Jotkut pojut täällä uhoavat ampuvansa kaikki kissat, minä taas sanon (siis en uhoa) että ammun kaikki irtokoirat pois jaloista.
lain mukaanhan irti pidettävät koirat ovat lainsuojattomia.
Eli siis kun ammun kaikki metsästyskoirat pois kuljeksimasta, myös metsästyskoirat, teen hyvän työn?
lain mukaanhan irti pidettävät koirat ovat lainsuojattomia.
Eli siis kun ammun kaikki metsästyskoirat pois kuljeksimasta, myös metsästyskoirat, teen hyvän työn?
Vastaukset 16
Vanhimmat
eli ei saa ampua,vaikka paskantaisi rapuillesi.
....voi olla vapaana kuljeksimassa aika välillä 10.08 - 28.02..eli niin sanotulla metsästys aikana..huomioiden riistan metsästysajat..
Riippuen käyttötarkoituksesta jopa ympäri vuoden.
Esimerkiksi näätäjahtiin käytettävä koira maaliskuun loppuun. Metsästyskoiria käytetään myös haavakoiden jäljitykseen, joskin yleensä kiinni.
Majavajahtiin voi käyttää koiraa vappuaattoon asti, täysin laillista, jopa suositeltavaa. Elokuun 10. päivä noutavaa voidaan käyttää kyyhkyjahtiin, jne jne.
Koirilla on siis lainsuoja, jolloin ampuja saa korvata paitsi koiran hinnan, myös menettää aseensa valtiolle ja saa ehdonalaista / sakot.
Myös minun kissallani on lainsuoja, eli se metsästäjä joka ampuu minun kissani vastaa siitä hyvin henkilökohtaisesti minulle itselleni, eikä siinä vastaamisessa puhuta käyntikorttien vaihdosta.
Eli sinä metsästkä, ammu kissani, mutta varaudu potemaan sitä PITKÄÄN
miksi sinä pidät kissaasi irti pelkäät ja uhoat tällä palstalla, että sitä ei saa metsästäjien ampua?
En ole luonnossa nähnyt yhtään rakasta sylikoiraa irti. Omistajat pitävät niistä huolen,ruokkivat ja paijaavat lemmikkiään.
On kai sulla niin runsaasti kirjoitustaitoa, että kykenet selittämään alkeellisin sanakääntein ajatuksesi.
Sehän kaatuu pienoiskiväärillä ja vaimentimella, ottaa vielä muutaman loikan kun ampuu päästä läpi.
Lopeta se uhoaminen netissä, olet suunnilleen yhtä pelottava kuin tuolla ulkona oleva talitiainen. Tai ei, et niinkään pelottava.
IRTOKOIRAT ei ole yhtäkuin METSÄSTYSKOIRAT. Jos
tulet ja ammut minun ajokoirani niin voit varautua
noin 3000 € korvauksiin joten laitahan rahaa jemmaan.
En muuten laita jemmaan koska sinun rakistasi en maksaisi senttiäkään. Sen patruunan joutuisin maksamaan mutta sille ei mitään voi.
Kuuluko kettutyttöjen koulutukseen jo ampuminenkin..??
Eiköhän vaieta tämä keskustelu hiljaiseksi. Tuollaiselle öykkärille ei saa järkeä päähän kuin korkeintaan nuijalla. Tuo pojuhan ei edes tiennyt, että koska ja millä ehdoilla koira saa olla irti.
Käyttää vielä nimimerkkinä 'lainkuuliainen'.
Ja nimitteli piskiksi nimimerkin 'niinpä' koiraa näkemättä ja kuulematta mitään kyseisestä koirasta.
Täytyy olla ainakin älyllisesti hyvin lahjaton.
Jos ampuu koiran, niin menettääkö ampuja aseenkantoluvan, aseen ja saaks se sakot?
Kyseessähän on rikos, johon liittyy ase -> rikoksentekoväline tuomitaan valtiolle menetetyksi, sakot ovat yleensä pienet mutta koiran korvaushinta ei.
Esim. omasta koirastani saa varautua pulittamaan pitkälti yli 2000 euroa, koskapa tuolla on jo valioita jo käyttökokeissa. Lisäksi voidaan laskuttaa syylliseltä asianajokulut kaikkineen, nämähän automaattisesti nousevat jo yhden oikeudenkäynnin perusteella pitkästi yli 2000 euron.
Yhteensä tuollainen koiran ampuminen maksaa sen tekijälle noin 4000-5000 euroa, riippuen tietenkin hiukan rikokseen käytettävän aseen hinnasta ja koirankin hinnasta. Asianajokulut ovat kuitenkin niin korkeat, ettei alle 3500 euron selviä millään sitä reissusta.
Sanotaan,että kun ampuu laittomasti hirven niin selviää sakoilla,mutta kun ampuu koiran niin se käy vielä kipeääkin... Täällä pohjoisessa ovat koiran ampujat menneet kovin varovaisiksi,irtokissoja kuulemma katoaa...
Metsästyslain mukaan koiraa ei saa lopettaa kukaan muu kuin riistanvartija tai poliisi.
Eikös ne kissatkin pidä nykyään pitää omalla tontilla lain mukaan yhtä lailla kuin koiratkin.
Koirat saavat olla muuallakin, kuin omalla tontilla. Metsästää saa koirallakin alueella, johon on metsästysoikeus. Kokeeseen koira saa osallistua muillakin alueilla. Kytketyn (tai muuten käskyn alla olevan) koiran kanssa saa kulkea julkisilla paikoilla ja mennä vaikka laivaan.
Kissojen oikeuksista en ole tarkkaan perillä. Vaikka olisinkin, niin antaisin kissojen silti olla.