Nuoren miehen ajatukset pyörivät naamiaisjuhlissa. Hän pohti pukeutumistaan. Kutsussa oli annettu selkeästi ymmärtää, että mikään ei ole liian rohkeaa ja että mielikuvitus palkitaan. Hän päätti laittaa mielikuvituksen juoksemaan.
Hän palasi pilailutarvikeliikkeseen ja pyysi mieheltä vartalomaaleja, kolmea eri metallinhohtoista väriä, sinistä, hopeaa ja kultaa, sekä kiiltävän mustan. Tämän jälkeen nuorimies meni kotiinsa. Juhlaan oli kaksi päivää ja hän päätti suunnitella asunsa huolellisesti.
Nuorta miestä olivat jo teini-iästä asti kiehtoneet kumista tehdyt asut. Hän oli jopa ostanut itselleenkin joitakin. Vetoketjulliset mustat kumishortsit ja pitkät mustat hansikkaat hän voisi käyttää sellaisenaan ja rikkonaisesta paidasta hän voisi askarrella naamion.
Tuli juhlapäivä, juhlat alkaisivat kello 18. Kello oli nyt vähän yli kolme. Matka juhlapaikalle kestäisi noin puolituntia. Hän alkoi pukeutumaan aikasemmin tekemänsä piirroksen mukaan. Ensin hän riisuutui alasti ja avasi hopeisen vartalomaalin. Hän maalasi sillä itsensä kaulaan asti. Seuraavaksi hän avasi loput kolme maalipurkkia. Hän piirsi mustalla rajaten, sinisellä ja kultaisella värittäen tarkkoja kuvioita vartaloonsa sekä kasvoihinsa. Lopuksi hän maalasi hiuksensa hopealla ja sinisellä. Maalaus oli valmis.
Sen jälkeen hän veti ylleen kumishortsit sekä hansikkaat, jotka oli kiillottanut kiiltäviksi silikonilla. Rikkonaisesta kumipaidasta hän oli leikannut silmien yli kulkevan naamioin, kuin supersankarilla. Ylävartalonsa peitoksi hän puki vielä kireän mustan verkkopaidan ja jalkoihinsa hän laittoi metallikärkiset matalat mustat kengät. Koko varustuksen päälle hän puki pitkän nahkatakin ja päähänsä hän laittoi herrasmiesmäisen lierihatun.
Hän hiipi naapurien huomaamatta autoonsa ja lähti ajamaan juhlapaikalle. Koko matkan hän mietti kuumana asioita, jotka liittyivät juhlaan. Otettaisiinko hänet hyvin vastaan? Kuinka kokeneita muut olivat?
Noin neljänkymmenen minuutin kuluttua hän saapui juhlapaikalle. Paikalla oli useita kymmeniä autoja. Hän pysäköi omansa ja lähti kävelemään ovelle päin. Vaimea musiikki voimistui hänen kävellessään lähemmäs. Ovella hän pysähtyi hetkeksi. Hän rohkaistui, avasi oven ja astui sisään. Tyhjän eteishallin massiivisen ikkunan ääressä oli joku, selvästikin naishenkilö, mustaan samettiseen pitkään takkiin pukeutunut. Takin huppu oli vedettynä hänen päänsä yli.
Nuortamiestä jännitti. Nainen kääntyi ja lähti kävelemään hänen luokseen ja veti kävellessään hupun pois päänsä päältä. Sen alta paljastuivat vaaleat, lähes valkoiset, kiharat hiukset, joissa oli sähkönsinisiä raitoja. Samassa nuorimies tajusi, tämä oli se neuvoston jäsen, joka kutsui hänet juhliin. Pitkä samettinen takki oli auki ja sen alla näkyi naisen, tai paremminkin, tytön asu.
Hänellä oli yllään kuminen, kuparinvärinen kiiltävä korsetti, joka ei peittänyt tytön ryhdikkäitä rintoja. Ne olivat paljaana. Korsetin alaosasta lähtivät nauhat, joihin oli kiinnitetty mustat, harvat verkkosukat. Nuorenmiehen katse seurasi sukkia alas, kiiltäviin korkeapohjaisiin ja -korkoisiin hopeisiin saappaisiin, joihin se pysähtyi.
Hän nosti katseensa takaisin ylös ja katsoi tyttöä silmiin. Hänen kasvojansa peitti ainoastaan taidokkaasti meikillä tehty naamio. Hänen silmänsä oli rajattu mustalla. Ja hänen silmäluomistaan aina ohimolle asti ulottui mustalla rajattu ja hopealla ja sinisellä väritetty sahalaitainen kuvio, ikäänkuin sähköinen salama. Hänen hymyilevät huulensa olivat siniset, kiiltävät, kuin nestettä. Nenässään hänellä oli pieni timanttikoru.
Nuorimies nielaisi ja sanoi:"Hei,näytät hienolta, sinä ilmeisesti kutsuit minut tänne?". Tyttö vastasi:"Olet oikeassa, nimeni on Saara, tervetuloa juhliin". Tyttö otti nuortamiestä kädestä ja vei hänet suuren parioven eteen ja sanoi:"Tämän oven takaa paljastuu rivoin paikka, jonka olet koskaan nähnyt. Haluatko sinne?" Nuorimies vastasi:"Haluan todellakin, Saara" Saara riisui päällystakkinsa ja kehoitti miestä tekemään samoin.
Kerron sinulle vielä säännöt, Saara sanoi:"Ketään ei saa pakottaa mihinkään, mutta mukana olevista vieraista useimmat suostuvat tekemään kanssasi mitä tahdot. Täällä harrastetaan pariseksiä, bi-seksiä ja ryhmäseksiä. Löydät varmasti jonkun joka alistuu, alistaa tai sitoo. Saat myös katsella toisten puuhia tai esiintyä itse. Valikoimista löytyy erilaisia itsetyydytysvälineitä sekä miehille, että naisille." Hän jatkoi:"Yksi vaatimus kuitenkin on. Uusien jäsenten tulee esiintyä lavalla heidät kutsuneen neuvoston jäsenen kanssa, ja täten todistaa avoimuutensa. Kun avaan oven, kävelemme suoraan esiintymislavalle ja sinä saat tyydyttää minut muiden edessä." Jatkuu...

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan niinku siinä leffassa missä on tom cruise ja nicole kidman