Miesten kusetus

on käynnissä koko ajan aikuistenkin sätissä.
Kumppaneita vaihdellaan kuin mustalaiset hevosia ennen vanhaan.
Tänään kun juttelet jonkun kanssa ei tämä daami enää huomenna muista koko asiaa.
Sitten vielä jutellaan samaan aikaan mionen kanssa ja siinäkös sekoaa juttelut välillä tyystin.Sieltä tulee vaikka mitä tekstiä,luulisi tapoja jo meidän ikäisillä olevan.
Mitähän unelma prinssiä naiset täältä oikein hakee.Tulee mieleen välillä lapsuus ja hyvät puolukka paikat,joissa mentiin aina vaan paremmalle mättäälle vaika entinenkin oli vielä keräämättä.
No,tällaista tämä on.
Tuntuu vaan ettei löydy sellaista ihmistä että jaksaisi edes muutaman päivän keskittyä vaikkapa vain minuun.
Eihän sitä yhdessä illassa muutamassa hetkessä voi toiseen edes tutustuakkaan.
Vai onko niin kuten eräs nainen sanoi että nyt kun on vapaus täytyy siitä nauttia ja kerätä kokemuksia.
Ehkä tämä kuitenkin on vain tilapäis suhteita varten ja nimenomaan seksi-sellaisten.
En ole katkera mutta kuitenkin.....kuten laulussa sanotaan.
Hyvää jatkoa kaikille. Terveisin Pohjanmaan poika.
111669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minua ne hakee..

Äänestä

Voihan olla etteivät naiset olekaan etsimässä siellä juuri unelmien prinssiä vaan ihan vaan juttelemassa. Miksei muka voi jutella yhtaikaa useamman kanssa? Sättituttuja on useita ja kaikkia moikataan. En minä ainakaan etupäässä ole siellä tutustumassa ja itseäni esittelemässä vaan keskustelemassa ja rentoutumassa hauskalla huulenheitolla. Voihan olla, että siellä löytyy joskus semmoisia ihmisiä, joihin haluaa paremminkin tutustua, mutta se on sitten ekstraa eikä sättäilyn päätarkoitus.
Mukavaa jatkoa Pohjanmaalle!

Äänestä

Osaa ne miehetkin, ei ole mitään enkeleitä. Täällä pyöritään useammalla eri nikillä ja kerätään "kokemuksia".Ja ukkomiehet jotka hakevat "vauhtia" avioelämäänsä.Kaikkea löytyy.

Äänestä
  • Ihan on mukavaa jutella monen kanssa yleisellä
    Privassa mä juttelen vain sen yhden kanssa, jos siihen asti pääsee. Kun niitä juttelututtuja on tullut, mukavia ,en voi olla niin typerä etten tervehdi muutamalla sanalla heitä.
    Voi sinua pohjanmaanmies, taidat olla eirttäin mustasukkainen mies jos puhuminen toisille on noin vaarallista. Etkö sinä tervehdi tuttuja sitte ollenkaan ja kohteliaasti kerro että olet nyt varattu ja halaut jutella rauhassa.
    Voi kaikki jotka suuttuu siitä että tervehdin tai vastaan todellakin pari sanaa tutuille ,saa kyllä mennä omia menojaan .
    Kukaan siellä satissa ei omista ketään ,sillä siisti . On ihania ihmisiä ja on kiva jos löytyy se avoin, kiva ,rehellinen, kunnollinen ihminen ,joka olis tietenkin se ihanne. Tiedän ettei niitä vapaita oikein siellä ole,ei miehiä ei naisia. 98% on varattuja ,jotka siellä juttelee ,sekin vaikuttaa kovsti siihen ,ettei sitä privaa mielellän ala eikä tee minkäänlaisia treffejä .
    Tutustua pitää kunnolla ja oltava rehellinen kun juttelee, sillä pääsee pitkälle.
    Olen mä tavannut jonkun ystävän ,mutta se jäi ystävyydeksi ja kirjoitteluiksi ja nähdään joskus jos ollaan samoilla paikkakunnilla.
    Yhtään ,näistä muutamasta ei ollut pettymys, mutta ei siitä sitä rakkautta tullut ei roihahtanut sellainen olo ,vain tuttavuus meille tuli .Yhteyksiä pidetään kokoajan edelleen.
    Ei mitään tapahtunut siinäkään suukkoa halausta enempää.
    Siksipä etsin yhä sitä oikeaa.
    Onhan siellä niitä jotka on oikeasti myös sen oikean kullan löytäneet onnea heille.
    Niinpä älä luovuta pohjanmaanmies kyllä löydät sen oikean myös ehkä satttaillen

    Äänestä

Mieti kaksi kertaa millaista seuraa haet ja mistä. Jos haluat joltain syrjäytyneeltä naiselta esim. ( sulkumerkkejä tai / jakomerkkejä käytä ihmeessä chattia. Jos haluat ihmissuhteita sulje tietokoneesi ja mene ihmisten ilmoille.

