Miksi ihmiset haluaa vielä typistettyjä koiria??? Eikö käy pienessä mielessäkään millainen tuska se typistäminen on? Eikös se olekin laitonta jo Suomessa? Miettikääpä nyt vielä, että onko se ulkonäkö todellakin niin tärkeää??? Olen nähnyt videon jossa suoritetaan tämä typistys ja sen jälkeen olen päättänyt että minun koiralleni ei tuollaista kärsimystä aiheuteta, varsinkin kun kysymys on ulkonäöstä, ei terveydestä!
typistyksistä...
Sade
10562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voiko puudutusta käyttää? Korva typistys oli animaplanetella ja totesin että voi olla kipeää touhua. Mites häntä, kun se on selkärankaa kuintekin?.Onko tutkittu että aiheuttaako typistetty häntä selkävaivoja? Ihan mielen kiinnosta kysyn.
Suomessa kiellettiin korvien typistys jo vuonna 1971 ja hännän typistys 1.7.1996.
TYPISTETTYJEN KOIRIEN OSALLISTUMINEN (Suomen Kennelliiton ohje)
1.3.2001 lähtien kaikki ennen 1.1.2001 syntyneet typistetyt koirat voivat osallistua näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin riippumatta siitä minkälainen koiran tausta on. Tämä koskee siis myös suomalaisen kasvattamia koiria.
1.1.2001 jälkeen syntyneet typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin. Ulkomaisessa rekisterissä olevan koiran ilmoittautumiskaavakkeeseen tulee liittää kopio koiran rekisterikirjasta. Koiran on oltava FCI:n hyväksymän järjestön koirarekisterissä.
Ennen typistyksistä on ollu hyötyäkin; Etteivät pitkä häntä tai korvat vahingoitu. Mutta en löytänyt tämän hetken tietoa. Mitä hyötyä siitä voisi olla tänä päivänä? Vai onko mitään? Haitat ovat ainakin todella suuret (koiran kärsimys).
Itse olen pitänyt kiinni pennuista joilta on häntä typistetty ja en tosiaan olisi sitä tehnyt jos se olisi sellaista kuin olen filmeiltä nähnyt.
perheeseen tuli muutama vuosi sitten ulkomailta rotvaileri jonka häntä oli typistetty ja sen kehon kieli oli vähän niukaa hännättömänä ja nyt on rottis jolla on häntä eli kehonkieli on selvempää se tipaa häntäänsä lautasilla ja jahtaa sitä mitä eka ei tehnyt hännätömyytään
Kyllä koiran hännällä on merkitys. Meillä on viides rotikka ja eka hännällinen. Vaikka töpö heilui vinhasti, niin tämä pitkä vasta heiluukin. Se taitaa osata tehdä sillä kysymysmerkinkin!!
Minulla oli aiemmin dobermanni. Se oli nuoresta iästä asti jatkuvassa korvatulehduskierteessä, johtuen osittain allergiasta ja jne jne. Sen korvien tulehtumista olisi vähentänyt se, että jos korvassa olisi ollut toimiva ilmanvaihto, toisin sanoen tästä syystä olisin suonut koiralleni typistetyt korvat. Häntää sillä ei ollut ja turhaan oli se typistetty. Siinä oli nuorempana haamusärkyä. Eli ei typistys aina joka tapauksessa välttämättä ole pelkästään ulkonäköseikka.
että kaikki luppakorva rodut tulisi typistää korvistaan vaan sen takia että on tulehduksia. Ne korvat voi kääntää ympäri.
Eikö sitten olisi hyvä jalostaa niille pystyt korvat kun leikellä ne.
Ainakin dobberikoirilla se korvien typistys on lähinnä ulkonäkö seikka..
Tuo typistäminen on aivan turhaa,ja ainut tavoite on saada koiran ulkonäkö halutuksi.Siksi kysynkin teiltä, hyvät typistettyjen koirien omistajat, missä on itsetuntonne?Pitääkö koiran olla viimeisen päälle,että sitä voi tuulipuku päällä juoksuttaa ympäri pitäjää?Tämän nyt on vain minun mielipiteeni,mutta minusta koira näyttää enemmän koiralta,kun sillä on häntä.Enkä kyllä ymmärrä niitä suomalaisia kasvattajia,jotka vievät kantavat narttunsa mm.venäjälle synnyttämään,että saavat pentujen hännät typistää.Tämäkin yksi porsaan reikä suomen laissa.kuitenkin Vielä vähemmän ymmärrän ihmisiä,jotka hankkivat koiransa vastaavanlaisilta ksavattajilta.
En kirjoituksellani tarkoittanut,että kaikkien luppakorvaisten korvat olisi parempi typistää, tarkóitin tasan tarkkaan vain omaa koiraani. Niin että turha kirjoitella mitään ei voida ajatella jne ja ulkonäköpaskaa kun en tarkoittanut todellakaan kaikkia koiria, omaani vain. Olen typistystä vastaan, todellakin, mutta lekurinkin mielestä tällä koiralla olisi ollut helpompaa jos sen korvat olisivat olleet pystyt. Häntä sillä koirallani, kuten sanoin, oli ihan turhaan ja todellakin vain ulkonäköseikkojen vuoksi typistetty. Ja tiedoksi, siihen aikaan, kun tämän koirani ostin, ei ollut edes mahdollista saada pitkähäntäistä koiraa. Ja osittain noista kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että olisin itse pätkäissyt sen hännän. En itse voinut siihen millään tavalla vaikuttaa.