Miten lakiosuus jaetaan jos vanhemmillani on keskinäinen hallintatestamentti? me siskoni kanssa vaadimme lakiosuuttamme perinnöstä.
lakiosuudesta
bertta
4801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keskinäinen hallintaoikeus testamentti tarkoittaa sitä, että toinen leskeksi jäänyt aviopuoliso jää hallitsemaan omaisuutta ja tämän toisenkin kuoltua lapset ovat automaattisesti perillisiä.
Jos tilanne olisi niin että joku lapsista on suljettu tesamentissa ulkopuolelle perinnön tai testamentti on tehty ulkopuoliselle määräten esim. lasten lapsille, niin silloin on tehtävä lakiosavaatimus testamentin saajille ja kuuden kuukauden sisällä siitä kun itse sisaresi kanssa sait tiedon testamentista.
Jos testamentti on esim. lapsen lapsille, niin heidän tulee antaa testamentti tiedoksi teille heidän äitinä. Vaatimusta lakiosasta ei ole syytä tehdä, jos hyväksytte että lapsenne saavat mummon ja vaarin testamenttaaman perinnön.
miten lakiosa lasketaan?
Ei ole tullut eteen, että lakiosaa olisi vaadittu tai vaadittu ainakaan ennen vanhempien kuolemaa, kuten kysymyksestä saa käsityksen.
Lakiosavaatimus ja lakiosa ovat tietenkin kaksi eri asiaa. Lakiosa maksetaan yleensä rahana ja voidaan maksaa, mutta jos rahaa ei ole, niin johan on leski pinteessä. Sekin on huomioitava, että mitä on jakaa ja onko kyse esim. asunnosta - omasta kodista.
Lesken aseman tulisi olla turvattu ja tätä on syytä sisarusten pohtia, ennenkuin lakiosia vaativat. Paljon kanssa kyllä pärjää!
Vanhemmillasi on hallintaoikeustestamentti Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että perilliset saavat kyllä omistusoikeuden vainajalta tulevaan omaisuuteen. mutta sitä rasittaa lesken hallintaoikeus. Hallintaoikeus antaa leskelle käyttöoikeuden omaisuuteen sekä erikseen määrättynä myöskin oikeuden saada nauttia omaisuuden tuotto.Hallintaoikeus myös alentaa perillisille määrättävää perintöveroa. Lakiosa on puolet perintöosasta Yksinkertaistettu laskuesimerkki:
Puolisoiden yhteenlasketut nettovarat ovat 100.000 euroa. Tästä ensinkuolleen osuus on puolet eli 50.000 euroa Kuolleen (=perinnönjättäjän) osuus jakaantuu puoliksi kummallekin perilliselle eli kummankin perillisen perintöosuus on 50.000:2 = 25.000e. Tästä lakiosa on puolet eli 12.500 euroa. Mikäli leski on varakkaampi hän voi vedota ns tasinkoetuoikeuteen olla luovuttamatta omaisuutta ensin kuolleen perillisille. Tällöin lasten perintöosaksi jää perinnönjättäjän osuus omaisuudesta.
Lesken aseman turvaamiseksi on vuonna 1983 perintökaareen tehty lisäys PK 31a. Tämä antaa avioleskelle oikeuden hallita puolisoiden yhteisenä kotina olevaa asuntoa ja asuinirtaimistoa ja asuinirtaimistoa ellei lesken omistukseen kuulu hänen kodikseen sopivaa vastaavantasoista asuntoa.Lakiosavaatimuksen voi kohdistaa kaikkeen muuhun omaisuuteen ( mm kesämökki)lukuunottamatta edellä puhuttua vakinaista asuntoaja asuinirtaimistoa.