Paha silmä?

En oikein osannut määritellä, mille palstalle tämä kysymykseni kuuluu, joten laitan tämän useammalle (toivottavasti se on sallittua).

Eli, onko mielestänne mahdollista vaikuttaa toisten ihmisten elämänlaatuun ajattelemalla heistä pahaa?

Tämä tuli mieleeni, kun kuulin, että esim. Kreikassa uskotaan vielä nykyään hyvin laajalti ns. "Pahaan silmään".

Tunnen kaksi ihmistä, joita olen erinäisistä syistä vihannut erittäin voimakkaasti jo usean vuoden ajan. (koska aina on olemassa se mahdollisuus, että he sattuvat tämän lukemaan, vältän yksityiskohtia). Toivon usein, että heille sattuisi jotain pahaa ja usein illalla nukkumaan mennessäni "huvittelen" kuvitelmilla, joissa kyseisten ihmisten elämä muuttuu helvetiksi.

Näin on käynytkin. Ei tietenkään juuri niin kuin olen kuvitellut, mutta ihmisraunioita on heistä molemmista näitten vuosien kuluessa tullut. Tarkennan sen verran, että kun aloitin "vihakampanjani" toinen oli "terve kuin pukki" ja toinen hyvässä asemassa isohkossa firmassa. Nyt toinen on kärsinyt todella vakavista sairauksista joilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, eli nelikymppinen ihminen on alkanut kuuroutumaan, saanut diabeteksen, hänellä on todettu sydänvika ja viimeisimpänä syöpä. Toinen puolestaan on menettänyt ystäviänsä ja sukulaisiansa kuoleman kautta, asuntonsa ja omaisuutensa ja on tällä hetkellä hoidossa psykiatrisista syistä. Monia muitakin vastoinkäymisiä on kummankin elämässä riittänyt.

Onko vuosien "vihakampanjallani" voinut olla osuutta asiaan? Mainittakoon, että laajasta tuttavapiiristäni huolimatta en tunne ketään muita joitten kohdalle epäonni niin jatkuvasti ja satuttavasti osuisi.
391623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

En ole kuitenkan ihan varma toimiiko se juuri tuolla tavalla kuin annat ymmärtää. Nimittäin: pahat teot palautuvat tekijälleen.

Tuskin vihaat ko. henkilöitä ihan vaan huviksesi. Yleensä vihan syynä on toisen vahingoittava toiminta. Ennen pitkää nuo teot kostautuvat kolminkertaisina takaisin. He ovat siis todennäköisesti oman ajattelemattoman toimintansa uhreja eikä sinulla ole siihen osaa eikä arpaa.

"Paha silmä" on hyvin tietoisen ja tarkkaan suunnitellun prosessin nimi. Pelkkä tahtominen ei riitä vaan sinun on osattava käsitellä maagisia voimia, sinun on tunnettava kausalitetti ja se miten "ei-tahtominen" vie lopulta haluttuun lopputulokseen. Pahan tahtominen ja sen ajatteleminen on itse asiassa käänteinen prosessi sille mistä on todellisuudessa kyse.

t. Tobias Rödfinne, noita.

Äänestä
  • En vihaa ko. henkilöitä vain "huvikseni", mutta (periaatteessa) kumpikaan heistä ei ole tarkoituksellisesti ole tehnyt minulle pahaa. Myönnän, että suuri osa vihastani johtuu vanhanaikaisista kateuden ja mustasukkaisuuden tunteista.

    Se, mikä minut sai huolestumaan on se, että vihassani ja tapahtumissa on niin paljon "kausaalisuutta": olin kateellinen henkilölle X hänen työpaikastaan. X menetti työpaikkansa. Olin kateellinen X:n miehestä, X:n mies petti ja jätti. Y:lle olen toivonut pelkästään pahaa, ja hän on sairastanut paljon enemmän kuin olen kertonut (tunnistamisen pelossa). Ja tätä on kestänyt yli kymmenen vuotta.

    Äänestä

  • Mistähän voisi löytää tietoa tuosta mainitsemastasi ei-tahtomisesta ja kausaliteetista?
    Kuulostaa aika mielenkiintoiselta.

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Mistähän voisi löytää tietoa tuosta mainitsemastasi ei-tahtomisesta ja kausaliteetista?
    Kuulostaa aika mielenkiintoiselta.

    En ihan tarkkaan muista kuka näistä olisi kirjoitellut. En ole kummoisenkaan kirjallinen noita. Idean päästä voi saada kiinni lukemalla esimerkiksi Jiddu Krishnamurtin "Mahdoton kysymys". Varmaan Carlos Castanedankin teoksissa aihetta sivutaan.

    Äänestä

  • Rödfinne kirjoitti:

    Kyllä alkaa keskustelu liikkumaan aika fiktion puolella, jos Carlos Castanedakin ylennetään auktoriteetiksi.

    (Kärjistys alkaa)
    Seuraavaksi kai täällä vedotaan J.K. Rowlingiin.
    (Kärjistys päättyy)

    Äänestä

  • No nalle huh huh ja puh kirjoitti:

    Kyllä alkaa keskustelu liikkumaan aika fiktion puolella, jos Carlos Castanedakin ylennetään auktoriteetiksi.

    (Kärjistys alkaa)
    Seuraavaksi kai täällä vedotaan J.K. Rowlingiin.
    (Kärjistys päättyy)

    Just sanoin etten muista olenko lukenut ja mistä olen lukenut vai olenko lukenut ollenkaan... Johan oli auktoriteetiksi ylennys?!

    Noin viikko sitten kirjoitin että Castanedan arvo on "about kolme tuoppia". Siinä sinulle auktoriteettia.

    Mutta tietysti jos ei ole muuta lukenut kuin Pottereita ja Castanedan voimistelukirjan "Maagiset liikkeet" niin tuollaisenkin "kärjistyksen" osaa tehdä... ;-P

    Äänestä

Työskentelysi vihan kanssa toimii kyllä. Mutta seuraukset voivat olla hyvinkin ikävät, kaiken sen mitä lähetätä eteenpäin, saat kyllä vilä jossain vaiheessa takaisinkin.. :(

Äänestä
  • on rudolfsteinerlaista hömppää ja malediktiota. ei kuulu wiccalaisuuten!

    Äänestä

  • Vihreä Tuuuli kirjoitti:

    on rudolfsteinerlaista hömppää ja malediktiota. ei kuulu wiccalaisuuten!

    Itseasiassa käsitys "pahasta silmästä" on huomattavasti vanhempi kuin rudolfstainerilaisuus. Ja mielestäni käsitteen tunteminen kyllä kuuluu wiccaankin. Nimittäin siksi, että vaikkei itse harjoitakkaan vahingoittavaa magiaa, se ei tarkoita ettei joku toinen niin voisi tehdä. On olemassa kaikenlaisia vihamielisiä ihmisiä ja energiavampyyreita, joilta on hyvä osata suojautua mm. tutustumalla kehän tekemiseen. Jos eläisimme turvallisessa ympäristössä, ei olisi mitään syytä tradiwiccoillakaan luoda kehäänsä sanoen:

    "I exorcise thee, O Creature of Water, that thou cast out from thee all the impurity and uncleanliness of the world of phantasm.." (Karkea käännös: "Minä manaan sinut, Veden henki, jotta ajat itsestäsi kaikki henkimaailman saastaisuudet ja epäpuhtaudet..")
    ja
    "Blessings be upon thee, O Creature of Salt; let all malignity and hindrance be cast forth from thee, and let all good enter within. Wherefore do I bless and consecrate thee.." (Karkea käännös: "Siunaus yllesi, Suolan henki, anna kaiken myrkylisyyden ja haittojen ajautua ulos itsestäsi ja salli kaiken hyvän saapua sisään. Minkä tähden minä siunaan pyhitän sinut..")

    ks. http://wiccacenter.net/book/castingcircle.htm

    Neragiivisia energioita on olemassa ja niiltä on turha sulkea silmiään.

    Myös Gardnerin alkuperäisessä wiccan laissa sanotaan:

    " 101. In the olden days when we had power, we could use the art against any who ill-treated the Brotherhood. But in these evil days we must not do so. For our enemies have devised a burning pit of everlasting fire into which they say their god casteth all the people who worship him, except it be the very few who are released by their priest's spells and masses. And this be chiefly by giving monies and rich gifts to receive his favour for their great god is ever in need of money.
    102. But as our gods need our aid to make fertility for man and crops, so is the god of the Christians ever in need of man's help to search out and destroy us. Their priests ever tell them that any who get our help are damned to this hell forever, so men be mad with the terror of it.
    103. But they make men believe that they may escape this hell if they give victims to the tormentors. So for this reason all be forever spying, thinking, "An I can catch but one of these Wicca, I will escape from this fiery pit."
    104. So for this reason we have our hidels, and men searching long and not finding, say, "There be none, or if there be, they be in a far country."
    105. But when one of our oppressors die, or even be sick, ever is the cry, "This be witches' malice", and the hunt is up again. And though they slay ten of their own to one of ours, still they care not. They have countless thousands.
    106. While we are few indeed. So be it ordained.
    107. That none shall use the art in any way to do ill to any.
    108. However much they may injure us, harm none. And nowtimes many believe we exist not.
    109. That this Law shall ever continue to help us in our plight, no one, however great an injury or injustice they receive, may use the art in any way to do ill, or harm any. But they may, after great consultations with all, use the art to restrain Christians from harming us Brothers, but only to constrain them and never to punish.
    110. To this end men will say, "Such a one is a mighty searcher out, and a persecutor of old women whom they deemeth to be witches, and none hath done him harm, so it be proof that they cannot or more truly there be none."
    111. For all know full well that so many folk have died because someone had a grudge against them, or were persecuted because they had money or goods to sieze, or because they had none to bribe the searchers. And many have died because they were scolding old women. So much that men now say that only old women are witches.
    112. And this be to our advantage and turns suspicion away from us.
    113. In England and Scotland 'tis now many a year since a witch hath died the death. But any misuse of the power might raise the persecution again.
    114. So never break this Law, however much you are tempted, and never consent to its being broken in the least.
    115. If you know it is being broken, you must work strongly against it.
    116. And any High Priestess or High Priest who consents to its breach must immediately be deposed for 'tis the blood of the Brethren they endanger.
    117. Do good, an it be safe, and only if it be safe.
    118. And keep strictly to the Old Law."

    ks. http://wiccacenter.net/book/thelaws.htm

    Siispä pahan tekeminen on mahdollista. Kaikki eivät ole wiccoja ja täten noudata lain lyhennelmää "If you don't harm none, do as you will." ja kaikki eivät toivo meille hyvää.

