Millä saan koiran lihomaan?

*laiheliini*

Oisko kellään vinkkejä millä saan koirani lihomaan? Syötän laadukasta koirankuivaruokaa, annoksia päivässä on 2. Liikumme todella aktiivisesti, ruoka on kyllä liikunnantarpeen mukainen, mutta silti koirani ei liho! Herkkuja en kyllä pahemmin anna. Mutta oisko kellään hyviä kokemuksia esim. jostain tietystä koiranruoka merkistä? Ajatuksena on käynyt, että vaihtaisin kokonaan itsetehtyyyn pöperöön, mutta aika ei siihen riitä, ja sitä saisi olla ihan mieletön määrä tän lauman syöttämiseen. Kaikki meillä syö samaa, mutta tää yksi ei sitten liho millään!

25

19992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanna

      Lisää ruokaan ainakin loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä. Ja anna oikein rasvasta lihaa, esim. sianlihaa, jossa on rasvat mukana. Myös riisi lihottaa. Ja ruokamäärää voisit lisätä, eri yksilöillä voi olla hyvinkin erilainen kulutus ja joku voi tarvita huomattavasti enemmän ruokaa kuin toinen.

    • hik

      Osta aktiivisesti liikkuvalle koiralle tarkoitettua kuivamuonaa, niin energiankulutus ja -saanti tasapainottuvat.

    • TiiBEtiNSpAniEli

      No.....koiraa ei kuitenkaan kantsi lihottaaa rasval kosk koiralle voi tulla liika rasva tuti.Mut kntsii vain laittaa hirveästi niitten ravinto ruokaa nii se kyl siit rupee PURSUAA!!!!Ja älä liikaa pidä liikan tunteja!!!

    • Iita

      Meillä käytetään uutta tuorepakastetäysravintoa Puhtia. Se on sopinut koirille hyvin ja riittää paljon liikkuvan ja ulkona olevan koiran tarpeisiin. Maistuu myös! Lisätietoja löytyy ainakin http://www.puhti.net

    • *laiheliini*

      Tämä *laiheliini* on vinttikoira, joka kuuluu tietenkin rakenteeseen. Syötän aktiivi ruokaa, ja lisä energiaruokaa kilpakautena. Liikunta on kohtuullinen, mutta vinttikoirille ominaista on juokseminen.. että silleen. Ruoka on suhteessa liikuntaan ok, mutta olen tässä alkanut miettimään oisko laihuuden osa syynä esim joku häiriö ruoan hyödyntämisessä tai sitten jopa sokeritauti? Onko kellään näistä tietoa?
      Täytyypä lukaista tuo puhti ruoan sivut, kiitos vinkeistä!

      • koiratyttönen

        toisin kuin ensimmäisessä viestissä väitetään, riisi on laihdutusmuonaa. siitä ei saa massaa. mutta maissi on sellainen aine, joka kerryttää koiralle massaa. ainakin meille kerrytti. aikoinaan ainakin mera dog oli maissipohjainen kuivamuona, mutta ei taida enää olla markkinoilla. en tiedä muuta ruokaa, joka pohjautuisi maissiin.

      • koiratyttöselle:
        koiratyttönen kirjoitti:

        toisin kuin ensimmäisessä viestissä väitetään, riisi on laihdutusmuonaa. siitä ei saa massaa. mutta maissi on sellainen aine, joka kerryttää koiralle massaa. ainakin meille kerrytti. aikoinaan ainakin mera dog oli maissipohjainen kuivamuona, mutta ei taida enää olla markkinoilla. en tiedä muuta ruokaa, joka pohjautuisi maissiin.

        HyRation voisi olla vaihtoehto?Porsaanlihaa,kanaa,kalaa ja maissia, tarkemmin tietoja http://www.shetland.fi/Vertailua.htm

        Ainakin tällä seudulla on hankala saatavuus mutta kannattaa laittaa ko. firmaan sähköpostia ja kysellä missä on lähin jälleenmyyjä.

