Tytär oli 3- tai 4-vuotias, hän tuumasi: minä otan makkaran kainaloon ja menen lenkille. Ja juoksi puhan ympäri kivi kainalossa.
Kun poika oli 3-4 v. kiiruhdimme joulun aikaan kaupungilla ja ohitimme näyteikkunan jossa oli jouluseimi. Poika tuumaisi: tuolla on se Jeesuksen poikanen.
Mikkelissä on asuma-alue nimeltä Saksala. Ajoimme fillarilla ohi, ja Saksalan punaiset kerrostalot näkyivät. Poika tuumasi: tuolla on se ranskalainen.
MEillä oli käynyt parina aikaisempana jouluna "teen-sen-itse"-joupukki, eli lasten isä oli tullut naamari päässä ja toisella kertaa lasta oli "pelotellut" aivan kammottavaksi pukeutunut vaari (vaari oli pyydetty joulupukiksi ja ylläri oli että tuli naisväen tälläämänä niin kammotavana irvikuvana joulupukille).
Oli loppusyksyä/alkutalvea ja alkoi sataa lunta. Seisoin ikkunan edessä ja tuumasin: "sataa lunta. Kohta tulee joulu"
Joilloin noin 4-vuotias tyttö parkaisi aivan kauhuissaan: "ja silloin tulee joulupukkiiiii!!"
Sinä jouluna meille ei tullut minkäänlaista joulupukkia ja seuraavana jouluna tuli ihan oikean punapukuinen "tilattu" joulupukki.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.