    Äänestä

  • Vihreä Tuuuli kirjoitti:

    on rudolfsteinerlaista hömppää ja malediktiota. ei kuulu wiccalaisuuten!

    wiccalaisuus on hömppää ja ei kuulu rudolfsteinerilaisuuteen.

    Äänestä

  • jazzo kirjoitti:

    wiccalaisuus on hömppää ja ei kuulu rudolfsteinerilaisuuteen.

    alussa kaikenlainen henkinen hömppä. Wiccalaisuudessa ja samanismissa on enemmän yhteistä antroposofian kanssa kuin uskotaan. Vasta myöhemmin ohjaillaan sitten siihen steinerilaisuuteen, josta isä-Rudolf houri. Se onkin sitten tiukka oppi mutta usein porukat huomaavat sen liian myöhään.Aika ovelaa, vai?

    Äänestä

On mahdollista että jos ohjaat negatiivista ajattelua toisiin ihmisiin, se toteutuukin.

Mutta wiccan reden mukaan, jos noin teet, saat pahat ajatuksesi kolminkertaisina takaisin.

Miksi vihaat ketään toisia ihmisiä noin paljon?
Vihaa, pettymystä, inhoa saa tuntea, muttei mielestäni tuossa määrin.

Ihminen joka tuntee noin paljon vihaa, ei ole ihan sinut itsensä kanssa.

Opettele elämään itsesi kanssa, rakastamaan itseäsi, tuntemaan itsesi.
Sitten vasta voit rakastaa muitakin ja hyväksyä heidänkin virheensä.

Unohda viha ja kosto.
Se ei kuulu wiccaan.
Wicca- uskonto ei tunne kumpaakaan.

Jokainen ihminen suuttuu, mutta jos jatkat tuota, pilaat vain oman elämäsi(kin).
Toivotan sinulle rakkautta, ja löydä oikea polku.

Blessed be.
(Tämä on kaunein sanonta mitä koskaan olen kuullut).

Äänestä
  • Vihaan kyllä, mutta oma elämäni on sujunut erittäin hyvin: minulla on lapsia, joita rakastan, turvattu tulevaisuus, mies jota rakastan ja vice versa, tulotaso, joka ei riipu siitä, käymmekö töissä vai emme.

    Kysymys ei alunperinkään ollut siitä, vaikuttaako vihani itseeni vaan siitä, onko mahdollista, että vihallani tuhoan muitten ihmisten elämän.

    Äänestä

  • Annantytär kirjoitti:

    Vihaan kyllä, mutta oma elämäni on sujunut erittäin hyvin: minulla on lapsia, joita rakastan, turvattu tulevaisuus, mies jota rakastan ja vice versa, tulotaso, joka ei riipu siitä, käymmekö töissä vai emme.

    Kysymys ei alunperinkään ollut siitä, vaikuttaako vihani itseeni vaan siitä, onko mahdollista, että vihallani tuhoan muitten ihmisten elämän.

    että vihalla ja negatiivisella ajattelulla on mahdollista varmastikin tuhota toisten elämä.

    Mutta olen edelleenkin sitä mieltä myös, että käännä suuntaa ja lopeta vihaaminen.

    Äänestä

  • Star kirjoitti:

    Minä kristittynä sanoisin just samaa: Älä vihaa, anna sille anteeksi..

    On tälkin palstalla aika viisaita tyyppejä.

    Äänestä

Ei ole jumalia, kummituksia tai muitakaan henkiä. Biotekniikka on osoittanut että evoluutio on totta, eli olemme tosiaan eläimiä siinä kuin muutkin. Ei ole helvettiä tai taivasta, pilvien takanahan on avaruus, kuten nykyään jo kaikki tietävät. Usko on pieni kohta aivoissa, joka saa ihmisen kuvittelemaan, että häntä "tarkkaillaan". Se on sisäinen vartija sille, ettei mies suuressa viisaudessaan tee sellaisia asioita, kuten monet ovat tehneet. Me päätämme itse mitä teemme. Turha itkeä jumalaa tai jeesusta jos tappaa jonkun ja tulee moraalinen krapula. Ei kukaan anna anteeksi.

Äänestä
  • Asenteesi on yhtä jyrkän hyökkäävä kuin ystävällämme "saarnaajamikolla", joka iskee ihmisiä raamatulla päähän. Et sinäkään voi tietää asioita varmasti, kukaan, edes tiedemiehet, eivät voi. Myös ateismi on uskon asia. Ja muuten ainakin minä uskon evoluutioteorian olevan totta, uskon myös alkuräjähdykseen, mutta en koe näiden asioiden olevan maailmankuvani (wiccalaisuuden) kanssa ristiriidassa.

    Kysymys: Mitä hyötyä sinulle on siitä, että tulet jollekkin uskonnolliselle pastalle pauhaamaan? Jos haluat muuttaa ihmisten maailmankatsomusta pakolla olet yhtä ärsyttävä kuin kiihkokristityt, jotka haluavat väkisin käännyttää muut omaan uskoonsa. Jos mietit asiaa tarkasti, voit huomata sen, että kannattaa antaa ihmisille vapaus tehdä omat päätöksensä ja luoda oma maailmankuvansa. Nimittäin jokainen tekee päätöksensä itse. Ei kannata pelätä ja vastustaa uskontoja periaatteen vuoksi. Kannattaa mielummin antaa jokaisen ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omat ratkaisunsa.