        Kevätterveisin, Kaukkari&Collie

      • Kokeiltu
        koiratyttöselle: kirjoitti:

        HyRation voisi olla vaihtoehto?Porsaanlihaa,kanaa,kalaa ja maissia, tarkemmin tietoja http://www.shetland.fi/Vertailua.htm

        Ainakin tällä seudulla on hankala saatavuus mutta kannattaa laittaa ko. firmaan sähköpostia ja kysellä missä on lähin jälleenmyyjä.

        Kevätterveisin, Kaukkari&Collie

        En missään nimessä suosittele HyRationia mikäli haluat massaa koirallesi pelkällä kuivamuonalla. HyRation on loistava kun siihen lisätään erikseen rasvaa (katso pussin kyljestä vähän rasvaa). HyRation perustuu korkeaan proteiinimäärään mikä ylläpitää lihaksistoa. Joku Poweri ruoka voisi olla paikallaan.

    • Aksu

      Miks sun täytyy saada koiras lihoomaan?

      • *laiheliini*

        Koirani on todella hoikka, ei kuitenkaan aliravittu. Jos näkisit tämän kyseisen koiran et kysyisi mix. Ajatellaan rotuominaisuutta, tämä kyseinen tapaus on hieman korkeampi, kuin muut nartut yleensä. Ja näyttää jo senkin vuoksi todella hoikalta, suoraan sanottuna ruipelolta.. Yritän saada nämä asiat sopusoinnuiksi toisiinsa. Eikä se lisämassa tekisi yhtään pahasta tälle koiralle ;) Ajattelepa oma koirasi hieman korkeammaksi, kuin muut rotunsa edustajat (rotumääritelmän mukaisesti) siitä sen massasta pois n.5kg ja tulos on siinä ;) ei hyvä.

      • Milla
        *laiheliini* kirjoitti:

        Tiedän kun kun koira on liian laiha oma koira kans tosi laiha ja sillä oli kyl syömishäiriöitä ja siksi ei lihonut oli joku suolitulehdus todettiin tähystyksessä. Ostin Neu`ta ja nyt koira on syönyt sitä n. 3kk ja näyttää ihan normaalille ja ruoka on sopinut hyvin. Millä mä olen saanut massaa uroskoiralleni yks hyvä ruoka on Royal Canin Active ja siitäkin vielä vahvempi versio on kai tullut myyntiin ja nartulle syötin Purinan Perfomancea kun se tarvitsi massaa lisää nuorempana. Toivottavasti löytyy sopiva ruoka.Mukavaa kevättä=)

      • *laiheliini*
        Milla kirjoitti:

        Ihanaa, et on sentään joku ymmärtäväinen, tuntuu et kukaan ei oo samassa jamassa ku me. Enköhän mä jollakin konstilla tuon saa lihomaan, täytyy kokeilla eri ruokia ja katsoa mikä sopii parhaiten. Jos ei muuta, ni opeteltava ilmeisesti antamaan niitä ylimääräsiä herkkuja ;)
        Mukavaa kevättä myös teille!

      • minni

        Meillä oli aiemmin sama ongelma urosdobermannin suhteen: normaalia korkeampi ja luustoltaan vahvempi. Massaa ei nuorena tullut millään, se oli aika hoikka, kun eläinlääkärikin sanoi, että antakaa sille kermaa...

        Kysymys ei ollut siitä, ettei hauveli olisi saanut riittävästi ruokaa, mutta se ei vain ollut kovaan kasvuun ja liikuntaan nähden tarpeeksi "tujua".

        Niinpä siirryimme aktiivisen koiran ruokaan, kokeiltiin eri laatuja mm. Pedigree Aktiivi
        (oli silloin markkinoilla 10 v. sitten, en ole enää nähnyt), Purina aktiivi, Eukanuba Aktiivi, ja sitten toisena ruokana Kennelrehun autolta jauhelihaa ja lihaista rasvaa, joita sekoitettiin riisiin ja lisättiin kalkkia.

