Tradenomikoulutuksesta puhutaan paljon. Toiset haukkuvat toiset kehuvat.Voisiko alan opiskelijat kertoa mikälainen arvo tradenomitutkinnolla on tämänpäivän työmarkkinoilla ja pääseekö tutkinnolla myös niihin esimiestehtäviin. Tradenomien työllistyminen on varsin hyvää tasoa, käsittääkseni
Tradenomit !
minä
101985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse olen 28-v ja valmistunut vuonna 1999 tietojenkäsittelyn suuntautumisvaihtoehdosta. Olen tällä hetkellä järjestelmäpäällikön tittelillä isossa organisaatiossa ja nautin myös hyvistä eduista. Työllistyin melkein heti valmistumiseni jälkeen. Menestyminen riippuu paljolti ihmisestä, osa päätyy traden papereilla assaritehtäviin, osa etenee pidemmälle.
Kaikki tradenomiksi valmistuneet tuttuni (kaupan ja hallinnon, sekä tietojenkäsittelyn linjoilta) ovat työllistyneet heti valmistumisensa jälkeen (ja osa jo ennen valmistumistaan) hyviin työpaikkoihin ja edenneet urallaan mukavasti. Tradenomin tutkinto on todella arvostettu työpaikoissa.
Mielestäni tutkinnon arvoa voidaan mitata myös palkalla, joka on eräs numeerinen tunnusluku arvostukselle liike-elämän palveluksessa.
Akava tietää tutkimusten perusteella kertoa tradenomien alkupalkoista seuraavaa.
http://www.akava.fi/upload/ammatit_ja_palkat/tradenom.pdf
Alkupalkka 1950 eur/kk
3v. kokemus 2300 eur/kk
5v. kokemus 2550 eur/kk
Nämä näyttävät olevan linjassa tradenomiliiton vastavalmistuneiden palkkasuositusten kanssa.
http://www.tradenomiliitto.fi/
"Vastavalmistuneiden tradenomien palkkasuositus on 1950 - 2550 €/kk
Suositus koskee koulutusta vastaavissa tehtävissä toimivia.Vastavalmistuneiden tradenomien keski-ikä oli lokakuussa 2001 tehdyn tutkimuksen mukaan 27 vuotta, ja heillä oli valmistuessaan keskimäärin 26 kuukautta työkokemusta takanaan."
Ekonomeihin verrattuna voidaan karkeasti yleistää, että palkoissa tradenomit pääsevät keskimäärin samoihin tuloihin 3-5v. sisällä kuin mitä ekonomeilla on alkupalkkana.
Lisäksi sivuilla todetaan yleisemmin tradenomien sijoittumisesta työelämässä seuraavaa:
-taloushallinto 25 %
-markkinointi- ja myynti 23 %
-tietojenkäsittely 15 %
-tuotanto ja materiaalitalous 7 %
-yleishallinto 5 %
-henkilöstöhallinto 4 %
-opetus, koulutus ja tutkimus 3 %
-muut tehtävät 18 %
Jäsenet toimiasemittain:
-Johto 2%
-Keskijohto 17%
-Asiantuntijat 31%
-Toimihenkilöt 49%
-Muut 1%
Näyttää siltä että tradenomitutkinnolla ei ole helppo sijoittua ylimpään johtoon (poislukien yrittäjät), vaan painopiste verrattuna esim. ekonemeihin on lähinnä asiantuntija/toimihenkilötasolla, kun taas ekonomeilla luokkaa ylempänä eli keskijohto/asiantuntija -tasolla.
Lopulliset tulot ja sijoittuminen työelämässä ei kuitenkaan ole tutkinnosta kiinni vaan henkilöstä itsestään. Mieti oletko sopiva henkilö esimiestehtäviin? Mieti ovatko myös muut sitä mieltä, että olisit sopiva henkilö esimiestehtäviin? Sen jälkeen kannattaa vasta miettiä, mitä kautta siihen voi pyrkiä.
Ongelmana ekonomien, KTM:ien ja tradenomien vertailussa on se, ettei meillä ole ollut valmiita tradenomeja vielä edes kymmentä vuotta.
Usein johtotehtäviin pääseminen edellyttää kiipeämistä isossa yrityksessä tasolta toiselle ja nimenomaan alhaalta ylöspäin. Ja tuo kestää eli ei tässä vaiheessa voida vielä verrata, vastaako tradenomien osuus johtotehtävissä ns. akateemisen tutkinnon suorittaneiden osuutta. Monet tradet ovat olleet työelämässä vasta muutaman vuoden.
Ja sitten muistutus: Kyllä vielä merkonomitkin pärjäävät - jopa kansainvälisen pörssiyhtiön toimitusjohtajana oli Suomessa merkonomi, ja hän jatkaa yhä yhtiössä sen fuusionkin jälkeen. Mutta eipä taida heidän osuus johtotehtävissä olla nykyisin kuin prosentin tai promillen luokkaa - eli poikkeukset (henkilö ja onnelliset sattumat) vahvistavat sääntöjä tässäkin kohti.
tradenomihan vastaa vanhaa merkonomia joten heidän osuutensa yritysten johdossa tulee todennäköisesti olemaan sama
mistä olet moisen saanut päähäsi?
miten niin eivät vastaa? samoista opistoistahan niitä valmistuu.
hyvä trolli.
Uskotko oikeasti, että keskimäärin tradenomiopiskelijoilla on realistinen käsitys asemastaan ja arvostuksestaan työmarkkinoilla tai saatikka työtehtäviensä todellisesta sisällöstä. Yleensä ainoana tietolähteenä on koulujen tähtiä taivaalta lupaavat esitteet, viilatut tilastot ja muutaman omaa egoaan kohottavan tsemppariluennoitsijan lausunnot.
Mielummin tätä kannattaisi kysellä todellisista työpaikoista päättävissä elimissä olevilta tai vastaavasti jo jonkin aikaa sitten valmistuneilta tradeilta, jotka ovat jo tietoisia todellisesta asemastaan ja mahdollisuuksistaan. Tällöin tietysti korostuu, kuten aina, henkilöiden väliset erot. Toiset menestyy, toiset ei.
Oli AMK:ssa maailmanvaltias-linjalla ja valmistumiseni jälkeen olen joutunut tyytymään Nokian varatoimitusjohtajan paikkaan, koska puolen vuoden työharjoittelun suoritin Nokialla siivoojana. Ilmeisesti tätä ei arvostettu niin paljoa, että olisin voinut haastaa Ollilan.