En oikein osannut määritellä, mille palstalle tämä kysymykseni kuuluu, joten laitan tämän useammalle (toivottavasti se on sallittua).
Eli, onko mielestänne mahdollista vaikuttaa toisten ihmisten elämänlaatuun ajattelemalla heistä pahaa?
Tämä tuli mieleeni, kun kuulin, että esim. Kreikassa uskotaan vielä nykyään hyvin laajalti ns. "Pahaan silmään".
Tunnen kaksi ihmistä, joita olen erinäisistä syistä vihannut erittäin voimakkaasti jo usean vuoden ajan. (koska aina on olemassa se mahdollisuus, että he sattuvat tämän lukemaan, vältän yksityiskohtia). Toivon usein, että heille sattuisi jotain pahaa ja usein illalla nukkumaan mennessäni "huvittelen" kuvitelmilla, joissa kyseisten ihmisten elämä muuttuu helvetiksi.
Näin on käynytkin. Ei tietenkään juuri niin kuin olen kuvitellut, mutta ihmisraunioita on heistä molemmista näitten vuosien kuluessa tullut. Tarkennan sen verran, että kun aloitin "vihakampanjani" toinen oli "terve kuin pukki" ja toinen hyvässä asemassa isohkossa firmassa. Nyt toinen on kärsinyt todella vakavista sairauksista joilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, eli nelikymppinen ihminen on alkanut kuuroutumaan, saanut diabeteksen, hänellä on todettu sydänvika ja viimeisimpänä syöpä. Toinen puolestaan on menettänyt ystäviänsä ja sukulaisiansa kuoleman kautta, asuntonsa ja omaisuutensa ja on tällä hetkellä hoidossa psykiatrisista syistä. Monia muitakin vastoinkäymisiä on kummankin elämässä riittänyt.
Onko vuosien "vihakampanjallani" voinut olla osuutta asiaan? Mainittakoon, että laajasta tuttavapiiristäni huolimatta en tunne ketään muita joitten kohdalle epäonni niin jatkuvasti ja satuttavasti osuisi.
Eli, onko mielestänne mahdollista vaikuttaa toisten ihmisten elämänlaatuun ajattelemalla heistä pahaa?
Tämä tuli mieleeni, kun kuulin, että esim. Kreikassa uskotaan vielä nykyään hyvin laajalti ns. "Pahaan silmään".
Tunnen kaksi ihmistä, joita olen erinäisistä syistä vihannut erittäin voimakkaasti jo usean vuoden ajan. (koska aina on olemassa se mahdollisuus, että he sattuvat tämän lukemaan, vältän yksityiskohtia). Toivon usein, että heille sattuisi jotain pahaa ja usein illalla nukkumaan mennessäni "huvittelen" kuvitelmilla, joissa kyseisten ihmisten elämä muuttuu helvetiksi.
Näin on käynytkin. Ei tietenkään juuri niin kuin olen kuvitellut, mutta ihmisraunioita on heistä molemmista näitten vuosien kuluessa tullut. Tarkennan sen verran, että kun aloitin "vihakampanjani" toinen oli "terve kuin pukki" ja toinen hyvässä asemassa isohkossa firmassa. Nyt toinen on kärsinyt todella vakavista sairauksista joilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, eli nelikymppinen ihminen on alkanut kuuroutumaan, saanut diabeteksen, hänellä on todettu sydänvika ja viimeisimpänä syöpä. Toinen puolestaan on menettänyt ystäviänsä ja sukulaisiansa kuoleman kautta, asuntonsa ja omaisuutensa ja on tällä hetkellä hoidossa psykiatrisista syistä. Monia muitakin vastoinkäymisiä on kummankin elämässä riittänyt.
Onko vuosien "vihakampanjallani" voinut olla osuutta asiaan? Mainittakoon, että laajasta tuttavapiiristäni huolimatta en tunne ketään muita joitten kohdalle epäonni niin jatkuvasti ja satuttavasti osuisi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
>;)
Viime aikojen pohdiskeluiden seurauksena, että koko magia sinänsä toimii hämärästi simultanismin lainalaisuuksien mukaan. Eli kun saat ennakkoaavistuksen jostain, niin tapahtuu, mutta toisaalta voidaan miettiä olisiko mitään tapahtunut, jos et olisi ajatellut asiaa?
Mulla on ajatus siitä, että maagiset rituaalit sinäänsä ovat merkityksettömiä, ne vain auttavat maagia fokusoimaan tahtoaan tiettyyn suuntaan, luomaan "ennakkonäyn" halutusta vaikutuksesta. Jos tämä näky saadaan aikaan, tapahtuu lyhyellä aikavälillä jotain näkyä vastaavaa.
