oletko

Noin kolmenkympin iässä työtoverinani oli Ruotsissa asuva laihahko ja pienehkö mieshenkilö, jolla oli herttainen ja dimensioiltaan selkeästi itseään suurempi vaimo.
Pari oli silminnähden onnellinen ja tyytyväinen eloonsa ja oloonsa. Olimme aloittelevia perhetuttujakin.

Olin autolla työmatkalla Saksassa. Mukanani oli tämä ruotsalainen kollegani vaimoineen. He olivat päättäneet yhdistää työtä ja lomaansa. Olimme lähteneet aamulla
liikkeelle Hannoverin tienoilta kohti Itävallan rajaseutua, ja käyneet pikaisesti matkan varrella asiakkaankin luona. Liian kireän aikataulun vuoksi pidin pitkin päivää
jotain 130-150 km/h nopeutta ehtiäkseni nukkua kunnon yöunet ennen seuraavan päivän tärkeää asiakastapaamista perillä. Pimeän laskeuduttua kollegani
diplomaattisen varovasti ja ystävällisesti vihjaisi, että turvallisuuden vuoksi saattaisi olla edullista alentaa nopeutta. Alensin hieman.

Ajo oli niin rasittavaa, että hermoni olivat tosi kireällä, kynnellä näpäyttämällä niistä olisi varmaan saanut kolmiviivaisen c:n tavanmukaisine harmonisine
värähtelyineen. Mutta en tietenkään suurin surminkaan tahtonut näyttää heille väsymistäni ja kireyttäni.

Mutta noin puolta tuntia myöhemmin hänen huomautettuaan toisen kerran hieman terävämmin nopeudesta, laskin nopeuden 80 km:iin tunnissa ja pidin siinä. Niin
köröttelimme perille saapuen majatalomme pihaan vasta puolenyön tietämissä.

Avatessaan etuistuimellaan turvavyötään kollegani huokasi ' Så kom vi fram hela efter allt'. Ilmaisu 'hela' ei ollut vielä kovin aktiivisessa sanavarastossani, vaikka
merkitys olikin tuttu (hel=ehjä, kokonainen). Siksi tapani mukaan maistelin sanaa puoliääneen mutisten 'ja, hela och halva'. Silmänräpäystä liian myöhään tajusin
mutinani merkityksen (Helan och Halvan=Ohukainen ja Paksukainen). Mitä tehdä? En keksinyt yhtikäs mitään korjausta, vaan toivoin, että ainakaan hänen
takaistuimella istuva vaimonsa ei ollut kuullut mutinaani, ja olin kuin mitään en olisi sanonut.

Mutta katastrofi oli jo tapahtunut. Huomasin sen siitä, kun aamulla heidän ilmestyessään aamiaispöytään vaimon silmät olivat aivan itkettyneen punaiset urheista
peittely-yrityksistä huolimatta.



Kun noloja tapahtumia nykyään kerrotaan, näyttää kertomukseen lähes aina liittyvän lopuksi käänne, jolla kertoja kaikesta huolimatta lopuksi kohoaa ainakin pienen
askeleen takaisin kohti sankaruuden ja jalouden kirkkaita sfäärejä. Mutta tähän en keksi mitään sellaista. Jopa aloitettu perhetuttavuus lopahti.



Voisit vielä ripotella suolaa haavoihini kertomalla, miten empaattinen tunneälyltään korkeatasoinen henkilö olisi sijassani pelastanut tilannetta.