Äänestä
  • No mut hei, ihmiset ne istuu täällä näppäimistön ja penkin välissäkin, elikkä kyllä meitä ihan tavallisiakin naisia täältä löytyy, mutta niistä rehellisistä ja mukavista miehistä tuntuu olevan melkoinen pula. Koska "korvikkeena" olo ei kiinnosta.

    Äänestä

mulle ainakin tämän tästä sättii joku mies, joka on aina loukkaantunut kun en ole häntä huomannut tai jos vastaan jollekin hänen ollessaan sätissä (puhun vaan ylessä) tai jos en halua puhua kanssaan puhelimessa ja vaikka mitä - enkä edes tunne koko ihmistä!
Omistava suhtautuminen on aivan käsittämätöntä ja varsinkin silloin jos ihan selkeästi sanoo ettei hae mitään muuta kuin juttuseuraa ylessä.
Tutkipas hiukan omaakin napaas sinäkin!

Äänestä
  • Olen monta kertaa naisena pohtinut samaa asiaa.minulle alunperin kynnys moiseen chattailuun oli tosi korkealla.Piti miettiä pitkään....harkita.Lopulta uteliaisuus voitti ja päätin kurkistaa,mitä se oikein on..Myt muutaman viikon päästä on selvinnyt muutamia tosiseikkoja.Osittain olen kyseenalaistanut koko touhun.Todellakin...esiinnytään eri nikeillä.Yhdellä on juteltu sitä sun tätä.Sittenpä toisella nikillä voi jo vihjailla,että minä täällä.Ja sittenpä voi kolmannella iskeä toista naista ihan kuin kiusallaan vaan.En minä ketään halua omistaa,mutta voisi asian tehdä fiksumminkin.olen vain sitä mieltä.Ei se niin mukavalta tunnu.Minusta tunteilla ei voi leikkiä .

    Äänestä

Noi chatit on ainoo paikka missä niillä naisilla on vientiä. Ne kohottaa heikkoa itsetuntoaan juttelemalla monen kanssa samaan aikaan. Jos ne menee baariin ne on seinäruusuja. Jätä ne omaan arvoonsa.

Äänestä

jurrissa kun heittää läppää - ja tällaisessa foorumissa ei täysijärkinen muussa tilassa esiinny - ei kaikkea seuraavalla kerralla muista.

Äänestä

No kai minä olen jotenkin poikkeava nainen kun mulla on chatissa muutama mies tuttu jonka kanssa jutellaan ! ja eikä todella olla mitään kerta jutteluita sillä ollaan sovittu muutamista asioista kuten jos toisella on jo juttuseuraa niin siitä ilmoitellaan heti ja ilmoitetaan koska jatketaan mikäli on mahdollista ?
ja ihan tavanomaisista asioista jutellaan !
eikä olla ees ehdotettu että soiteltas tai tavattas ja silti on aika kulunut ihan mukavasti chatissa ollessa !!!
no mutta meitähän on moneen junaan ja moni jää laiturille !!!
Etsi vaan niin kyllä sinäkin löydät ihan kivaa juttuseuraa :-))))
Mutta nyt pitää lähtee työpaikalle !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orpo piru kirjoitti:

on käynnissä koko ajan aikuistenkin sätissä.
Kumppaneita vaihdellaan kuin mustalaiset hevosia ennen vanhaan.
Tänään kun juttelet jonkun kanssa ei tämä daami enää huomenna muista koko asiaa.
Sitten vielä jutellaan samaan aikaan mionen kanssa ja siinäkös sekoaa juttelut välillä tyystin.Sieltä tulee vaikka mitä tekstiä,luulisi tapoja jo meidän ikäisillä olevan.
Mitähän unelma prinssiä naiset täältä oikein hakee.Tulee mieleen välillä lapsuus ja hyvät puolukka paikat,joissa mentiin aina vaan paremmalle mättäälle vaika entinenkin oli vielä keräämättä.
No,tällaista tämä on.
Tuntuu vaan ettei löydy sellaista ihmistä että jaksaisi edes muutaman päivän keskittyä vaikkapa vain minuun.
Eihän sitä yhdessä illassa muutamassa hetkessä voi toiseen edes tutustuakkaan.
Vai onko niin kuten eräs nainen sanoi että nyt kun on vapaus täytyy siitä nauttia ja kerätä kokemuksia.
Ehkä tämä kuitenkin on vain tilapäis suhteita varten ja nimenomaan seksi-sellaisten.
En ole katkera mutta kuitenkin.....kuten laulussa sanotaan.
Hyvää jatkoa kaikille. Terveisin Pohjanmaan poika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu