Haluaisin jakaa minun tarinani sijaisvanhemmista.
Kun olin viisi äitini kuoli yliannostukseen ja surun murtama isäni hukuttautui läheiseen järveen. Minä isosiskoni ja pikkuveljeni jäätiin isovanhempiemme huostaan. Kolmen pienen lapsen hoito yli 70 vuotiaille isovanhemmille kävi raskaaksi, jonka seurauksena meidät otettiin huostaan kun olin 7 vuotias.
Sain heti pikkuveljeni kanssa sijoituspaikan suuresta kaupungista 500 kilometriä kotikaupungistani, jolloin rakas siskoni jäi vailla kotia pitkän matkan päähän, minkä vuoksi minun oli vaikea sopeutua uuteen elämään. Sijaisvanhempani olivat hyvin koulutettuja ja kunnon kansalaisia, mutta he eivät antaneet meidän tavata siskoamme ja isovanhempiamme sen vuoksi että se vaikuttaisi meihin liikaa.
Pikkuhiljaa aloin unohtamaan sisareni, eikä kolme vuotta nuorempi veljeni häntä enää muistanut. Elämämme jatkui hyvin, koulu sujui ja lomamatkoille pääsimme. Kun olin 11- vuotias sain kirjeen siskoltani, jossa hän kertoi miten hänellä oli uusi äiti, joka kuitenkaan ei ollut paras mahdollinen, sillä hänelle työ oli lasta tärkeämpi. Minä tietenkin ilahduin kirjeestä kovasti, enkä kertonut siitä kenellekkään.
Yhtenä päivänä päätin lähteä käymään junalla 100km päähän,missä siskoni asui, mutta jäin kiinni ennen kuin pääsin ovesta ulos ja sain kuukauden kotiarestia ja paperit ja kirjekuoret sekä sisareni osoite otettiin minulta pois.
Tuon tapahtuman jälkeen elämä alkoi kulkea alamäkeä. 12- vuotiaana muutimme pienempään kaupunkiin 200km päähän siskostani ja rupesin kapinoimaan sijaisvanhempiani vastaan. Kuvioihin tuli mukaan alkoholi ja tupakka, onneksi ei kuitenkaan huumeet. Kaverieni avulla sain yhteyden siskooni, joka oli tuolloin 14 vuotias. Sovittiin tapaaminen entisessä kaupungissani ja ilo oli suunnaton, kuitenkin aika oli muuttanut meitä hirveästi ja oli vaikea puhua asioista.
Tapailimme aina silloin tällöin, sijaisvanhempieni tietämättä ja veljeni vein myös välillä mukana katsomaan siskoa.
15- vuotiaana kerroin että olin tapaillut siskoani kolme vuotta sain kuulla kunniani oikein kunnolla ja selkääni sain. Jouduin terepiaan ja taas kuukausien kotiarestiin. Vasta vähän yli vuosi sitten tapasin siskoni uudelleen ja hän oli muuttanut yksin asumaan lähelle meitä. Kun täytin 18 kerroin haluavani muuttaa omilleen ja sen myös sain pitkän suostuttelun jälkeen tehtyä. Muutimme siskoni kanssa yhteen ja veljeni sai luvan tavata meitä 2 kertaa kuussa.
Tässä teille sijaisvanhemmille opetus, jos sijaislapsillanne on sisaruksia muualla,pliis antakaa heidän tavata toisiansa! Mikään ei ole hirveämpää kuin olla erossa viimeisistä ihmisistä joista välittää!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oli hyvä lukea viestisi. Ikävä kyllä meihinkin mahtuu jos jonkin laisia vanhempia. Sinun kohdallesi sattui todella kurja tapaus, että et saanut tavata sisartasi. Näin ei todellakaan pitäisi olla, ja meitä valmennetaan ja koulutetaan siihen yhä enemmän, että suhteet biologisiin sukulaisiin ovat erittäin tärkeät ja niitä tulisi tukea ja vahvistaa.
Itse ainakin kannustan pitämään mahdollisimman paljon yhteyksiä biologiseen vanhempaan ja sisaruksiin. Näin kaikilla on parempi olla ja toivottavasti sitten ei myöhemmin tule mitään sanomista, että olisin toiminut väärin.
Toivon sinulle ja sisaruksillesi kaikkea hyvää! Pitäkää yhteyttä toisiinne ja kuitenkin te olette toisillenne kaikista tärkeimmät!
Mulla on aikalailla vastaavia kokemuksia, jos haluut jutskailla enemmän niin mailaa [email protected] mikä on nykyinen tilanne, vieläkö veikka joutuu sietää näitä leikkivanhempia?
hei!
siis.. oho!
en tajua mitä järkeä oli pitää teitä erossa?
kun kumminkin tulette (tulitte) jossain vaiheessa
pitmään yhteyttä toisiinne..
ei kyllä järki niitä leikannut..
Olen sijaisperheen biologinen tyttö, kohta 18v.
Meillä on motto: joko kaikki tai ei mitään!
joka pätee tuossa asiassa että emme halua erottaa sisaruksia toisistaan vaan pitää ne yhdessä, eli emme ota yhtä 3:sta vaan kaikki kolme, tai ei mitään.
Sisaruksista on uskomaton tuki toisilleen, esim. meiltä kysyttiin haluammeko ottaa edes osan 5 sisaruksesta? me sanottiin että eikö me voitais ottaa samantien kaikki? sossusta olivat yllättyneitä, sillä harva haluaa ottaa noin iso sakkia.
Olen pahoillani "kivikkoisesta" menneisyydestäsi ja että jouduit eroon siskostasi, voin vain kuvitella miltä se on tuntunut..
En voi muutakuin toivoa sinulle onnea tulevaisuuteen!
pärjäile! ihanaa että te sisarukset piditte yhtä, todella hienoa!
Hei Sinulle!
Mielenkiintoni heräsi, tuliko ne lapset teille ja jos tulivat, miten teillä on mennyt, millainen ikäjakauma teillä on.
Meille oli myös tulossa iso lapsikatras, mutta ei nyt vielä, tuli sukulaisia matkaan mukaan.
Onko teillä nyt sijaislapsia ennestään, kuinka tarkkoja ne sossut ovat tuosta lapsiluvusta.
Täällä tuntuu toiset katsovan heti jos liikaa ja sitte toiset taas ei .
Kirjoittele!