kuulumisia

No niin takana sitten kolmas ICSI. Ollaan kärsimässä piinaviikkoja, joten ihan sekaisin on ajatukset. Minä en enää uskalla ajatella mitään, sillä kaksi edellistä kertaa eivät tuoneet tulosta kiinnittymisessä, mutta kuiteski nyt elää huomattavasti suurempi kipinä. Lääkettä lisättiin ja tuloksena oli 15 munasolua, mikä minulle harvinaista, koska ne eivät tahdo kasvaa. Sitten saatiin 8 hedelmöitettyä, joka oli tietysti meidän onni, sillä nyt saatiin siis 6 kpl pakkaseenkin, jota ei siis aikaisemmin ole tapahtunut. Edellis kerroilla ei ole saatu kuin 4-7 munasolua ja niistä vain 2 on hedelmöittynyt, joten olemme edenneet vihdoinkin parempaan suuntaan. Kunhan nuo vielä liimautuisivat minuun.
Kaikille tällä palstalla vierailojoille paljon jaksamista ja voimia :)
4448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi, tiedän mitä piinaa.Kiva, että saitte pakkaseenkiin.Minä odottelen kuuk.tuleviksi ja sitten pääsee taas sumuttelemaan ja kolmatta poroo torveen.Meillä yritellään ivf:llä.

Kaks ekaa eivät kiinnittyneet.Meillä ei jääny myöskään mitään pakkaseen, kaksi siirrettävää
kuitenkin.(karmea ajatuskin, jos eivät nekään olisi selvinneet, ei olisi päästy alkua pisemmälle)
Toivotaan meille molemmille parempaa onnea nyt!

Äänestä

heippa itelläni on aika sama tilanne, toinen icsi tehtiin viikko sitten ja pakkaseenkin saatiin.. viimeksi kun ei jäänyt yhtään pakastekelposta, nyt on kyllä mahaa kipristellyt eli menkat on tulossa.. tää on kyllä kaameeta aikaa enkä osaa muuta sanoa kun että toivotaan että onnistutaan....

Äänestä
  • toivotuksista :)) Teillekin paljon onnen säteitä, toivotaan, että kevät tuo niitä meille kaikille vielä :))

    Äänestä

Toivotan onnea!! :) Yksi mikrohedelmöitys takana, 22 kypsää munasolua, 13 hedelmöittyi, vain 3 selvisi siittiöiden laadun takia. Kaksi siirrettiin, eivät kiinnittyneet, yksi pakkasessa. Uusi hoito kauhistuttaa, oli järkyttävän kivulias punktio...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkeli kirjoitti:

No niin takana sitten kolmas ICSI. Ollaan kärsimässä piinaviikkoja, joten ihan sekaisin on ajatukset. Minä en enää uskalla ajatella mitään, sillä kaksi edellistä kertaa eivät tuoneet tulosta kiinnittymisessä, mutta kuiteski nyt elää huomattavasti suurempi kipinä. Lääkettä lisättiin ja tuloksena oli 15 munasolua, mikä minulle harvinaista, koska ne eivät tahdo kasvaa. Sitten saatiin 8 hedelmöitettyä, joka oli tietysti meidän onni, sillä nyt saatiin siis 6 kpl pakkaseenkin, jota ei siis aikaisemmin ole tapahtunut. Edellis kerroilla ei ole saatu kuin 4-7 munasolua ja niistä vain 2 on hedelmöittynyt, joten olemme edenneet vihdoinkin parempaan suuntaan. Kunhan nuo vielä liimautuisivat minuun.
Kaikille tällä palstalla vierailojoille paljon jaksamista ja voimia :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu