Olen hyvin kiinnostunut InterRail-matkasta.
Unelmaani en voi ainkaaan ensi kesänä toteuttaa,
mutta toivon mukaan sitä seuraavana..
Haluaisinkin kuulla Teidän ajatuksia/kokemuksia
tällaisesta matkailun vaihtoehdosta.
Kiitos jo etukäteen!
Unelmaani en voi ainkaaan ensi kesänä toteuttaa,
mutta toivon mukaan sitä seuraavana..
Haluaisinkin kuulla Teidän ajatuksia/kokemuksia
tällaisesta matkailun vaihtoehdosta.
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kävin 70-90 luvuilla yhteensä n. 8 kertaa
interraililla. Lopetin käymisen sitten kun
vakiinnuin ja tuli perhettä. Viimeisen reissun
tein nykyisen vaimoni kanssa 1990, ja hän sai
vähän tarpeekseen junakyydistä. Vaikka
intterrailaamiseen penseästi suhtautuvat
haukkuvat sitä "feministien" touhuksi, taitaa
olla niin että lentomatkailu etelään kuitenkin
vetoaa enemmän naisiin.
70-80-luvulla interrailaaminen oli erityisesti
muodissa, sekä poikien etä tyttöjen kohdalla,
koska nuorille ei siihen aikaan ollut tarjolla
mitään erityisen halpoja lentoja muualle kuin
Tukholmaan, ja toisaalta pääsi paikkoihin jotka
eivät oleet massaturismin turmelemia.
Nykyään nuorilla on valinnanvaraa enemmän. Voi
esim ostaa edestakaisen lentolipun keski-
eurooppaan valmiiksi, ja ostaa junakortti
kohdemaihin pelkästään.
Siihen aikaan junareissaaminen keskellä kesää oli
toisinaan rankkaa toisinaan luksusta. Ilmastoitu
suurnopeusjuna halki Etelä-Ranskan kuumien
tasankojen olisi varmaan monelle pinttyneelle
autofanaatikollekin mieluisa vaihtoehto. Junien
taso huononi sitten eteläiseen Eurooppaan
siirtyessä, mutta oleskelukustannukset olivat
sitten mitä halvimpia: Majatalossa yöpyminen 30
mk, illallinen viineinee 50 mk jne.
Siihen aikaan vanhemmat varoittelivat kaiken
maailman rosvoista ja sukupuolitaudeista. Jos
osaa käyttäytyä fiksusti osaa myös vältää em
asioita. Samoihin epäkohtiin voi myös keski-
ikäinen tantta tai fabu törmätä charter
matkallaan Costa Del Soliin, joten ihan liian
paljon osoitettiin sormella (ja osoitetaan
vieläkin) interreilaamista ja muuta
reppuselkämatkailua.
Interreilaaminen vaatii kielitaitoa enemmän kuin
lyhyt pakettilentomatka. Englannin lisäksi
kannattaa opiskella erityisesti saksaa jos aikoo
Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Pohjois-
Italiaan , Puolaan, Unkariin, Tsekkeihin ja ex-
Jugoslaviaan. Ranskasta taas on hyötyä Ranskan
lisäksi Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja
Belgiassa. Ruotsista tietysti Ruotsissa ja
Norjassa. Venäjällä ei tee juuri mitään muualla
kuin entisessä Neuvostoliitossa. Pelkällä
englannilla pärjää parhaiten vain Pohjois-
Euroopassa ja Brittein saarilla. Lisäksi
huomioitavaa että rautateiden henkilökunta kautta
Euroopan on hyvin kielitaidotonta. Infot asemilla
ja junissa on usein vain maan omalla kielellä,
tai vaihtoehtoisesti hyvin usein vain saksaksi
tai ranskaksi. Joka tapauksessa tällaisella
reissulla karttu kielitaito niin että natisee.
Hauskinta vanhan kunnon ajan junissa, joita
Euroopassa vielä tapaa, on se, että istutaan
pitkiäkin aikoja samassa loossissa 4-7 muun
kanssa, joten tuttavuuttta pitää tehdä, ja oppii
sen eurooppalaisen small-talkin, jonka
osaamatomuudesta meitä härmäläisiä usein
haukutaan. Ja onpa joistakin tyypeistä tullut
ystäviä niin että jälkeenpäinkin pidetään
yhteyttä.
Ei muuta kuin rohkeasti reissuun. Ei siellä
tarvitse neljää viikkoa olla. Aloittelija voi
tutustua hommaan parin-kolmenkin viikon aikana
riittävän hyvin.
VR:n kotsivuilla on keskustelupalsta. Löytyy
linkistä http://www.vr.fi/heo/lansi/lansi.htm