Näin ollen (minun mielestäni, elkää yleistäkö tahi lynkatko) olet täysin syyllinen tapahtumien kulkuun! Onneksi olkoon / otan osaa, riippuen alignmentistasi.
Tjaa....vaikea sanoa. Itse asiassa itsellani on ollut samantyyppista "menestysta" tiettyjen "vihakampanjoiden" suhteen...Joskus toivoin jotain TODELLA hirveaa eraalle tyypille...no - han loukkasi koipensa tms., mutta "parempi sekin kai kun ei mitaan...";)
Joskus taas menee ihan "nappiin"...siis se mita toivoin/kuvittelin tapahtuvaksi, tapahtui...kirjaimellisesti.
Mutta ota tuosta nyt sitten selvaa, saammeko me todella jotain aikaiseksi, vai onko meissa "povaajan kykya", eli naemme visioita tulevasta?
Oletko koskaan Tiennyt varmasti esim. mikä numero pokerin tuplauksessa tulee? Tiedätkö sen tunteen, ikään kuin ajatus, tulos, näkyisi vähän "syrjäsilmällä"... eli sä tiedät mikä se tulos on, mutta jo sä alat keskittymään siihen, siirrät fokuksen siihen asiaan, se katoaa?
Mulla on ajatus siitä, että tämä "syrjäsilmällä" katsominen on mahdollista toteuttaa tietoisestikin.
Eli kun sä teet maagisen rituaalin, sä ikään kuin esiohjelmoit nuppisi näkemään tiettyjä asioita, ja kun se rituaali etenee, tämä syrjäsilmänäköisyys käynnistyy. :) Hitto että tätäkin on helppo selittää...
Eli mun mielestä näky / visio / aavistus on toimiva juttu molempiin suuntiin, sä joko saat kiinni siitä mitä tulee tapahtumaan, tai vaihtoehtoisesti "pakotat" sen asian tapahumaan mitä olet päättänyt nähdä.
Onko tässä mitään tolkkua?
.....jep. Viimeksi tuo "syrjasilmalla" katsominen aktivoitui kilpakoirien juoksuradalla...eli aavistamalla/ennustamalla/pakottamalla voitin enemman kuin usein. Pelasin kylla aika pienilla panoksilla, ja jossain vaiheessa tietyt henkilot hermostuivat, etta "miksi et pane kunnolla rahaa likoon, koska sinulla on selvasti yliluonnollisia kykyja?"...mutta se haluttomuus ottaa liikaa riskeja johtuikin juuri siita, etta jotain kun oikein liikaa tavoittelee, se tuppaa haihtumaan...aivan kuten sanoit! Jos koiran nimesta tulee pakkomielle (tai mista nyt onkin kyse), niin voipi olla etta haukku lentaa koko radalta ulos...:)
Etta mina kylla tajusin, mita "ajoit takaa"....yliyrittaminen on magiassakin pahasta, vai mita?
Tuossa jutussasi on jujua.
Vaikka asian pukeminen sanoiksi saattaa tökkäikin, se johtuu asian luonteesta. Tuo syrjäsilmällä katseleminen, mistä puhut, tuo mulle mieleen Nietzschen, joka puolestaan puhui siitä, kuinka oli oppinut näkemään "kulman taakse". Puhutte minusta samasta asiasta.
Esittämääsi ajatusta voisi muuten laajentaa seuraavaan suuntaan: subjektiivinen nykyhetki (jossa mm. se "syrjäsilmällä näkeminen" myöskin tapahtuu) on kuin ääretön kimppu erilaisia säikeitä tulevaisuuteen tai jonkinlainen monitaso- ja monitahoristeys, jossa ihminen tekee enemmän tai vähemmän tietoisia valintoja. Nämä valinnat sitten supistavat säikeiden määrää äärettömästä äärelliseksi ja punovat ne yhteen kuin köydeksi, jota voisi kutsua realisoituneiksi mahdollisuuksiksi, menneeksi ajaksi tai historiaksi. Samalla tuosta äärettömästä äärelliseksi supistuneiden säikeiden kimpusta seuraisi uusi vastaava "risteys". Maaginen toimita olisi tämän ajatuksen puitteissa sellaista, joka aiheuttaisi vähemmän todennäköisten säikeiden valituksi tulemisen tavanomaisempien asemesta.
