Minua on ruvennut yhä enemmän rassaamaan opintojen paloittelu pikku paketteihin ja niiden annostelu tasakokoisina palasina oppilaille. Tietyistä opintoteemoista ja aiheista väännetään puoliväkisin kursseja, joiden uskotaan olevan kattavia ja ikuisesti päteviä. Kun kurssi on ohitse, asiaan ei enää voi palata, ei vaikka maailman rajat piirrettäisiin uudelleen. Kun se kurssi kerran on ohitse ja muut kurssit täyttävät jo oppilaan työjärjestyksen.
Esimerkiksi kielien paloitteluopiskelu ei ole paras mahdollinen menetelmä. Kieltä, sekä vierasta että kotimaista, opitaan kumulatiivisesti, eli taito kasvaa ja kerrostuu aina vanhan päälle, kunnes muodostuu vahva osaaminen. Jos tässä prosessissa on yliannostuksen jälkeen parhaimmillaan puolentoista, jopa kahden vuoden tauko, ei oppiminen kasaannukaan vanhan aineiston päälle, koska vanhat taidot ovat unohtuneet ja ruostuneet. Ne joudutaan kertaamaan ja näin uutta ei ehditäkään opiskella tarpeellista määrää, ei ainakaan hyvin.
Edelleen palapeliopetus haittaa suuresti ajankohtaisen materiaalin käsittelyä. Kurssi ei aina osu oikeaan saumaan. Esimerkiksi kirjoittamisen ja lukemisen kurssit ovat harvoin lehtiviikoilla tai kirjallisuuden teemaviikoilla. Silloin saattaa aineessa pyöriä vaikka neuvottelutaidon kurssi, joka pitää viedä opetussuunnitelman mukaiseen kunniakkaaseen loppuunsa, eikä tuntiakaan voi uhrata lehtien tutkimiseen, niin tärkeää kuin se olisikin.
Voi kunpa opettaja - alansa asiantuntija - saisi itse järjestää oman aineensa opetuksen oppilaille parhaalla tavalla. Kieliä ja matematiikkaa opiskeltaisiin melko varmaan tasaisesti koko vuoden ja lähinnä teoria-aineita ehkä palapelipaketeissa - jos se nyt sielläkään on paras menetelmä.
Mitä mieltä muut opettajat olette tästä pilkotusta opetuksesta? Onko siitä itse asiassa mitään hyötyä? Voitaisiinko opetus vapauttaa kahleistaan? Entä ns. moduuliopetuksesta eli äärimmäisen tiukasta pakettiopetuksesta, jossa aihekokonaisuudet on niin piukissa paketeissa että paketit natisevat liitoksissaan, mutta eivät saa haljeta. Moduuliopetushan lisäksi merkitsee opettajalle sitä, että jossain jaksossa opettajalla voi olla päiväopetustunteja 40 t/vk päälle iltatunteja esim. 12 t/vk, ja jokin jakso voi olla opetukseton. Meillä on näin!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koko pilkottu, eli kurssimuotoinen opetus on ihan sieltä niin juuri - ja kun ovat tuoneet sen jo peruskouluunkin, niin vahinko on entistä suurempi. Minusta kurssimuotoinen luokaton lukio on lastensuojelulain vastainen, koska se ei estä alaikäisiä tekemästä itselleen tavatonta vahinkoa.
Toisaalta, jos me opettajat saisimme järjestää opetuksen ihan kuten haluaisimme, niin taitaisi tulla aika mahtavia aineiden välisiä tappeluja.