    Myös me annamme sinun ajatella omalla tavallasi emmekä tule sinulle uhoamaan, että maailmankatsomuksesi olisi seinästä ja että olisit idiootti. Sinä vain ajattelet eri tavoin se ei mielestäni tee sinusta idioottia, pakkotuputtaminen sen sijaan saattaa tehdäkin. Varo siis lankeamasta siihen kuoppaan.

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    Asenteesi on yhtä jyrkän hyökkäävä kuin ystävällämme "saarnaajamikolla", joka iskee ihmisiä raamatulla päähän. Et sinäkään voi tietää asioita varmasti, kukaan, edes tiedemiehet, eivät voi. Myös ateismi on uskon asia. Ja muuten ainakin minä uskon evoluutioteorian olevan totta, uskon myös alkuräjähdykseen, mutta en koe näiden asioiden olevan maailmankuvani (wiccalaisuuden) kanssa ristiriidassa.

    Kysymys: Mitä hyötyä sinulle on siitä, että tulet jollekkin uskonnolliselle pastalle pauhaamaan? Jos haluat muuttaa ihmisten maailmankatsomusta pakolla olet yhtä ärsyttävä kuin kiihkokristityt, jotka haluavat väkisin käännyttää muut omaan uskoonsa. Jos mietit asiaa tarkasti, voit huomata sen, että kannattaa antaa ihmisille vapaus tehdä omat päätöksensä ja luoda oma maailmankuvansa. Nimittäin jokainen tekee päätöksensä itse. Ei kannata pelätä ja vastustaa uskontoja periaatteen vuoksi. Kannattaa mielummin antaa jokaisen ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omat ratkaisunsa.

    Myös me annamme sinun ajatella omalla tavallasi emmekä tule sinulle uhoamaan, että maailmankatsomuksesi olisi seinästä ja että olisit idiootti. Sinä vain ajattelet eri tavoin se ei mielestäni tee sinusta idioottia, pakkotuputtaminen sen sijaan saattaa tehdäkin. Varo siis lankeamasta siihen kuoppaan.

    Kyllä tiedemiehet tietävät faktat. Tutkimustulosta ei julkaista, ellei tulos ole varmasti oikein. Kyllä sinäkin sen tiedät...vai?
    Eikö uskonnollinen palsta ole juuri sitä varten, että puhutaan uskonnosta?
    Kaikki uskovaiset pitäisi poistaa. Yksinkertaisesti. Ainakin laitoksiin, joihin ne kuuluvat. Siinä olisi hullujenhuoneet täynnä kun suuri osa olisi lukkojen takana. Hienoa.
    Eihän uskovaisella ole aivoja. Ei hän kykene tekemään monimutkaisia päätelmiä. Ehkä, jos hän tulisi ulos tynnyristä ja katsoisi ympärilleen, jotain saattaisi näkyä.
    Ei ihminen ole lainkaan niin hieno asia, että jokaisen pitäisi kuvitella olevansa oikein jumalan luoma, ainutlaatuinen olento.
    Maailmankatsomukseni perustuu puhtaaseen faktatietoon. En minä ajattele eri tavoin, minä vain ajattelen. Ajattele sinäkin.

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että olet tavannut peräti kovin kummallisia uskonnollisia ihmisiä. Itse tunnen wiccoja mm. tieteen alalta. Hekään eivät koe mitään ristiriitaa maailmankatsomuksena ja tieteen välillä. Miksi mielestäsi osa ihmisistä pitäisi poistaa? Eikö tämä rajoittaisi ihmisen kehtystä lajina, kun hyväksyttäisiin vain jokin tietty muoto (esim. natsien suhtautuminen muihin rotuihin). Erilaiset ajattelutavat synnyttävät uusia ajatuksia, juuri siksi että ne kyseenalaistavat oletettuja totuuksia. Minua ei ainakaan huojuta katsoa ympärilleni ja tutkia vaihtoehtoisia mielipiteitä. Mitä sinä niin kauheasti pelkäät? Heiluisivatko omat mielipiteesi, jos kuuntelisit muita maailmankatsomuksia? Jos eivät heilu, niin ei ole mitään syytä niitä pelätä tai tuomitakkaan.

    p.s. Ja tiede kehittyy kokoajan jatkuvasti kumotaan vanhoja teorioita. Mistä tietää onko nykyinen teoria edes vedenpitävä. Se on vain teoria. Ehkä jonain päivänä olemme viisaampia ja tiedämme paremmin. Mutta mitään uutta ei voi keksiäkkään jos asioita ei koskaan kyseenalaisteta.

    Äänestä

Henkilökohtaisuuksiin menevät haukkumiset moderoidaan pois.

Äänestä
  • Vain minun kirjoitukseni, mutta esim. kronos saa tehdä mitä haluaa. Vastaukseni hänelle poistettiin jostain syystä. Moderoikaapa tuo lapsellinen kronoksenkin kirjelmä.

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Vain minun kirjoitukseni, mutta esim. kronos saa tehdä mitä haluaa. Vastaukseni hänelle poistettiin jostain syystä. Moderoikaapa tuo lapsellinen kronoksenkin kirjelmä.