Olisi oikeastaan mielenkiintoista tietää, mitä tuollaisina "kulman taakse katsomisen" maagisina hetkinä tapahtuu maagikon reaaliaikaiselle minuuskokemukselle tai sille osalle persoonallisuutta, jota voisi nimittää "hetkelliseksi identiteetiksi". Tästä ajatuksesta saattaa olla hankala ottaa kiinni, jos ajattelee että minuuskokemus tai persoonallisuus on jotakin absoluuttista tai staattisen pysyvää. Kokeen vuoksi saattaisi olla mielenkiintoista ajatella, että myös tuo stabiiliksi koettu minuuskokemus olisi ainakin joiltain osin prosessiluontoinen, ts. kokonaisuus joka hitaasti muuttuisi perääkäisten nykyhetkien sarjan aikana tehtyjen valintojen ja "minuudesta luotujen ideaalien" seurauksena. Ok, myönnetään: eksyn taas sivuraiteelle jauhamaan epäolennaisuuksista.
Yritän muotoilla kysymyksen uudelleen: onko noiden "kulman taakse näkemisen" hetkien aikana subjektiivisissa minuuskokemuksissa jokin sellainen luonteenomainen, havaittava ja toistuva laadullinen piirre, joka on ominaista ainoastaan noille hetkille? Jos on, voisiko tuollaisen kokemuksen toistaa tahdonalaisesti?
Tiedustelen ajatuksianne siksi, että Nietzschen tapaus herättää kysymyksiä. Mies menetti järkensä vain muutama viikko kirjansa "Ecce Homo" kirjoittamisen jälkeen (samassa kirjassa se puhuu juuri siitä, että oli oppinut näkemään "kulman taakse"). Oliko Nietzschen selvänäköisyyden ja järjen menettämisen välillä jokin yhteys? Voisiko se liittyä tuohon edellä esitettyn kysymyksenasettelun aihepiirin sisään, tai ainakin sivuta sitä? Jos vastaus on myöntävä, niin seuraava kysymys olisi: missä Nietzsche valitsi tai teki väärin? Mitä?
Sanon etukäteen Agwélle ja muille vastaaville yhden oikean vastauksen tietäville egomaanikoille, että älkää vaivautuko kertomaan että asettelen kysymykseni mielestänne väärin. Juoskaa mielummin vaikka mummonne perseeseen, jos oman persesilmänne tuijotukselta ennätätte.
puolimuodollista kunnioitusta noudattaen
teidän
Helvetin Pelle
"Ennen helevetti umpeen jäätyy kun meikäpoika helevetin umpeen jäädyttää."
Luin kerran kirjan, jonka mukaan maaginen todellisuus avautuu sivusilmällä. Iltahämärissä liikkuessasi saat aavistuksen Toisesta Todellisuudesta tarkkailemalla "sivusilmääsi". Kun tarkkaavaisuuden sitten kohdentaa Toinen Todellisuus häviää.
Toinen Todellisuus alkaa avautua myös valvomalla. Itselleni on tyypillistä että unimaailma alkaa sekoittua valvetodellisuuteen juuri "harmaina rottina näkökentän laitamilla". Fiilis on hyvin saman tapainen kuin pelatessa nopilla tai arvatessa toisen ajatuksia: toimimalla täysin intuitiivisesti tietää oikein, mutta heti kun ponnistaa, yrittää tai alkaa kelata loogisesti menee yritys metsään.
Mutta intuitiotakin voi harjoituttaa ja tämä minua noituudessa juuri kiehtookin.
Herrat Pelle ja Rödfinne ilmaisivat itsensä hieman selkeämmin. Juuri tätä ajoin takaa, minulla vain on tälläinen spontaani, ei-tieteellinen tapa ilmaista itseäni, sekä ainainen kiire hääräämään kaikkea epäoleellista.
Musiikkimaailmasta mieleeni tulee väistämättä mieleeni trasendentaaliset etydit, nippu helvetillisen vaikeita teoksia, joiden läpisoittaminen vaatii paitsi Paljon työtä, onnistuakseen hyvin myös tietynlaisen hypnoottisen tilan. Itse koputsoitteloa (lue: piano)veivatessani olen havainnut, että joskus soittamiseen liittyy tämä sama intuitiivinen tunne. (En toki saa kyseisiä kappaleita menemään, mutta se siitä)
Joskus kappale alkaa kulkea, lentää, elää omaa elämää. Muutut soittajasta kuuntelijaksi. Sitten päivätajunta puuttuu peliin, säikäyttää, sanoo että "oho, kylläpä se sujuukin hyvin". Sitten alat keskittyä siihen mitä olit itse asiassa tekemässä, ja homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Tekemällä "Star Warsit" homma etenee, mutta otsaa rypistämällä menee pieleen.
Tämän takia magian analyyttinen arvioiminen on mielestäni aika hedelmätöntä toimintaa, se kun karkaa kuin vesi sihvilästä heti kun siitä alkaa saada otetta.
Aiemminkin vaahtosin jo siitä, että mielestäni psykologiassa, musiikissa, hypnotismissa, jne. on paljon yhteistä. Magiaa?
Mekanismeissa on paljon samankaltaisuuksia.