        Uroksesta tuli aika massiivinen,parhaimpina aikoinaan 77cm 56 kg, eikä grammaakaan ylimääräistä, vain pelkkiä lihaksia. Mutta tämä ruokinta vaati tietysti myös kunnon aktiivisen liikunnan: useita pitkiä lenkkejä päivässä, juoksuttamista hiekkakuoppaa ylös ja alas, talvella tarpomista umpihangessa (myös omistajaparka).

        Sama juttu oli dobberinartullamme, joka myös oli ruipeliini; se sai myös aktiivipapanoita ja lihaisaa rasvaa ja riisiä, muttei siitä silti tullut jättikoiraa, lihaksikas kylläkin: 69 cm, 36 kg.

        Onnea lihotuspuuhiin, olisi kiva kuulla miten onnistuitte!!!

      • kirppu

        Hei! Lueskelin noita viestejä koiran lihottamisesta ja mullon sama ongelma. Collie uros, kohta 3v, painaa just ja just 20kg. Ongelmana on lähinnä se, että herra tahtoo olla nirppis, ruoka ei kelpaa. Varsinkin aktiiviruuat. Kokeiltu kaikki laadut esim. BentoKronelta - ei kelpaa. Sait koirasi lihomaan neulla. Söikö koirasi sitä hyvin? Ajattelin nimittäin kokeilla sitä, kun alkaa noi keinot olla vähän vähissä..kaikkea on kokeiltu.

      • Milla
        kirppu kirjoitti:

        Joo, mä oon syöttänyt neu`ta about 3 kk ja se on koiran mielestä tosi hyvää ja maittavaa.Sun kantsii kokeilla sitä oon kuullut jos on kovin ronkeli koira niin se on kelvannu aika monelle.
        Sitähän on normaali/rasvasempaa versioo kokeile suoraan sitä rasvasempaa. Myydään pakastettuna 1 kg pötköissä. Itse tilaan sitä suoraan Porista Reikon kennelistä isomman määrän kerrallaan. Toivottavasti sinäkin saat siitä avun ja koirasi oikeisiin mittoihin:))Hauskaa kevättä;)

      • *laiheliini*
        minni kirjoitti:

        Meillä oli aiemmin sama ongelma urosdobermannin suhteen: normaalia korkeampi ja luustoltaan vahvempi. Massaa ei nuorena tullut millään, se oli aika hoikka, kun eläinlääkärikin sanoi, että antakaa sille kermaa...

        Kysymys ei ollut siitä, ettei hauveli olisi saanut riittävästi ruokaa, mutta se ei vain ollut kovaan kasvuun ja liikuntaan nähden tarpeeksi "tujua".

        Niinpä siirryimme aktiivisen koiran ruokaan, kokeiltiin eri laatuja mm. Pedigree Aktiivi
        (oli silloin markkinoilla 10 v. sitten, en ole enää nähnyt), Purina aktiivi, Eukanuba Aktiivi, ja sitten toisena ruokana Kennelrehun autolta jauhelihaa ja lihaista rasvaa, joita sekoitettiin riisiin ja lisättiin kalkkia.

        Uroksesta tuli aika massiivinen,parhaimpina aikoinaan 77cm 56 kg, eikä grammaakaan ylimääräistä, vain pelkkiä lihaksia. Mutta tämä ruokinta vaati tietysti myös kunnon aktiivisen liikunnan: useita pitkiä lenkkejä päivässä, juoksuttamista hiekkakuoppaa ylös ja alas, talvella tarpomista umpihangessa (myös omistajaparka).

        Sama juttu oli dobberinartullamme, joka myös oli ruipeliini; se sai myös aktiivipapanoita ja lihaisaa rasvaa ja riisiä, muttei siitä silti tullut jättikoiraa, lihaksikas kylläkin: 69 cm, 36 kg.

        Onnea lihotuspuuhiin, olisi kiva kuulla miten onnistuitte!!!

