Asuntojen kallistuminen söi matalien korkojen edut
Nuoret perheet ostavat kalliita asuntoja sen kun ehtivät. Kynnys tuntuu matalalta, sillä asuntolainojen korot ovat epätavallisen matalalla. Asunnon ostaminen on nyt kuitenkin selvästi kalliimpaa kuin korkeampien korkojen aikana esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Korkojen lasku on kiistatta laskenut asunnonostajien lainarahoituksen hintaa. Samalla laina-aikojen yleinen piteneminen on alentanut laina-asiakkaiden kuukausikustannuksia. Pelkästään lainakorkojen perusteella voisi iloita, että asunnonostajilla on nyt varaa entistä suurempiin ja parempiin asuntoihin.
Todellisuudessa ostajan tilanne on kuitenkin korkojen laskusta huolimatta entistä ahtaampi. Matalilla koroilla ja pitkillä laina-ajoilla on myös pimeä puolensa.
Entistä edullisemmat asuntolainat hyödyttäisivät asunnonostajia vain, jos asuntojen hinnat olisivat pysyneet paikoillaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan lainarahan edullisuus on kokonaan karannut asuntojen hintoihin. Asuntojen hinnoissa ja ostajien maksukyvyssä on tiukka kohtalonyhteys: asunnot ovat kivunneet sitä kalliimmiksi mitä kalliimpiin asuntoihin ostajilla on ollut varaa.
Suurimmissa kaupungeissamme asuntojen hinnat ovat nousseet selvästi jyrkemmin kuin lainanhoitokustannukset ovat laskeneet. Viiden viime vuoden hintakehityksessä oli pieni notkahdus osakemarkkinoiden käänteen vuonna 2000, mutta sen jälkeen hinnat ovat taas nousseet selvästi.
Käytännössä asuntojen kallistuminen on tarkoittanut, että ostajat ovat samalla rahasummalla päätyneet vuosi vuodelta pienempään asuntoon tai joutuneet maksamaan vuosi vuodelta suurempia summia päästäkseen samansuuruiseen asuntoon.
Korko- ja hintavertailuihin erikoistuneen Suomen Rahatieto SRT:n Taloussanomille kokoama markkinakatsaus osoittaa, että asunnon ostajan talous on viiden viime vuoden aikana kurjistunut varsinkin pääkaupunkiseudulla. Mutta myös Tampereella ja Turussa ostajan kukkaro kevenee nyt selvästi tehokkaammin kuin viisi vuotta sitten.
Kuuden suuren kaupungin joukosta vain Jyväskylässä ostaja pääsee nyt hiuksen hienosti halvemmalla kuin viisi vuotta sitten.
Asuntojen hinnat ovat nousseet kaikissa katsauksen kaupungeissa, ja jyrkintä nousu on ollut Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tampereen kerrostaloneliöt ovat edelleen edullisempia, mutta viime vuosien nousu on ollut melkein yhtä rivakkaa kuin pääkaupunkiseudulla. Turussa ja Jyväskylässä asunnot neliöt ovat edullisempia ja lisäksi hintakehitys on pysynyt rauhallisempana.
SRT:n katsaus koskee 65 neliömetrin kerrostalokaksioita, joka asuntotyyppinä vastaa keskimääräistä ensiasuntoa. Silti katsauksen johtopäätökset pätevät kaikkiin muihinkin asuntotyyppeihin, joiden hinnat ovat nousseet.
Lainaraha on puolestaan halventunut korkojen laskussa siitä riippumatta, minkätyyppisiä asuntoja lainalla on ostettu.
Lainatarve ja lainanhoitokulut on arvioitu kaikissa katsauksen kaupungeissa oletuksella, että ostaja ottaa pankista asuntolainaa 85 prosenttia asunnon hinnasta.
Lainan kuukausimaksut perustuvat lainamäärän lisäksi 20 vuoden laina-aikaan ja pankkien keskimääräisiin lainahintoihin.
Esimerkkilainat on sidottu 12 kuukauden euribor-korkoon ja laina-asiakkaiden todelliset kokonaiskustannukset perustuvat SRT:n vuodesta 1994 lähtien kokoamiin pankkien korkotarjouksiin.
Lopputulos asunto- ja korkomarkkinoiden erisuuntaisesta kehityksestä näkyy selvimmin asuntovelkaisten tarvitsemissa lainamäärissä ja lainojen hoitoon uppoavissa kuukausimaksuissa.
Esimerkkiasunnon ostaminen 85 prosentin lainaosuudella on kasvattanut ostajan kuukausimaksuja viidessä vuodessa jopa yli kolmanneksen, vaikka lainan todellinen kokonaiskorko on samaan aikaan pudonnut noin 5,5 prosentista 3,3 prosenttiin.
Eniten ostaja maksaa asuntolainastaan Helsingissä, jossa asunnot maksavat selvästi enemmän kuin muissa Suomen kaupungeissa.
Vertailun lainatyypillä kuukausimaksuja kertyi syyskuun korkotasolla helsinkiläiskaksiosta 745 euroa. Viisi vuotta sitten samaan asuntoon pääsi vastaavalla lainatyypillä yli sata euroa kevyemmin kuukausimaksuin, vaikka korko oli korkeampi kuin nyt.
Espoossa kaksiota rahoittavan lainan kuukausimaksu on kohonnut viidessä vuodessa paria euroa vaille sata euroa ja muissa vertailun kaupungeissa vähemmän. Ainoastaan Jyväskylässä korkojen lasku on keventänyt lainan kuukausimaksuja enemmän kuin asuntojen hinnat ovat kasvattaneet lainatarvetta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Inflaatio on tällä hetkellä hyvin alhainen, ja tulee pysymäänkin alhaalla nykymenolla. Inflaatio ei siis enää lyhentele lainoja, niin kuin se teki 80-90-luvulla. Toisin sanoen nykyisessä 3% korossa on enemmän maksettavaa kun 20 vuotta sitten 10% korossa.
Inflatio on pieni jatkossa mutta niinhän korotkin pysyvät pieninä Eurolandiassa. Toki muutaman prosentin voivat nousta mutta ihme on jos nähdään yli 6% lukuja enää.
Korkojen nousu 6%:iin on paljon, se on puolet lisää lainanhoitokuluihin nykyisestään. 4% korko on riittävä herätys ihmisille.
Pakko kommentoida viestisi kohtaa:
"Kuuden suuren kaupungin joukosta vain Jyväskylässä ostaja pääsee nyt hiuksen hienosti halvemmalla kuin viisi vuotta sitten.................Turussa ja Jyväskylässä asunnot neliöt ovat edullisempia ja lisäksi hintakehitys on pysynyt rauhallisempana."
Täytyy etsiä tutkimus ja lukea tarkkaan, millä perustelevat JKL:n tilanteen. Itsekin asunto-kaupat tehneenä, hintoja tarkkaan seuranneena ja ystävien kauppojen yksityiskohtia kuulleena EN MILLÄÄN VOI allekirjoittaa esittelemääsi tutkimustulosta. Kyllä Jyväskylässäkin asuntojen hinnat ovat nousseet kohtuullisesti, ja upouusien asuntojen neliöhinnat jo karanneet käsistä!!!!!