskustelua. Enpä ole kehdannut puuttua.
Toimiiko karma yli kuoleman ja jälleensyntymän, kun emme kuitenkaan muista edellisestä elämästä mitään emmekä siis voi ymmärtää jos karma "rankaisee". Meneekö rangaistus hukkaan?
Jos en usko jälleensyntymään onko karma minulle merkityksetön ?
Onko mikään olento karmasta vapaa?Kiitos korjauksesta! Minä en tiedä, missä Gautama Buddha tarkalleen syntyi. Intialaisperäisyydellä tarkoitan Intian kulttuuripiiristä tullutta. Tähän kulttuuripiiriin kuuluvat Intian lisäksi Nepal, Pakistan, Bangladesh ja Sri Lanka. Maitten rajat on vedetty aika äskettäin, eikä alue koskaan liene ollut mikään "yhtenäinen Intia", joten nämä termit eivät ole turhan tarkkoja.
- Vaisnava
2411 kirjoitti:
taisi syntyä Nepalin puolella mutta se siitä.
Kertoisitko miten ymmärrät karman. Tuolla buddhalaisella palstalla olen -ymmärtämättä- koettanut seurata ko. keskustelua. Enpä ole kehdannut puuttua.
Toimiiko karma yli kuoleman ja jälleensyntymän, kun emme kuitenkaan muista edellisestä elämästä mitään emmekä siis voi ymmärtää jos karma "rankaisee". Meneekö rangaistus hukkaan?
Jos en usko jälleensyntymään onko karma minulle merkityksetön ?
Onko mikään olento karmasta vapaa?En näe karmaa inhimillisenä tuomarina, joka rankaisee. Näen sen "samanlainen vetää puoleensa samanlaista" -lakina. Jos kylvän vihaa ympärilleni, kompastun omiin kylvöksiini tulevaisuudessa. Ellen tässä niin tulevassa elämässä. Sama pätee rakkauteen jne.
Se, onko ikävä ja väistämätön tapahtuma rangaistus vai ei on ihmisen itsensä päätettävissä. Ihminen voi raivota ja kiukutella, että maailma on epäoikeudenmukainen ja ajatella, että häntä on kohdeltu kaltoin. Tai sitten hän voi alkaa miettiä, mitä voisi tapahtuneesta oppia.
Epämiellyttävä karma voi olla hyvä ystävä, opettaja, joka saa meidät luopumaan pahoista tavoista ja asenteista sekä tuntemaan empatiaa toisia kärsiviä kohtaan. Mutta kenenkään ei tietysti tarvitse oppia mitään.
Hindulaisittain ei ole väliä sillä, mihin uskot, sillä karma kohtelee samalla tavalla tasapuolisesti jokaista uskosta riippumatta. Karmasta vapaita olentoja ovat vain valaistuneet olennot, ja suosituin tapa valaistua on Jumalalle antautuminen. - 2411
Vaisnava kirjoitti:
Kiitos korjauksesta! Minä en tiedä, missä Gautama Buddha tarkalleen syntyi. Intialaisperäisyydellä tarkoitan Intian kulttuuripiiristä tullutta. Tähän kulttuuripiiriin kuuluvat Intian lisäksi Nepal, Pakistan, Bangladesh ja Sri Lanka. Maitten rajat on vedetty aika äskettäin, eikä alue koskaan liene ollut mikään "yhtenäinen Intia", joten nämä termit eivät ole turhan tarkkoja.
oikeassa, Gautama Buddhan syntymäpaikka on nykyisen Nepalin mutta silloisen Intian alueella.
Ilmeisesti. - 2411
Vaisnava kirjoitti:
En näe karmaa inhimillisenä tuomarina, joka rankaisee. Näen sen "samanlainen vetää puoleensa samanlaista" -lakina. Jos kylvän vihaa ympärilleni, kompastun omiin kylvöksiini tulevaisuudessa. Ellen tässä niin tulevassa elämässä. Sama pätee rakkauteen jne.
Se, onko ikävä ja väistämätön tapahtuma rangaistus vai ei on ihmisen itsensä päätettävissä. Ihminen voi raivota ja kiukutella, että maailma on epäoikeudenmukainen ja ajatella, että häntä on kohdeltu kaltoin. Tai sitten hän voi alkaa miettiä, mitä voisi tapahtuneesta oppia.
Epämiellyttävä karma voi olla hyvä ystävä, opettaja, joka saa meidät luopumaan pahoista tavoista ja asenteista sekä tuntemaan empatiaa toisia kärsiviä kohtaan. Mutta kenenkään ei tietysti tarvitse oppia mitään.
