Tiputtelua

Piti tuossa viime viikolla olla kuukautiset, aikani odottelin ja vihdoin vaikutti että alkoivat. No eipä sitten tullutkaan paljon mitään, ihan vaan pientä vaikka yleensä tulee pari päivää tosi runsaasti. Yhtenä päivänä oli maha vähän kipeä, mutta ei ollenkaan niin kuin yleensä.

Kummallista tässä on nyt se, että joka päivä nyt viime aikoina (siis kun em. "kuukautisten" olisi jo pitänyt loppua) on tullut vähän verta, housut sotkussa. Ja se tulee kun ponnistelen, eli esim. jumppaan. Jos olisin rauhassa, niin varmaan ei mitään edes tulisi. Vessassa käynnin yhteydessä näyttää ihan tavalliselta värittömältä valkovuodolta, mutta kun esim. eilenkin tein vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia, niin johan oli housussa sotkua.

Mitää kipuja tai muuta outoa ei ole, ja neitsytkin olen joten raskaus/sukupuolitauditkin on poissuljettu.

Mikä mättää?
1336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö olekin raivostuttavaa;) Joo, se on vaan hormonitasapainon häiriötä, joka aiheuttaa näitä tioputteluja. Elimistö vaan menee välillä omia ratojaan. Odottele pari kuuta ja jos ei lopu, mene lääkäriin, ei tarvi kärsii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummaa kirjoitti:

Piti tuossa viime viikolla olla kuukautiset, aikani odottelin ja vihdoin vaikutti että alkoivat. No eipä sitten tullutkaan paljon mitään, ihan vaan pientä vaikka yleensä tulee pari päivää tosi runsaasti. Yhtenä päivänä oli maha vähän kipeä, mutta ei ollenkaan niin kuin yleensä.

Kummallista tässä on nyt se, että joka päivä nyt viime aikoina (siis kun em. "kuukautisten" olisi jo pitänyt loppua) on tullut vähän verta, housut sotkussa. Ja se tulee kun ponnistelen, eli esim. jumppaan. Jos olisin rauhassa, niin varmaan ei mitään edes tulisi. Vessassa käynnin yhteydessä näyttää ihan tavalliselta värittömältä valkovuodolta, mutta kun esim. eilenkin tein vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia, niin johan oli housussa sotkua.

Mitää kipuja tai muuta outoa ei ole, ja neitsytkin olen joten raskaus/sukupuolitauditkin on poissuljettu.

Mikä mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu