Vieläkin silloin tällöin kuulen juttuja kun joku on saanut tuomion liikennepaosta. Eli on poistunut esim kolaripaikalta. Mutta siitä poistumisestahan ei voi ketään rangaista, onko täällä joku joka olisi kolaripaikalta /vast. poistumisesta saanut tuomion ?
Liikennepako
ei rikos
62393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pääsääntöisesti taajamaalueella tai muuten asutulla seudulla, kolaripaikalta poistumisesta kirjataan rikosnimike liikennerikkomus, jos ei ole loukkaantuneita jne.
Jos ollaan esim. Lapissa (miksei etelämpänäkin) ja poistuu kolaripaikalta jättäen loukkaantuneet oman onnensa nojaan ilman, että apua on saatavilla, voidaan rikosnimikkeeksi kirjata liikennepako tieliikenteessä.
**********************
RL 23:11
Liikennepako tieliikenteessä
Jos moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja liikenneonnettomuuteen osallisena laiminlyö velvollisuutensa heti pysäyttää ja kykynsä mukaan avustaa vahingoittuneita, hänet on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, liikennepaosta tieliikenteessä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
******************
TLL 103 §
Liikennerikkomus
Jos joku muuten kuin 98–102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, hänet on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon.
18.10.1995. Siinä mainitaan mm, kukaan ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Ja kolaripaikalle jääminen olisi kuin syyllisyytensä myöntämistä. Eli yli vaan ja sitten pakoon. Ihmeellisiä on Euroopan Ihmisoikeussopimukset.
"Liikennepako vain taajaman ulkopuolella"
Heh heh, siinähän lappalaisraitiovaunut joutuvat kuseen jos karkaavat paikalta. !!!!
Opettele ymmärtämään lukemaasi Tuomari.
Voiko ylipäätään syyttää epäiltyä liikennepaosta, jos liikennevahingossa ei ole tapahtunut henkilövahinkoja ja on pysähtynyt toteamaan sen?
Säädöksen ehto "laiminlyö velvollisuutensa heti pysäyttää ja kykynsä mukaan avustaa vahingoittuneita" ei taida täyttyä?
Nyt tiedän, että poliisi voi, mutta kehtaako kukaan syyttäjä nostaa syytettä? Kehtaako kukaan tuomari tuomita?
joku bemari kaahaten menee ohi ja jonnekkin pusikkon.Jos ei muita niin nappaan pari hyvää kuvaa ja jatkan naureskellen matkaa.Kaaharit joutaa kuolemaan.