KAKSI PENTUA

Onko keneläkään kokemuksia kahden samasta pentueesta olevan pennun hankkimisesta. Eli siis onko järkevää hankkia samnatien kaksi koiraa. Olisiko niillä turvaa ja seuraa toisistaan. Meillä on ennestään yksi vanhempi koira ja ajattelimme hankkia pennun. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että onko yksinäinen pentu kokoajan vanhan kimpussa. Olisiko järkevää hankkia kaksi, jotka voisivat leikkiä keskenään ja vanhus saisi olla helpommalla?
5539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meiie otettiin bernipoika ja vanha bernirva on 10,5 v. Hyvin on mennyt. On Launmanjohtajan siis SINUN huolehdittava siitä, että vanhus saapi olla halutessaa rauhassa! Eli jos pentu menee hämmentämään vanhusta ja vanhus EI tykkää ja pentu EI lopeta, SINUN on lopetettava leikki. Meijän poika uskoo kun sanoo "pois sieltä ". Ei kahta pentua voi ottaa pelkästään tuon syyn takia ! Vanhus tottuu kyllä, meidän vanhus on saanu olla aina yksin ja rauhassa mutta tykkää kaikista koirista ja ihmisistä ja ertyisesti lapsista. MUTTA riiviön takia alussa meni ihan ruokahalut, MUTTA huomio vanhus EKANA ja anna hänelle ruoka EKANA ! Lue KUMIKANAsta ohjeita ja koirakoulun teoriatunneilla saat lisää. Lenkitä koirat mysö yhdessaä. VANHUS OPETTAA pennulle tapja itsestään, PÄÄSET ITSE HELPOMMALLA: JA Vanha koira on AINA ylempänä kuin pentu. Ruuasta saakin olla vihaista !Monilla oli kaksi koiraa, kun itse olin teoriatunneila, nyt menossa kentällä koulutus ja meijän poika ihan PINKO !! Jippii !

Äänestä

ei kannata ottaa. mieti, kuinka paljon aikaa menee yhden pennun opettamiseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi. entä jos niitä on kaksi? jompi kumpi (tai hunossa tapauksessa molemmat) jää liian vähällä huomiolle. vain yksi pentu ja vanha koira tai ei yhtään pentua.

Äänestä
  • Vaikuti hyvältä neuvolta. Tuota vähän itsekin mietin, mutta ajattelin, että menee siinä samassa kaks pentua kuin yksikin, mutta ei se ihan niin taida olla

    Äänestä

Meille otettiin kaksi narttua samasta pentueesta. Ennestään ei ollut koiria. Minulla oli aikaa sosiaalistaa ja opettaa niitä erikseen. Ainoa hankaluus on vuosien varrella ollut koirien keskinäinen asema. Toinen yritti ottaa asemaa pois toiselta murrosiässä ja saimme hyvin määrätietoisesti näyttää sille, mikä laumajärjestys oikein on. Nykyään koirat eivät paljon noteeraa toisiaan ja meille on tullut uusia koiria laumaan mukaan.
Siinä tarvitaan aikaa, koiran käyttäytymisen tuntemusta jja johdonmukaista käsittelyä.

Äänestä

kaksi sisarusta on äärettömän paljon vaikeampi kouluttaa, kuin yhtä koiraa, niillä on seuraa toisistaan, niitten ei tarvitse niin paljon seurata sinun mielenliikkeitäsi ja halujasi.

Sekä lisäksi, ne molemmat pennut olisivat sen vanhan koiran kimpussa. :D, eli kyllä taitaa tulla tuplavahinko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ILO kirjoitti:

Onko keneläkään kokemuksia kahden samasta pentueesta olevan pennun hankkimisesta. Eli siis onko järkevää hankkia samnatien kaksi koiraa. Olisiko niillä turvaa ja seuraa toisistaan. Meillä on ennestään yksi vanhempi koira ja ajattelimme hankkia pennun. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että onko yksinäinen pentu kokoajan vanhan kimpussa. Olisiko järkevää hankkia kaksi, jotka voisivat leikkiä keskenään ja vanhus saisi olla helpommalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu