ODOTTAVILLE ISILLE

Sattui käteeni kirja vuodelta 1947 ja siinä artikkeli:
Kursseja Odottaville isille -
eli miksei miehetkin lastenkamariin.
Fil.maisteri Anni Voipio-Juvas/Joulun kirja 1947/
Amerikka on edelläkävijämaa.
Brooklynin Punainen Risti on tuolloin toimeenpannut iltakursseja "odottaville isille",
jotta he oppisivat ruokkimaan, kylvettämään ja pukemaan vastasyntyneitä.
Kurssien vetäjät olivat jo tuolloin sitä mieltä, että isillä on suuria taipumuksia näihin uusiin tehtäviin.
Mitenkä te olette toimineet; ovatko isukit olleet mukana lastenhoito- ja kodinhoitotehtävissä ?
Kertokaahan hieman ja onko lastenne perheissä ollut edistymistä havaittavissa ?
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyään 50 v. mieheni hoitaa alle kouluikäistä lastamme ja on melkein aina hoitanut, nyt jopa enemmän kun minä.

Vanhempiakin lapsia hän on hoitanut, mutta perushoitoa on ollut heidän kohdallaan vähän vähemmän kun tämän nuorimman.

Mies on ollut mukana kaikkien lasten synnytyksessä ja laitokselta tulon jälkeen kylvetys on ollut miehen hommia, minä en ole uskaltanut kylvettää miehellä on paljon isommat kädet, joissa lapsi liukkaassa vedessä pysyy. Lapsia mies on myös aina paljon leikittänyt, paljon enemmmän kun minä ja opettanut kaiken laisia asioita, luonnosta, harrastuksista, yleissivistystä jne.

Tänä päivänä mieheni myös kykenee tekemään kaikki kodinhoito tehtävät, ruokaostokset, ruuanlaitto, siivous, pyykki, vaatteiden korjaus, jne. ja tekee niitä huomattavasti enemmän kun minä.

Vaikka osa lapsistamme onkin aikuisia, niin lapsen lapsia meillä ei ole. Mutta tuleva vävypoika näkyy tekevän kaikkia kodinhoito-tehtäviä, vaikka opiskeleekin miehistä akateemista alaa. Osa kodinhoitotehtävistä näkyy olevan jopa sellaisia joita tyttäremme ei tee ollenkaan, siis koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HAJUPOIKA kirjoitti:

Sattui käteeni kirja vuodelta 1947 ja siinä artikkeli:
Kursseja Odottaville isille -
eli miksei miehetkin lastenkamariin.
Fil.maisteri Anni Voipio-Juvas/Joulun kirja 1947/
Amerikka on edelläkävijämaa.
Brooklynin Punainen Risti on tuolloin toimeenpannut iltakursseja "odottaville isille",
jotta he oppisivat ruokkimaan, kylvettämään ja pukemaan vastasyntyneitä.
Kurssien vetäjät olivat jo tuolloin sitä mieltä, että isillä on suuria taipumuksia näihin uusiin tehtäviin.
Mitenkä te olette toimineet; ovatko isukit olleet mukana lastenhoito- ja kodinhoitotehtävissä ?
Kertokaahan hieman ja onko lastenne perheissä ollut edistymistä havaittavissa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu