Hyvää tulevaa ystävänpäivää toivon kaikille. Toki ei ole hyviä muistoja ystävänpäivästä v 2002, jolloin nukuin tuttavan asunnolla, sisään tunkeutuneet poliisit ampuivat pippurikaasuaseella suoraan silmään, raahasivat ulos, jossa hakkasivat mahaan, kysellen, ootko heinonen, en vastannut mitään, jolloin yksi paikalla olijoista sanoi, on se heinonen.
Sitten maijan perään ja putkaan ! Ennen putkaan laittamista, pakotti poliisit pesemään silmiäni, pyysin päästä lääkäriin, sinne ei päästetty, vaan selvä mies putkaan.
Aamulla kuulusteltiin "kotirauhan häirinnästä" !!
otettiin kuvat ja sormenjäljet . Asiasta kirjoitti myöhemmin selehti ja toimittaja kehoitti kantelemaan oik.kanslerille/edusk.oik.asiam. mutta he ovat lähinnä mitääntekemättömiä herrojen juoksupoikia, niin kenelle voisin asian viedä. Ottaakohan Sisäministeri asiaan kantaa ? Mielestäni mm aseen käytöstä tapauksessani olisi pitänyt tehdä jonkinlainen selvitys, kaikki peiteltiin laittamalla minut putkaan.
Minulle on tarjottu konepistoolia asian hoitamiseksi, mutta yrittäisin rauhanomaisin keinoin ensin. Kenellehän kannattaisi asia laittaa selviteltäväksi ?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hohhoijaa. Tottahan toki poliisit tulevat "viattoman pikku äidinpojan" luo pippurikaasulla nukkuvaa suihkuttamaan..Kovin on yksipuolista tuo sun juttusi, lähes karpomaista populismia. Voimakeinojen käyttöön on yleensä täysin perustellut syyt- kertojalta tahtoo vain usein "unohtua" oma osuus tilanteessa. Jos haluat kannella poliisin toiminnasta, tee se eduskunnan oikeusasiamiehelle, ei todellakaan millekään juorulehdelle joka myy vain valheellisilla sensaatiojutuilla.
EI todellakaan muuta syytä. MIKSEI kuulusteluni kotirauhan häirinnästä ole mihinkään johtanut ? Siksi kun se oli tekaistu syy.
enkä täällä kirjoita asiasta enempää. Lueskelen jos joku lakinikkari osaisi antaa oikean neuvon. Japit ovat japeja läpi elämänsä, se heille suotakoon.
Jaa. Mutta silti olet ajatellut jopa konepistoolia väärinkäsityksen oikaisemisen välineeksi? Vai mikä se sinun vaatimuksesi olikaan?
En ole ajatellut koopeeta , mistäs moinen ajatus ? Minulle on kyllä tuollaista mahdollisuutta TARJOTTU.
Eilen ent, naapurini kysyi, miksen maininnut sitä kun siinä pihassa poliisit hieroi naamaani lumella, mut ei sit iha kaikkei pidä paljasta.
Pari vuotta oon odottanna tuleeko haaste, alan nyt tiedustelemaan mis viippy, et pääse asias eteenpäin.
Ehkäpä se on ministeri Rajamäki joka pistää asiat eteenpäin, tai siis ainaski pitäs pistää.
Ja Ikaalinen on paikkakunta jossa rikolliset poliisit pesii. Lukeneet ovat varmasti tämänkin niin jotta jospa vastaisitte ettekä luimistele koloissanne.
Miten pitkällä on ko "asian" käsittely, koska saan haasteen tai syyttämättäjättämis päätöksen.
Kysyn vaan jotta saadaan asia hoidettua loppuun.
No oletko heinonen?
ootko kivinen ? SE ! muista koodit.
mutta hoitelen asiaa nyt täällä. en ota kantaa sähköposteihisi, rahat kyllä on mutta yksi ei riitä, 10 lip. ja muut.
KP-lehdessä lisää. poikkea.