Yksi asia tympii...alotat meilailun jonkun
kanssa, kerrot itsestäsi ja hän
itsestään..innostut jälleen kerran että josko
nyt...sitten tulee joku asia jonka jälkeen huomaa
että kirjottelu alkaa hiipumaan...tai loppuu ihan
yhtäkkiä ilman selitystä...ja aina eri syy!
Tämä nettideittailu on sanonko mistä!!!
kanssa, kerrot itsestäsi ja hän
itsestään..innostut jälleen kerran että josko
nyt...sitten tulee joku asia jonka jälkeen huomaa
että kirjottelu alkaa hiipumaan...tai loppuu ihan
yhtäkkiä ilman selitystä...ja aina eri syy!
Tämä nettideittailu on sanonko mistä!!!
Vastaukset 16
Vanhimmat
innostua liian hätäsesti. Mulle tuli suht hitaasti
se tunne, että nykyinen ystävättäreni olisi
ilmoitukseeni vastanneiden yli 30 naisen joukosta
se ykkönen. Eräistä muista innostuin alkuun
enemmänkin, mutta parissa viikossa selvisi mistä
todella haluan onneani hakea.
Toisekseen, ei sitä tapaamista kannata loputtomiin
lykätä, kuten ei kannata tavata liian äkkiäkään.
Eikä meilailla niin kauas, että matka on suuri
ongelma - jos ei sitten halua vain meilailla.
Ei ole hanurista tämä homma! Voi kun tulis ero,
että pääsis taas deittailemaan... no tuo oli vain
hienoa huumoria!
no, sehän riippuu aika lailla siittä onko toinen
kiinnostava tyyppi, jos ei ole , ja on ,muuten
vaan kiinnostamaton, niin vaikeapa siinä on alkaa
juttua vääntämään,,ennemmin lopettaa koko homman,
kun jatkaa väkipakolla.
Se vaan tahtoo olla niin kuin sanoit. Mulla ollut
joitain tapaamisiakin deittailun kautta. Minun
mielestäni on hyvä pyrkiä tapaamiseen
mahdollisimman pian. Kasvotusten toteaa hyvinkin
pian sen, että kohtaavatko kemiat. Kokemuksia on
kahdenlaisia. Minusta uusi tuttavuus ei ole ollut
toiveitteni mukainen ja sitten on ollut
toisinpäin. Ettei usko menisi koko hommaan, niin
olen kohdannut myös uskomattoman mahtaviakin
ihmisiä. Siinä muuten oli se kolmas vaihtoehto
jonka vuoksi aina kannattaa yrittää ja kokeilla.
nupinaulan kantaosaan! Jos ei mitään yritä ja
uskalla, ei saa senkään vertaa. Just noinhan se on!
Tosin olen edelleen sitä mieltä, että ei kannata
hosua tapaamaan ja kemioita koettelemaan ennen
kuin tietää, että toisessa ei ole jotain fatal
erroria joka olisi meilailulla tai puhelimessa
ihan hyvin selvinnyt. Tapaamisiin kannattaa
satsata "kaikkensa", ja se onnistuu paraiten jos
motivaatio on valmiiksi kova eikä vain "käydä
katsomassa" vastustajaa.
Siitä tapaamispuoleen ei minullakaan ole mitään
täysin varmaa kantaa. Sinun kantaasi voisin
sanoa, että onhan se niinkin niin. Kyllä ihmisen
pitää kuitenkin uskoa ja uskaltaa, kävi sitten
miten kävi. Mielestäni edellämainittu pätenee
molempiin sukupuoliin. Olen paljolti sitä mieltä,
että naissukupuoli on vielä aika kainoa. Olisipa
hienoa jos naisetkin toisivat tarkoituksensa ihan
suoriksi esille. Myönteistä kehitystä on
kuitenkin ollut havaittavissa. Että tällaista.
saattaa muuten sekoittaa aloittavan
nettideittaajapojan pään, etenkin jos tämä on
elänyt pitkään puutteessa. Mulle kävi kummallakin
kierroksellani niin (toisen alkaessa en tietenkään
ollut pitkää puutetta kärsinyt), että
ensimmäiseksi tapaamani nainen oli hän jonka
kanssa seksikuvioita oli ikään kuin alettu petata
melkein ekasta meilistä lähtien housut tötteröllä.
