Kuun alussa haastelin kisailemaan pörssitaidoilla Kauppalehden järjestämässä kisassa. Siinä ei ollut mitään menetettävää, mutta taitoa ja kokemusta karttuu hyvin järjestetyssä kisassa.
Olen ollut jo monessa mukana. 2.2. alkanut kausi oli alkuun rauhallinen ja tuskastutti kun ei sijoitukset kasvaneet eivätkä tappiot tulleet.
Parhaimmillaan oma sijoitukseni on ollut 400-600
vaiheilla vajaasta kolmestakymmenestätuhannesta mukana olevasta.
Nyt kurssit vaihtelevat niin rajusti, että juuri 4.000 euroa plussalla olleesta kaikkosi tunnin aikaan kolmisen tuhatta. Hieman toisin menetellen siellä voisi olla jopa kymmenen tuhatta enemmän ja olisi uuden tietokoneen syrjässä kiinni.
Nautinnollista tutustua noihin talouselämän kiemuroihinkin vaikkapa vain -
virtuaalisesti !
Kertokaapa omista kokemuksistanne.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tänään pörssi oli epävakaa.
Omien salkkujen arvo kisassa heilahteli päivän aikana plussalla tietenkin.
Parhaillaan hieman yli 4000 euroa päätyen sitten hieman alavireisesti, mutta jatkossa toiveita herättävästi. Nokiaan en ole kajonnut vaikka tiesin sen olevan mahdolinen hyvä nousija.
Kertokaa ihmeessä omista kokemuksistanne.
Omat salkkuni ovat arvoltaan tällä hetkellä
yhteensä noin 105.000 euroa ja sijoitukseni n. 36.000 salkun kisassa on tämän hetken tilanteen mukaan 1000 - 2500 parhaan joukossa.Ero kärkeen ei ole vallan tavaton.
Tilanne vaihtelee todella voimakkaasti
kun yhden salkun arvo voi muuttua päivän aikana
kuten tänäänkin kolmisen tuhatta euroa.
Onko muita mukana ?