Miten saisi kahden narttukoiran väliset tappelut loppumaan? koirat ovat kooltaan pieniä, mutta tappelevat kuin raivopäiset härät. Onko jollakin samanlaisia kokemuksi? miten olette siitä irti päässeet? kiitoksia
Tappelut
Koira
4440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niiden pitäisi saada selvittää välinsä, eli kumpi niistä on pomo. Hyvä tapa on laittaa koirille kankaiset kuonokopat, jolloin niiden voi antaa tapella rauhassa, mutta ne eivät voi kuitenkaan vahingoittaa toisiaan. Ehkä tästä voisi olla apua.
Jos tämä ei auta, suosittelen ottamaan johonkin koiraterapeuttiin yhteyttä.
Niin en tiedä onnistuuko se mitenkään. Kummillani oli cockeri joka oli vanhempi ja hoffi, molemmat olivat siis narttuja. Ne ei koskaan saaneet "asioitaan" selviksi siitä että kumpi oli pomo joten elivät reilun 8 vuotta erillään mutta silti saman katon alla. olihan se moni mutkaista mutta niinkin siitä selvittiin. Koirat eivät tapellet lenkillä eikä käskyn alla ollessaan mutta muuten kyllä niin että veri lenti ja toista kohtaan ei sääliä nähty. eli ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pistää portti puoleen väliin taloa ja pitää ne erillään. aina välilllä vain vaihdeltiin koiria puolelta toiselle eikä syrjitty toista.
Mutta onnea sinulle jos sinun ei tarvitsisi tehdä koirillesi moista porttia.
Meillä ei ihan raivopäisiä tappeluita ole ollut mutta hyviä yhteenottoja kumminkin. Tappelut johtuivat lauma-aseman testaamisesta. Koira A oli pennusta asti johtaja. Koira B yritti aikuistuttuaan ottaa siltä sen aseman. Meillä auttoi A:n aseman vahvistaminen. Huomioin sen aina ensin, remmitän ja ruokin ensin. Se on kaikessa aina ensin. Kiellän ja torun koira B.tä aina, kun jotakin nujakkaa syntyy. Osoitan lauman johtajan niille, mikä on minun mielestäni lauman järjestys minusta alaspäin. Ja on tehonnut, tappelut loppuivat.
kaksi narttukoiraa voi ruveta pitämään toisilleen loputonta vihaa, siihen ei pomoasettelut eikä mitkään muutkaan auta, nartut vielä ovat suuttuessaan kaksi kertaa pahempia kuin urokset.
Olet varmaan kokeillut noit pomoasetelmia, mutta tiedän, että välillä se ei vaan auta, koiria ei vaan voi jättää kahdestaan samaan paikkaan, ellei halua, että toinen pääsee hengestään. Ja nämä kovemmat leidit, niitä ei voi päästää samaan tilaan, vaikka sielä olisi kymmenen ihmistä, ovat suoraan kurkussa kiinni. Sellainen käy jo kukkaron päälle, kun aina ompelutetaan niitä, että voi päätyä siihen jaettuun asuntoon.
voithan yrittää vielä soittaa jollekkin ongelmakoirakouluttajalle, jos hän ulkopuolisena havaitsisi jotain, mitä ette itse ole havainneet.