Ja kummassakin tapauksessa osoittautui, että arvon
rouvalla oli kaapissaan luuranko eli entinen
rakastaja, josta rouva ei ollut sitten alkuunkaan
päässyt yli ja ohi. Olkaa siis varovaisia, jos
nainen mainitsee ohimennen jostain parin kuukauden
takaisesta tositulisesta jutusta - sen tyypin ei
tarvitse kuin rimpauttaa, niin uudella tuttavalla
(=sinulla) pyyhitään makkarin ikkunoita ulkoapäin,
ellet sitten satu olemaan kirkkaasti paras naisen
koskaan tapaama sänkykamarisankari.
Jos haluaa jotakin pysyvämpää, seksistä puhutaan
alkuun ainakin vähän peitellysti. Kyllä ne taivaat
siitä sitten aukeavat, vaikka ensin
tutustuttaisiin lähinnä muuhun sielunmaisemaan.
Poikkeuksia varmasti on, mutta tällä haavaa
kokemukseni viittoilevat tähän suuntaan... ja ehkä
silti menisin samaan halpaan kolmannellakin
yrittämällä, jos sellainen eteen tulisi!
Mielestäni olet ihan oikeassa. Seksipuoli näiden
deitti-tuttavuuksien kanssa vaihtelee - todella
vaihtelee. Minun kokemukseni ovat hyvin
samansuuntaisia kuin sinun. Olisipa tuo elämä
helppoa jos niitä naisia osaisi edes hieman
lukea, tapahtumien ennakoiminen onkin lienee
mahdotonta. Kaiken kaikkiaan taitaa olla paras
todeta vain: Jep, jep
Kertokaa mikä siinä deittikaverissa oli se asia
josta ette pitäneet...oliko se vaan ulkonäkö? Vai
voiko sitä yleensä määritellä?
Ehkä se oli niin että he kuvailivat itsensä ihan
toisenlaiseksi kun sitten todellisuus osoitti?
Oli mm. atleettista ja trendikästä, mutta sitten
ei ollutkaan. Eipä sillä että sellaista
hakisinkaan, enhän itsekkään ole, mutta eikö se
kerro jo toisesta aika paljon kun ei voi olla
rehellinen edes ulkonäöstään?
Sitten haen toisesta jonkinlaista kipinää joka ei
ole erityisesti selitettävissä. Miehen ei
tarvitse olla mikään "maailmanmies" eikä
vouhottaja, päinvastoin. Sellainen terveellinen
itsevarmuus joka ei ole toista sortavaa, on sitä
jotain. Silloin toisellakin on hyvä olla.
Ulkonäöllä ei ole paljonkaan merkitystä.
Mutta haluaisin vielä muutaman sanan sanoa siihen
miten voisi sen oikean tavata:
Yleensäkin tämä itsensä markkinointi tietokoneen
ruudulla on alkanut tuntua kurjalta. Se on kuin
laittaisi käytettyä autoa myyntiin. Haluaa
kuvailla itsestään ne parhaimmat puolet joita
sitten toiset voi arvioida. Ihmissuhteissa se ei
saisi olla ollenkaan niin! Ei toiseen voi
rakastua "kortteja selaamalla". Rakastuminen on
edelleen ihmeellinen ja selittämätön asia. Se
joko tapahtuu tai sitten ei.
Toisesta voi alkaa ajan mittaan todella paljon
välittämään jopa rakastamaan -joka voi olla tosi
tyydyttävääkin ja sille perustalle voi
parisuhteenkin rakentaa, mutta se ihanin
rakastumisen tunne tulee yllättäin. Ja sitä
toivoisin jokaisen ihmisen kohdalle edes kerran
elämässä!
pari havaintoa. Ensinnäkin, naiset ovat
kokemukseni mukaan kuvailleet itseään hyvin
rehellisesti eikä sen takia ole tarvinnut pettyä.
Olen havainnut jopa pientä vaatimattomuutta.