En tiedä tarkkaan mitä yritän sanoa, olen kuin kuuntelija luennolla joka on ymmärtänyt osittain jotain monimutkaista, mutta ei saa sitä muotoiltua oikein.
Loppukaneetti voisi olla jotain sellaista, että kun et oikein keskity siihen mitä teet, kaikki mennee vaistolla jotakuinkin kohdalleen.
Aikamoista kaaosta, haen takkini ja poistun.
Musiikissa ja joissain yksilölajeissa urheilussa on tavoitteena juuri tuo kuvailemasi flow-tila. Maaginen tila, jossa sen sijaan että sinä käyttäisit maagisia voimia, voimat käyttävätkin sinua. Syntyy musiikkia tai ennennäkemätön suoritus. Uskoisin että uskovaisille hihhuleille flow-tila on juuri se tila jossa "pyhä henki" puhuu heidän kauttaan.
Teen itse taidetta, audiovisuaalisia teoksia. Intuitiivisuus ja flow-tilan löytäminen ovat avainasioita tuossa syntyprosessissa. Noituudessa on metodeja joilla kehittää intuitiivisuuttaan. Siksi noituus on myös keskeinen väline siinä mitä teen elääkseni. Ja hyvin toimii!
Mun sivusilmä näkee kaikkia vilahduksia kaiket illat!
Ystäväni kanssa yhdessä tuuletettiin mun koti positiivisella energialla eräänä iltana ja kämppä olikin rauhallinen olla ja nukkua kuukauden päivät, nyt taas vilahtelee.
On vaarallista itselle, kohdistaa negatiivisia voimia sellaiseen hekilöön joka on siihen "varautunut". Voivat singahtaa takaisin, korkoineen.
Sinulla on ollut tuuria...
Koin teininä syvää vihaa erästä ikätoveriani kohtaan, toivoin että tämä kuolisi ja taisin sanoa sen ääneenkin.
Kolmisen vuotta kului, ja tämä henkilö kuoli sydänkohtaukseen alle parikymppisenä.
Sattumaa vai ei... nykyään en kuitenkaan toivo noin äärimmäisiä asioita vaikka jotakuta vihaisinkin.
Koulussa oli muuan paskahousu joka teki elämästäni helvetin. Hän vainosi minua epäsäännöllisesti tämän tästä sillä tuloksella että välillä viivyttelin koulussa niin kauan ettei hän jaksanut odottaa minua enää ulkopuolella. Vaihtoehtoisesti karkasin luokasta niin että ehdin ennen häntä ulos koulurakennuksesta.
Tätä kesti vuositolkulla. Teini-ikäisenä huomasin tapahtuvan outoja asioita. Noin 16-vuotiaana ne olivat voimakkaimmillaan. Paitsi että "maaginen todellisuus" vyöryi koko voimallaan osaksi elämääni, reaalitodellisuudessa koin poltergeist-ilmiöitä. Esineitä lenteli, kuului koputuksia, julisteet tippuivat seiniltä ja sen sellaista...
Eräänä päivänä tuo em. paskahousu yritti ryöstää minut kavereineen kun olin palaamassa lukiosta. Se ei ollut varsinainen ryöstö, uhkailuja pikemminkin. Olin hyvin vihainen ja sekasortoisessa mielentilassa, koska tuo paskahousu oli istuttanut minuun vuosien varrella sellaisen pelon ja vihan joka ei tuntunut enää edes inhimilliseltä.
Mietin ensin siis pääni puhki, kunnes lakkasin vain miettimästä koko asiaa. Ikäänkuin päätin tyrkätä koko asian syrjään.
Samalla viikolla paskahousu ajoi kännipäissään autolla päin lyhtypylvästä kuoli.
Heh.....no rauha kai sitten hanen sielulleen..(siis sen kiusaajan) mutta melkein tekisi mieli sanoa, etta "paska ansaitsee paskaa".....(ja perverssi nauru paalle.):)
Joo. Ei voi kuin sympatiseerata, koska minuakin on kiusattu ja kummastellaan vielakin...nakyisi olevan meidan "maagisten ihmisten" ongelma...kai se todellisuudessa jotain outoa pelonsekaista kiinnostusta on...??
Luulisin että pikemminkin vihaa erilaisuutta kohtaan suomalaisilla erityispiirteillään.
Olen kuullut vähän samantapaisia uutisia eräistä vanhoista vihollisistani. Ehkä selitys onkin siinä, että he luonneviastaan tai asennevammastaan johtuen hankkivat vihollisia kaikkialta ja vetävät ihmissuhteensa niin umpisolmuun, että se ns. huono karma (jossa ei kaiken kaikkiaan ole mitään mystistä) kääntyy lopulta heitä itseään vastaan?