    >>Kyllä tiedemiehet tietävät faktat.>>

    Eivät tiedä. Tiedemiehet keräävät faktoja ja tekevät näitten perusteella olettamuksia, luovat teorioita, joiden kestävyyttä sitten koetellaan tieteellisessä yhteisössä käytävän polemiikin avulla. Tieteelliselle tiedolle on tyypillistä teorioiden muuttuvuus ja mukautuvuus uusiin faktoihin.

    Tavoitteena ei ole "kumota" vanhaa vaan luoda uusia ja soveltuvampia teorioita tarkentuvan datan myötä.

    On kuitenkin olemassa uskovaisten lahko jota nimitetään "tiedeuskovaisiksi", koska heidän maailmankatsomuksensa muodostuu pelkästään tiedeyhteisössä hyväksyttyjen faktojen pohjalta. Tämä dialektiseksi materialismiksi kutsuttu näkemys on ylen harvinainen nykyään, mutta näytät edustavan sitä ansiokkaasti.

    >>Tutkimustulosta ei julkaista, ellei tulos ole varmasti oikein.>>

    Väärin taas. Maailmalla julkaistaan jatkuvasti tutkimustuloksia, jotka osoittautuvat myöhemmin vääriksi. Älä usko kaikkea mitä sinulle totuutena tuputetaan.

    >>Eikö uskonnollinen palsta ole juuri sitä varten, että puhutaan uskonnosta?>>

    Olet tajunnut asian. Oikein!

    >>Kaikki uskovaiset pitäisi poistaa.>>

    Miten enemmistö poistetaan? Tuollaiseen ajatteluunko "tieteelliset faktat" johtavat?

    >>Yksinkertaisesti. Ainakin laitoksiin, joihin ne kuuluvat. Siinä olisi hullujenhuoneet täynnä kun suuri osa olisi lukkojen takana. Hienoa.>>

    Typerä idea.

    >>Ei ihminen ole lainkaan niin hieno asia, että jokaisen pitäisi kuvitella olevansa oikein jumalan luoma, ainutlaatuinen olento.>>

    Taas väärin! Jokainen ihminen todellakin on ainutlaatuinen olento. Kun kerran jumalia kritisoit niin määrittele ensin jumaluus.

    >>Maailmankatsomukseni perustuu puhtaaseen faktatietoon.>>

    Määrittele puhdas faktatieto, ole hyvä. Millä tavoin se on puhdasta ja kuka asettaa todettavalle faktalle kriteerit joiden mukaan se arvotetaan "oikeaksi".

    >>En minä ajattele eri tavoin, minä vain ajattelen. >>

    Saisit ajatella vielä enemmän. Kykenetkö myös keskustelemaan asiallisesti?

    Vastasin sinulle samalla mitalla ja Vilja poisti myös sen, joten turha syyttää sheriffiä.

    Yllä on uusi versio vastauksestani. Siitä on kaikki henkilökohtaisuudet poistettu, joten Vilja voi tasapuolisuuden nimissä poistaa myös vanhan vastaukseni.

    Haluaisin nyt nähdä millaisen keskustelun saat aikaan vai keskitytkö vain itkemään epäoikeudenmukaisuuksia....;-P

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Vain minun kirjoitukseni, mutta esim. kronos saa tehdä mitä haluaa. Vastaukseni hänelle poistettiin jostain syystä. Moderoikaapa tuo lapsellinen kronoksenkin kirjelmä.

    Syy, muksi otin Nupo viestisi alun perin pois, oli se, että jokainen lause sisälsi panettelua, mutta sen sijaan hyvin vähän mitään asiaa. Samalla koko sitä seurannut viestiketju lähti. Keskustelu tosin on mielenkiintoinen *myös minun mielestäni* ja toivoisinkin sen jatkuvan. :) Sen sijaan ennenkuin tarttuu näppikseen, kannattaa laskea vaikka mielessään sataan ja hengittää syvään. Ja tämä koskee nyt sekä Nupoa että Kronosta. On turha haukkua toista ihmistä vain sen takia, että toinen on eri mieltä. Puhukaa asioista, älkääkä ihmisistä. :)

    Suomi24-palstan keskusteluohjeissa lukee selkeästi: "Keskusteluissa ei esim. saa:
    * Kirjoittaa rasistisia tekstejä" Tästä syystä jouduin poistamaan Nupon viestin.

    Koita Nupo laittaa hiukan jäitä hattuun. Kyllä meitä oikeasti kiinnostaa mielipiteesi, kunhan esität ne asiallisesti.

    Niin minä arvelinkin. Mutta kun se on niin. Ei kirjoituksessani ollut minkäänlaista rasismiin viittaavaa asiaa. Mustathan sanovat meitä mm. valkoiseksi roskasakiksi, vihaavat ja haluaisivat hallita maailmaa. Valkoinen mies pois päiviltä.
    Miksei täällä saa kirjoittaa yhtään mistään? Jos nyt otan esille sen, miksi ne mustaihoiset afrikkalaiset kuolevat nälkään ja miksei meidän pidä siihen puuttua, niin olen rasisti!? Minulla on mielipiteitä. Sensuroidaanko tämä jos sanon että valkoiset ovat maitonaamoja. On aika raju rasistinen solvaus ihonväriämme kohtaan. Joo, tämä kannattaa poistaa mahdollisimman nopeasti, että saan tekaistua uuden tilalle.

    Äänestä

  • Kronos kirjoitti:

    >>Kyllä tiedemiehet tietävät faktat.>>

    Eivät tiedä. Tiedemiehet keräävät faktoja ja tekevät näitten perusteella olettamuksia, luovat teorioita, joiden kestävyyttä sitten koetellaan tieteellisessä yhteisössä käytävän polemiikin avulla. Tieteelliselle tiedolle on tyypillistä teorioiden muuttuvuus ja mukautuvuus uusiin faktoihin.

    Tavoitteena ei ole "kumota" vanhaa vaan luoda uusia ja soveltuvampia teorioita tarkentuvan datan myötä.

    On kuitenkin olemassa uskovaisten lahko jota nimitetään "tiedeuskovaisiksi", koska heidän maailmankatsomuksensa muodostuu pelkästään tiedeyhteisössä hyväksyttyjen faktojen pohjalta. Tämä dialektiseksi materialismiksi kutsuttu näkemys on ylen harvinainen nykyään, mutta näytät edustavan sitä ansiokkaasti.

    >>Tutkimustulosta ei julkaista, ellei tulos ole varmasti oikein.>>

    Väärin taas. Maailmalla julkaistaan jatkuvasti tutkimustuloksia, jotka osoittautuvat myöhemmin vääriksi. Älä usko kaikkea mitä sinulle totuutena tuputetaan.

    >>Eikö uskonnollinen palsta ole juuri sitä varten, että puhutaan uskonnosta?>>

    Olet tajunnut asian. Oikein!

    >>Kaikki uskovaiset pitäisi poistaa.>>

    Miten enemmistö poistetaan? Tuollaiseen ajatteluunko "tieteelliset faktat" johtavat?

    >>Yksinkertaisesti. Ainakin laitoksiin, joihin ne kuuluvat. Siinä olisi hullujenhuoneet täynnä kun suuri osa olisi lukkojen takana. Hienoa.>>

    Typerä idea.

    >>Ei ihminen ole lainkaan niin hieno asia, että jokaisen pitäisi kuvitella olevansa oikein jumalan luoma, ainutlaatuinen olento.>>

    Taas väärin! Jokainen ihminen todellakin on ainutlaatuinen olento. Kun kerran jumalia kritisoit niin määrittele ensin jumaluus.

    >>Maailmankatsomukseni perustuu puhtaaseen faktatietoon.>>

    Määrittele puhdas faktatieto, ole hyvä. Millä tavoin se on puhdasta ja kuka asettaa todettavalle faktalle kriteerit joiden mukaan se arvotetaan "oikeaksi".

    >>En minä ajattele eri tavoin, minä vain ajattelen. >>

    Saisit ajatella vielä enemmän. Kykenetkö myös keskustelemaan asiallisesti?

    Olen jo vastannut tähän, joten en sitä enää tee.
    Sanon vain, että lapsia ei pitäisi missään tapauksessa kastaa. Miten vanhemmat voivat valita lapselleen oikean jumalan? Eri kulttuureillahan on omansa, eli se on täysin maasta riippuvainen. On hyvin todennäköistä, että mikäli jokin jumalista olisi olemassa, se ei olisi ev.lut. uskon jumala. Ennemmin jokin faaraon anuksesta kääritty patsas jonka esikuva olisi sitten päättänyt hetken mielijohteesta luoda koko avaruuden ja tehnyt kaiken siten, että pieni ihminen kykenee osoittamaan kaiken tieteen keinoin. On se jumala aika fiksu. Keksi alkuräjähdyksen, painovoiman, auringon, linnunradat ja valitsi yhden, johon sijoitti eläimiä ja ihmisen. Miksi? No siksi, että ihminen rukoilisi jotain - jonka olemassaolosta ei voi olla varma - koko ikänsä, tuhlaisi ainoan elämänsä maan päällä elämällä tynnyrissä ja käymällä kirkossa ja palvelemalla "herraa". Sitten vasta kuoleman jälkeen alkaisi elämä... hupaisaa, kerrassaan hassua. Kuka tämän on keksinyt ja miksi? Ihmisellä on moraali aisoissa pysymistä varten. Pilvien yläpuolellakin on käyty, eikä siellä edelleenkään ole jumalan valtakuntaa.

    Olen aivan samaa mieltä tuosta kastamisasiasta. Mutta täytyy sanoa, että jotkut pakanatkin "sortuvat" lapsiensa pakkoaivopesuun. jwenkeissä on mm. olemassa kirjoja "Rising Witches" tms. joissa kerrotaan miten lapset opetetaan wiccoiksi (!!). Aivan naurettavaa. Mielestäni jokaisella tulisi olla vapaus valita oma maailmankatsomukseni. Siksi kannatankin mm. prometeusleirejä, joissa opetetaan teinejä ajattelemaan itse ja tutustumaan eirilaisiin ajatusmalleihin sen sijaan, että syöttäisi jotain yhtä "totuutena".

    Miten mikään kertomasi liittyy mitenkään wiccalaisuuteen?

    Äänestä

  • Vilja kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä tuosta kastamisasiasta. Mutta täytyy sanoa, että jotkut pakanatkin "sortuvat" lapsiensa pakkoaivopesuun. jwenkeissä on mm. olemassa kirjoja "Rising Witches" tms. joissa kerrotaan miten lapset opetetaan wiccoiksi (!!). Aivan naurettavaa. Mielestäni jokaisella tulisi olla vapaus valita oma maailmankatsomukseni. Siksi kannatankin mm. prometeusleirejä, joissa opetetaan teinejä ajattelemaan itse ja tutustumaan eirilaisiin ajatusmalleihin sen sijaan, että syöttäisi jotain yhtä "totuutena".