Yksikin antoi ymmärtää olevansa hyvinkin kaunis,
ja oli sitten kuin Johanna Raunion parannettu
painos. Olen kyllä kuullut, että miesten kanssa ei
olisi ihan näin hienosti. Paljon kumminkin riippuu
siitä, miten osaa lukea vastapuolen tekstiä ja
kysyykö oikeita kysymyksiä.
Toinen havainto: koska olen aika hyvin säilynyt,
panin kummallakin kierroksella ikäni kaksi vuotta
todellista nuoremmaksi. Juuri kukaan ei
hätkähtänyt totuuden lukiessaan. Yhdelle muistin
kertoa asiasta vasta tavatessamme, ja sitten
sainkin kuulla olevani kaikissa asioissa
epärehellinen kun kerran yhdessäkin olin. Onneksi
ei ollut ihan tyyppiäni.
Hupaisinta asiassa on se, että kummassakin
tapauksessa aloin seurustella naisen kanssa, joka
haki juuri sen verran minua nuorempaa, että hän ei
olisi edes lukenut ilmoitustani jos olisin pannut
ikäni totuudenmukaisesti! Ja ainoat kommentit
jotka iän tiimoilta olen kuullut koskevat sitä
kuinka paljon ikäistäni nuoremmalta näytän.
Valkoinen valhe voi siis joskus harvoin olla
eduksi molemmille, mutta mustat tuomitsen mitä
jyrkimmin.
Yllättäen tuleva rakastuminen on tietysti
ihaninta, mutta... mitäs jos se toinen ei olekaan
yhtä rakastunut? Mää en oikein enää jaksa
semmoisia tilanteita kumpaankaan suuntaan ja
siksikin tykkään tästä nettitouhusta, jossa kuvio
on hieman paremmin hallinnassa.
niin, että tapasin kaverin eräässä kokouksessa,
vaikutti fiksulta ja mukavalta sekä aivan
normaalilta.
Sovimme yhteisestä kyydistä seuraavana päivänä,
ja tullessaan noutamaan minua hän oli pukeutunut
TUULIPUKUUN!!
No, siinä olisi ollut myöhäistä järjestää
kohtausta, mistä olisin toisen kyydin siihen
hätään hankkinut, mutta selvä on, etten pitänyt
sen kokemuksen jälkeen yhteyttä!
hyväksyttiin kyllä Linnan juhliin.
kyllahan olet omituinen olio mita helvetin vikaa on tuulipuvussa tai yleensa puvuissa tilanteen mukaan plaaaaaaaaaaah
Katso peiliin,ehkä vika löytyy sieltä olet
itsekeskeinen,ja kiinostunut omista asioistas opi
kuuntelemaan,kiinostu toisen jutuista enemmän älä
hätäile kyllä sullekkin tulee mahis kertoo omista
jutuistas.muista toinen ensin !tee muille kuin
haluaisit itselles tehtävän,ja kyllä tahti muuttuu
kokemusta on
Ainakin lopetan, kun ei vastapuoli oikein kerro
mitään itsestään. Vaikka itse kertoisinkin. Kyllä
siinä pitää vastavuoroisuuttakin olla. Ja toinen
juttu on jos saa vastauksia odotella viikon, niin
ei just innosta
vaikuttaa (ainakin mulla); jo kirjoitustyyli
kertoo ihmisestä paljonkin. Ja sit itse
treffeillä ollessa - jos ei kemiat kohtaa niin
ei. Käytöstavat, pukeutuminen, ja koko muukin
ulkoinen olemus; eikös jokaisella ihmisellä ole
jonkinlainen "oma taso", ts. toinen hyväksyy
tuulipuvun, toinen ei. Jos toinen ei yhtään ole
panostanut koko hommaan, tulee heti "ei kiitos" -
mieliala.
Ja sen olen huomannut, että mitä pitempään
sinkkuna elelen, sitä vaativammaksi tulen. Miksi
pitäiskään hyväksyä toinen, jos heti alkuunsa
tuntuu että niitä korjattavia kohtia on liian
paljon?! En ole täydellinen, sellaista en
haekaan, mutta kokemuksesta tiedän, että
pikkuasiat ne alkaa pitemmän päälle rassata ja
niistä se sota syntyy.