Hindulaisittain ei ole väliä sillä, mihin uskot, sillä karma kohtelee samalla tavalla tasapuolisesti jokaista uskosta riippumatta. Karmasta vapaita olentoja ovat vain valaistuneet olennot, ja suosituin tapa valaistua on Jumalalle antautuminen."samanlainen vetää puoleensa samanlaista" on mielestäni erittäin hyvä tulkinta. Se ei ota kantaa siihen mikä on hyvää tai pahaa.
Karma ja sen vaikutus kuoleman yli jäi minulle epäselväksi. Kun en usko että minä tai minuus syntyy uudestaan, voi siis mielestäni jäädä "tilit epätasapainoon".
Karma tai sitä lähellä oleva periaate näyttäisi olevan kaikissa uskonnoissa tavalla tai toisella mukana. Kristinuskossa puhutaan siitä että jumala (pitäisi kai olla Jumala) kostaa isien pahat teot kolmanteen vai oliko se neljänteen polveen. Sinun käsityksesi karmasta poikkeaa käsittääkseni hienosti tästä.
Itsemurha-aiheeseen tämän aiheen voi kai kuvitella liittyvän välillisesti. - Vaisnava
2411 kirjoitti:
oikeassa, Gautama Buddhan syntymäpaikka on nykyisen Nepalin mutta silloisen Intian alueella.
Ilmeisesti.Etköhän sinä kuitenkin ole enemmän oikeassa kun puhut Nepalista. Intia valtiona on melkoisen uusi käsite. Maahan syntyi oikeastaan vasta 1947 ja oli sitä ennen joukko ruhtinaskuntia, joita yhdisti sama kulttuuripiiri. Intia-sanalla viitattiin koko kulttuuripiiriin ja jopa Amerikkaan (Itä-Intia, Länsi-Intia, Taka-Intia...)
- Sissi
Tässä hieman apua! :-)
http://en.wikipedia.org/wiki/Suicide
Myös kirjastoista löytyy paljon kirjallisuutta kuolemasta ja miten eri uskonnot näkevät asian. Myös esimerkiksi terveydenhoitoalan ihmisille on tehty muistaakseni julkaisu asiasta, joten kirjastosta voisit kysellä tästä kirjasta kirjastonhoitajalta. :-) - pippepippe
minusta karma on enemmän kuin uskoa.
- valistunut
Karman laki on sama kuin maailmankaikkeudellinen syyn ja seurauksen laki
Se laki on yläpuolella kaikkien uskontojen sekä niiden jumalien.
Se on ajaton laki joka toimii automaattisesti ajassa ja aineessa
,se ilmenee rakkautena, gravitaationa painovoimana,sähkönä,
mangeettisuutena, ym.
Midän elämämme on myös osa tuota yhtä ajatonta elämää,
joka ilmenee ajassa ja aineessa.
Materiasta kehityksen kautta syntynyt ajatus sitten tietämättään loi egon sielun ja kytki ihmisen aikaan, jolloin hän myös joutui myöskin henkisesti karman lain alaisuuteen, joka tuloksena sitten seurauksena syntyi tämä yhteiskunta jossa elämme
Tuon keskuksen syntyminen oli virhe, sillä se johti ihmisen henkisen kehityksen taantumiseen, samaan aikaa kuin hän kehittyi teknisesti huimaa vauhtia.
Voiko tämä jatkua loputtomiin vai tuhoaako hekisesti taantunut ihminen itsensä ja elämän koko tellukselta
Uskonnot oli alunperin syntyneet tämän henkisen taantuman poistamiseksi, ajan myötä niistä on tullut tämän taantuman ikuistajia, eli ne ovat nykyisin olemassa vain tämän pahan ikuistamiseksi.
Historia todistaa, että kun ns, hyvä voittaa pahan, niin se valtaan tullessaan muuttuu tuoksi pahaksi ja näin kärsimysten pyörä on valmis
Sitten vielä tuon alittajan tarkoittamaan asiaan, sillä ei itseään voi surmata surmaamalla oman viattoman ruumiinsa, koska itse on karman alainen ja sen on jatkuttava fyysisestä kuolemasta huolimatta
Se on vain noiden ongelmien siirtämistä, uudelle syntyvlle lapselle joka joutuu ottamaan ne kannettavakseen, kokemaan niiden seuraukset- - pilkunnussija
Bimbot, se on Siddharta Gautama, josta tuli myöhemmin buddha. Buddha ei ole nimi vaan se tarkoittaa valaistunutta. Eli ei mikään Gautama Buddha.
Kaiken maailman bimboja löytyy :) - jonekone69
kakka.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778