    Teinithän eivät osaa ajatella itsenäisesti ilman erityisiä leirejä... Kyllä minä teini-ikäisenä pohdin asioita, kuolemaa yms. riittävästi oivaltaakseni tietyt asiat.
    Se harmittaa erityisesti, että kristityillä on jopa oma puolue politiikassa. Sairasta. Ja oikeudessa vannotaan raamatun nimeen. Huvittavaa on se, että jos suomi päättää hyökätä hetken mielijohteesta ruåtsiin vain ottaakseen hieman lisää vesirajaa, niin se on jumalan mielestä ok ja cool, sekä jess. Silloin ihminen saa tappaa. Outoa.
    Uskontohan on pieni kohta aivoissa. Jos se kohta aivoja poistetaan tai se vaurioituu, ei ihminen usko...

    Olen samaa mieltä siitä, että jotkut nuoret osaavat ajatella. Kuitenkin monille vuosien pakkoaivopesun jälkeen (siis että aina on opetettu, mikä jostan näkökulmasta on ehdoton totuus esim. "jeesus on jumalan poika" tai "jumama on mies") murrosiässä kolahtaa tehokkaasti rippikoulussa "uskoon tuleminen", kun asiaa oikein painetaan päälle. Prometeusleirillä taas esitellään erilaisia maailmankatsomuksia pitämättä yhtä toista parempana.

    Miksi esitellä valmiita maailmankatsomuksia? Eikö se ole jokaisen henkilökohtainen asia minkälaisen maailmankatsomuksen itselleen luo?

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Miksi esitellä valmiita maailmankatsomuksia? Eikö se ole jokaisen henkilökohtainen asia minkälaisen maailmankatsomuksen itselleen luo?

    Tottakai se on jokaisen oma asia, mutta on silti hyvä tutustua erilaisiin ajatusmalleihin ja filosofioihin. On helpompi tulkita mm. ympäristöään ja muita kulttuurejakin kun on jotain tajua muiden ajatuksista. Se, että tietää miten joku toinen ajattelee, ei tarkoita että itse täytyisi ajatella juuri samalla tavalla.

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Niin minä arvelinkin. Mutta kun se on niin. Ei kirjoituksessani ollut minkäänlaista rasismiin viittaavaa asiaa. Mustathan sanovat meitä mm. valkoiseksi roskasakiksi, vihaavat ja haluaisivat hallita maailmaa. Valkoinen mies pois päiviltä.
    Miksei täällä saa kirjoittaa yhtään mistään? Jos nyt otan esille sen, miksi ne mustaihoiset afrikkalaiset kuolevat nälkään ja miksei meidän pidä siihen puuttua, niin olen rasisti!? Minulla on mielipiteitä. Sensuroidaanko tämä jos sanon että valkoiset ovat maitonaamoja. On aika raju rasistinen solvaus ihonväriämme kohtaan. Joo, tämä kannattaa poistaa mahdollisimman nopeasti, että saan tekaistua uuden tilalle.

    Minulle ei ole kukaan tummaihoinen tullut sanomaan että vihaisi minua vaalean ihoni takia.....(jos sinulle näin on sanottu,oliskohan aurinkoinen persoonallisuutesi ollut osasyynä)
    Ja että haluaisivat hallita maailmaa.... enpä ole tuollaisesta "salaliittoteoriasta" ennen kuullut. Ja jos maailman hallitsemisesta puhutaan, niin kuka oli hetki sitten laittamassa kaikkia uskovia hullujen huoneeseen ???
    Miksi olet niin vihainen? Kenelle yrität todistaa ja mitä? Että olet oikeassa? Ainako?
    Joo kyllä sinulla näyttää olevan mielipiteitä (joka asiaan), mutta mite ihmeessä tämä nyt liittyy wiccalaisuuteen?

    Mutta he käyttävät viestintävälineenä pääsääntöisesti musiikkia, esim. rap - hiphop, jossa kertovat siitä, miten maapallo vallataan, meistä tehdään orjia ym.
    Kannattaisi opetella englannin kieli, niin lempimusiikki voisi saada uudet kasvot.
    Niin, jos minulla olisi valta ja punainen nappi, painaisin sitä välittömästi, ilman sekunninkaan miettimisaikaa.
    Ja ne uskovaiset, ne jotka kuulevat jumalan äänen/juttelevat sille/käyvät kaatumassa jne. nehän ovat mieleltään huojuvia. Terve ei kuule ääniä, se menee itseaiheutetun jakomielitaudin piikkiin, ympäristön suotuisalla avituksella.
    Olen toki vihainen, niin kauan kun kirkot sallitaan. En yritä todistaa mitään. Se miten tämä liittyy wiccalaisuuteen, on hyvä kysymys... Ehkä surrealistisella tavalla ja se minulle suotakoon.

    >Niin, jos minulla olisi valta ja punainen nappi, painaisin sitä välittömästi, ilman sekunninkaan miettimisaikaa.

    Olisit siis valmis murhaamaan satojatuhansia ihmisiä ilman omantunnon häivähdystäkään? Olisit valmis olemaan maailman tyranni (hirmuhallitsija), joka määrää miten kukakin saa ajatella? Onneksi sinulla ei siihen ole valtaa ja toivottavasti ei tulekaan. Vainot ovat aina pelottavia ja kiihkoateismissasi olet yhtä kammottava kuin esim. iranilaiset äärimuslimijohtajat, jotka teurastavat surutta toisinuskovia. Olet aika kammottava mielestäni noiden julmien ja tuomitsevien mielipiteittesi takia. Olisit varmasti pärjännyt hyvin kommunistisessa neuvostoliitossa tai kiinassa.

    Minä olisin tuhonnut kaiken elämän, mukaanlukien itseni.
    Ota huomioon että nämä ovat vain mielipiteitä. Minusta maailmassa on paljon vikaa ja ikävä kyllä näen sen.
    Ihminen on läpeensä paha.
    Ei heti tule toista eläintä mieleen, joka keksisi uskonnon ja alkaisi tappaa niitä jotka uskovat johonkin muuhun. Se on sairasta.
    Minä en olisi pärjännyt hyvin kommunistisessa nauvostoliitossa ja kiinassa.
    Ota huomioon, että minä vain kirjoitan tässä asioita. Uskovaiset tekevät niitä oikeasti. Mm. joukkoitsemurhia, terroritekoja ja murhia. Minä elän rauhassa omaa elämääni.

    >Ihminen on läpeensä paha. Ei heti tule toista eläintä mieleen, joka keksisi uskonnon ja alkaisi tappaa niitä jotka uskovat johonkin muuhun. Se on sairasta.

    Ha, tuossa onkin se eri joka erottaa wiccat sinusta. Me emme tappasi toisinuskovia, koska meidän mielstämme se olisi väärin. Me emme koe toista uskontoa taista paremmaksi, ne ovat vain eri polkuja. Ei pidä uskoa, että kaikki ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä. "Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita."

    >Ota huomioon, että minä vain kirjoitan tässä asioita. Uskovaiset tekevät niitä oikeasti.

    No miksi avaat suusi, jos et toimi niinkuin pääsi sanoo? Miksi elät teennäisesti? Turha uhoilla asioilla, jos oikeasti kaikki onkin pelkkää teeskentelyä ja pullistelua ja provokaatiota. Minä ainakin olen sitä mitäö sanonkin olevani, entä sinä?

    No kun siitä joutuu vankilaan... Eikä siellä ole kivaa.
    Ja kyllä minä jotain pientä ajoittain teenkin, mutta nyt kun on ehdonalainen päällä vielä puolitoista vuotta, pitää yrittää elellä hissukseen.

    >Turha uhoilla asioilla, jos oikeasti kaikki onkin pelkkää teeskentelyä ja pullistelua ja provokaatiota. Minä ainakin olen sitä mitäö sanonkin olevani, entä sinä?
    Niin, sinä olet hupsu tyttö häkkyrä päässä, minä olen vain uskomaton minä. Minun ei tarvitse esittää mitään tai seurata mitään trendiä. Olen vapaa. Mitä minä nyt sitten teeskentelen? Olen vain ilmaissut etten usko wiccaan yms. Pitäisikö minun ryhtyä sotisopa yllä marssimaan uskomattomuuden puolesta ja alkaa tuhota ympäristöä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Annantytär kirjoitti:

En oikein osannut määritellä, mille palstalle tämä kysymykseni kuuluu, joten laitan tämän useammalle (toivottavasti se on sallittua).

Eli, onko mielestänne mahdollista vaikuttaa toisten ihmisten elämänlaatuun ajattelemalla heistä pahaa?

Tämä tuli mieleeni, kun kuulin, että esim. Kreikassa uskotaan vielä nykyään hyvin laajalti ns. "Pahaan silmään".

Tunnen kaksi ihmistä, joita olen erinäisistä syistä vihannut erittäin voimakkaasti jo usean vuoden ajan. (koska aina on olemassa se mahdollisuus, että he sattuvat tämän lukemaan, vältän yksityiskohtia). Toivon usein, että heille sattuisi jotain pahaa ja usein illalla nukkumaan mennessäni "huvittelen" kuvitelmilla, joissa kyseisten ihmisten elämä muuttuu helvetiksi.

Näin on käynytkin. Ei tietenkään juuri niin kuin olen kuvitellut, mutta ihmisraunioita on heistä molemmista näitten vuosien kuluessa tullut. Tarkennan sen verran, että kun aloitin "vihakampanjani" toinen oli "terve kuin pukki" ja toinen hyvässä asemassa isohkossa firmassa. Nyt toinen on kärsinyt todella vakavista sairauksista joilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, eli nelikymppinen ihminen on alkanut kuuroutumaan, saanut diabeteksen, hänellä on todettu sydänvika ja viimeisimpänä syöpä. Toinen puolestaan on menettänyt ystäviänsä ja sukulaisiansa kuoleman kautta, asuntonsa ja omaisuutensa ja on tällä hetkellä hoidossa psykiatrisista syistä. Monia muitakin vastoinkäymisiä on kummankin elämässä riittänyt.

Onko vuosien "vihakampanjallani" voinut olla osuutta asiaan? Mainittakoon, että laajasta tuttavapiiristäni huolimatta en tunne ketään muita joitten kohdalle epäonni niin jatkuvasti ja satuttavasti osuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu