Eli siis Michael Crichtonin alkuperäinen "Jurassic Park" johon Steven Spielbergin samanniminen elokuva perustuu.
Luin tuon ensimmäisen kerran joskus 1993 tai 1994 vähän sen jälkeen kun elokuva oli pyyhkäissyt dinosaurusbuumina lävitse maailman. Olin jonkin verran yli 10v, ja geeniteknologialla henkiin herätettyjen saurusten tarina imaisi minut niin voimakkaasti mukaansa että oli välttämättä saatava synttäri/Joululahjaksi JP-figuureja, velociraptoreita, Alan Grant jne. joilla sitten leikin uudelleen kirjan ja elokuvan kohtauksia.
Lainasin nyt 10 vuoden jälkeen Dinosauruspuiston ja Kadonneen Maailman taas kirjastosta ja, ihme kyllä, InGenin sauruspuiston tarina iskee edelleen yhtä kovasti kuin silloin esiteininä.
Lukiessani palan halusta tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, ja koska kirjan juoni eroaa elokuvan tapahtumista jonkin verran enkä muista kirjan tapahtumia kovin hyvin (toisin kuin elokuvan), lukemisessa on tietty uutuuden tunne vieläkin.
Kadonnut Maailma pitää toki ahmia heti perään, onhan se suoraa ja hyvin suunniteltua jatkoa Jurassic Parkin tarinaan, toisin kuin elokuva Jurassic Park III joka ei perustu millään tavoin Michael Crichtonin romaaneihin eikä ole edes Steven Spielbergin ohjaama.
JP III tehtiin vain myymään leluja ja videopelejä.
Taidankin mennä takaisin lukemaan ;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minunkin mielestäni Jurassic Park on parhain elokuva-trilogia mitä koskaan olen katsonut!!!
Olen katsonut kaikki elokuvat ja lukenut kaikki romaanit (eikös Jurassic Park romaaneja ollut kaksi??)
Kaikista surettavin kohtaus oli toisessa romaanissa se, kun ne velociraptorit tappo niitä poikasia siinä poikasten laboratoriossa.Siellä oli leluja ja vaikka mitä.Minä itkin kun luin sitä silloin!!!Se oli niin surullista...
Onko sinulla sähköpostia ja minkä ikäinen olet??
Voitaisiin kirjoitella sitten enemmän...
Odottelen vastaustasi. HEI!
t:raptor