Lunta tupruttaa

Viime päivinä on satanut hyvin hienopulverista lunta. Kun tänään lähdin uudella (600km ajettu) Renault Megane II Break 1.6 Authentiquella liikkeelle ja käänsin lämmityspuhaltimen täysille niin sisälle tuprutti tuota hienoa pulverilunta.

Voiko olla niin, että vaikka autossa on tai pitäisi ainakin olla raitisilmasuodatin niin silti hienojakoinen lumi pääsee sisälle ilmakanavia pitkin? Vai onko käynyt kämmi ja raitisilmasuodatin on jäänyt tehtaalla asentamatta?

Jos joku nyt ihmettelee kysymystäni niin tosiasiassa en ole tuosta lumesta huolissani vaan kaikesta muusta pölystä, siitepölystä ja koivunsiemenistä.

Miten teillä muilla?
3827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tai sitten se on mallia, joka ei peitä koko ilmakanavaa vaan osa ilmasta tulee ohi suodattimen. Näin oli Nissanissa. Oikeankokoinen kuulema pienentäisi liikaa ilmavirtaa, sanoi merkkihuolto!!!

Äänestä

Hyvin ajankohtaista. Mulla teki tänä aamuna saman jutun kahteen eri otteeseen, vaikka olin ajanut jotain 20 kilometriä. Löi samalla ikkunat huuruun kun lumipilvi pölähti sisään. Itsellä kyllä huomattavasti vanhempi eli -95 mutta kuitenkin. En ole edes tarkistanut raitisilmasuodatinta, jos sitä edes on tuossa pelissä; autonkin ostin vasta viikko sitten.

Äänestä
  • Mitä ilmeisimmin suodatin on jätetty pois. Suodattimen hinta ei ole paha mutta moni jättää sen pois koska ilmamäärä lisääntyy esim. kesähelteillä huomattavasti ilman sitä. Tuulilasin pyyhkimen alapuolella olevan ritilän alta paljastuu n. 20cm2 oleva suodatin ja on helppo asentaa itsekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostaja kirjoitti:

Viime päivinä on satanut hyvin hienopulverista lunta. Kun tänään lähdin uudella (600km ajettu) Renault Megane II Break 1.6 Authentiquella liikkeelle ja käänsin lämmityspuhaltimen täysille niin sisälle tuprutti tuota hienoa pulverilunta.

Voiko olla niin, että vaikka autossa on tai pitäisi ainakin olla raitisilmasuodatin niin silti hienojakoinen lumi pääsee sisälle ilmakanavia pitkin? Vai onko käynyt kämmi ja raitisilmasuodatin on jäänyt tehtaalla asentamatta?

Jos joku nyt ihmettelee kysymystäni niin tosiasiassa en ole tuosta lumesta huolissani vaan kaikesta muusta pölystä, siitepölystä ja koivunsiemenistä.

Miten teillä muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu