Ihan mielenkiinnosta kyselen onko kellään muulla marsua ja kania samassa häkissä? Itse ostin muutama pv sitten kanin marsulle kaveriksi ja tulevat loistavasti toimeen =)
marsut&kanit
puputti
7289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä asuu marsu ja kääpiökani (uroksia) yhdessä häkissä onnellisesti. Suloisimmillaan yhteiselämä on kasassa nukkumista ja peräjalkaa vipeltämistä pitkin huonetta. Tosin sitten kanilla välillä nuo hormoonit hyrräävät niin kovaa, että marsua vähän viedään.. marsu ei siitä kuitenkaan näytä suuremmin häiriintyvän vaan kiehnää itsekin kania innokkaasti. Häkissä marsulla on koppi johon pääsee turvaan kanin lemmenvietiltä :) Oman kokemuksen perusteella suosittelisin marsua ja KÄÄPIÖkania kyllä muillekin pariksi, mutta luulen, että parhaiten yhteiselo onnistuu jos eläimet ovat eläneet yhdessä ihan emosta vieroittamisesta lähtien kuten meidän eläimet. En tiedä miten myöhemmin sopeutuvat. Hienoa että sinulla kuitenki on onnistunut, vaikka ovat tulleet eri aikaan.
Itse en kyllä pistäisi kania ja marsua yhteen... Sillä kanithan kai kantaa sitä bakteeria, johon marsu voi kuolla... Sitä paitsi nehän on eri lajia... Kyllä se marsu vaan on onnellisin oman lajitoverinsa kanssa, jonka kanssa voi jutella!
ku kirjotit et ne ei muka voi jutella keskenää nii kyllä voi sillä mitä mä oon kuullu ni ne pystyy kyllä ihan hyvin keskustelee koska niillä on melkein samanlainen kieli ja joskus jopa kani ja marsu voi tulla paremmin juttuun kun kaksi marsua=)
mikä sellainen bakteeri on? meidän kanilla oli melko pian sen jälkeen kun ne meille tulivat kova yskä minkä vuoksi käytettiin sitä eläinlääkärissä. lääkäri oli sitä mieltä että kanilla olisi pasteurelle-bakteeri sairaus, mikä on yleinen kaneilla krooninen sairaus. siltä erää oireet hoidettiin antibiootein eikä oireita ole nyt pariin vuoteen ollut. kysyin silloin eläinlääkäriltä että voiko sairaus tarttua marsuun, ja lääkäri sanoi että ei.(eikä muutenkaan varoitellut pitämästä niitä yhdessä) Eikä marsulla mitään kyllä ole ollutkaan. eli tässä tapauksessa ei ainakaan sairaankaan kanin seurasta ollut haittaa marsulle. en tietysti tiedä onko sitten jotain muita sellaisia sairauksia, mutta eihän kaikkia vaaroja aina täysin voikaan eliminoida, oli sitten kyse kanista kanien seurassa, yksinäisestä elämimestä tai miten vaan....
mitä tulee siihen että marsu on onnellisin toisten marsujen kanssa ja kani kanien, niin varmasti ideaalitilanteessa niin olisikin. aina se ei ole kuitenkaan helposti järjestettävissä. urokset tuppaavaat usein jäävän yksinäisiksi kun poikueista viedään ensin naaraat, joten kani tai marsu seuralaiseksi on varmasti hyvä vaihtoehto tällaisille elämille. kastroituina uroksetkin tietysti voivat tulla oman lajin edustajien kanssa toimeen, mutta ei välttämättä nekään. meillä kastroidutkin uroskanit tappelivat. eli kani ja marsu seuralaisina toisilleen on sekin ihan käypä ratkaisu - jos toimii. eläimet on nimittäin tietty yksilöitä ja MIKÄÄN ratkaisu ei välttämättä toimi kaikkien eläinten kohdalla. yksinäisyys nyt kuitenkin on kaikkein ikävintä eläimille...
Mulla oli naaras marsu ja poika kani samas häkissä... Löhöili yhdessä ja nuoli toisiaan... Kani ei ollut kääpiö...
Outoo, ku toises paikas sanotaan et ei missään nimessä samaan häkkiin ja toises paikas, esim. onhan eläinkaupoissa kani ja marsu yhessä....
Mulla on ollut kaneja ja marsuja kymmenen vuoden ajan ja useimmat ovat asuneet toistensa kanssa samassa häkissä ja vapaana olleet samassa huoneessa eikä niiden kanssa ole koskaan tullut mitään ongelmia. Hyvin ovat viihtyneet ja ymmärtäneet toisiaan eikä yksikään marsu ole kuollut mihinkään outoon kanibakteeriin...
Siis - EI missään tapauksessa samaan häkkiin.
Kanit kantavat elimistössään PASTEURELLA-bakteeria joka marsuun tarttuessaan on hengenvaarallinen. Kyllähän se myös tarttuu jos kania ja marsua pidetään samassa häkissä. Kanille bakteeri ei ole vaarallinen mutta marsulle on !!!
Jos yhtään välität marsustasi, älä laita samaan
häkkiin. Muista että kani voi jo ihan vahingossakin esim. hypätä marsun päälle pelästyessään ja marsulle voi käydä tosi huonosti.
Vaikka marsu ja kani olisivat kuinka hyviä kavereita niin vahinkoja voi sattua ja häviäjä on silloin aina marsu.
Selatkaa viestejä taaksepäin ja löydätte muitakin viestejä joissa on kyse pasteurella-bakteerista. Lisäksi netistä löytyy paljon lisää tietoa tästäkin asiasta ...