        Meillä alkoi tosissaan lihotuskuuri ;) Kokeilen sellaista ruokaa kuin *sportmix lamb&rice. Lisään ruokaan naudanmahaa ym. Kestää varmaan sellaset pari kuukautta ennen, kuin tuloksia alkaa näkymään. Ollaan nyt syöty sitä melkein viikko ja ihan hyvältä vaikuttaa. *Onko kellään kokemuksia ko. ruoasta?
        Kunhan kesäksi tultais "mittoihin" niin päästäs kisaamaankin. Tuo lumihangessa tarpominen kuulostaa loistavalta idealta, nyt kun on luntakin missä tarpoa ;) Kertoilen jonkin ajan päästä kuinka meille on käynyt.
        Kiitoksia vinkeistä!

      • colliet
        kirppu kirjoitti:

        Hei! Lueskelin noita viestejä koiran lihottamisesta ja mullon sama ongelma. Collie uros, kohta 3v, painaa just ja just 20kg. Ongelmana on lähinnä se, että herra tahtoo olla nirppis, ruoka ei kelpaa. Varsinkin aktiiviruuat. Kokeiltu kaikki laadut esim. BentoKronelta - ei kelpaa. Sait koirasi lihomaan neulla. Söikö koirasi sitä hyvin? Ajattelin nimittäin kokeilla sitä, kun alkaa noi keinot olla vähän vähissä..kaikkea on kokeiltu.

        Omistan kaksi collie urosta, joista vanhempi syö kunnolla ja on ns. normaali painoinen. Tämä nuorempi pojista 2,5 vuotias on todella hoikka, ja otimpa kasvattajaan yhteyttä, kun olin hiukan huolissani kyseisestä asiasta.
        Sain kasvattajalta tietoa, että tämän nuoren "herran" suvussa on esiintynyt tällaista hoikkuutta, etenkin nuorissa uroksissa. Vanhemmiten on alkanut ruoka maistumaan toivotulla tavalla ja tulemaan myös massaa.
        Joten ei syytä paniikkiin.:D

      • kirppu
        colliet kirjoitti:

        Juu, on meidänkin laihan "herran" suvussa, sitä laihuutta ja kasvattaja sanoi samaa, että kyllä se siitä. Harmittaa vaan sinänsä, kun ei sitä kannata näyttelyihin viedä "kakkosta" hakemaan. Ja nyt tartteis alkaa pikku herraa muutamaan viedä. Samalla käyttäis vanhemman. On nyt kyllä ruoka alkanut maistumaan, kun on käyty oikein juoksulenkeillä, mutta massaa ei ole tullut vaikka ruoka maistuukin. Onhan tässä aikaa odotella tietenkin sitä massaakin...mitä ruokaa sä syötät? Kun on vielä tommosta nirppiksen geenejäkin...

        Ruokana on Nutra Nuggets Perfomance ja lisänä hivenen lihahyytelöä sekä lusikallinen ruokaöljyä turkin kunnossa pysymiseen.

      • Susatyttö
        *laiheliini* kirjoitti:

        Ihanaa, et on sentään joku ymmärtäväinen, tuntuu et kukaan ei oo samassa jamassa ku me. Enköhän mä jollakin konstilla tuon saa lihomaan, täytyy kokeilla eri ruokia ja katsoa mikä sopii parhaiten. Jos ei muuta, ni opeteltava ilmeisesti antamaan niitä ylimääräsiä herkkuja ;)
        Mukavaa kevättä myös teille!

        Minä olen yrittänyt lihottaa 3 vuotta mridän sakemannia. En vielä ole onnistunut.

    • -K-

      Mulla on reilu vuoden ikänen iso uros pentu. Meillä oli hieman sama tilanne. Koira söi mutta ei lihonut.
      Aloin syöttämään Buuster Poweria. Erittäin hyvä energisen koiran ruoka. lihapitoisuus 45%, rasvaa ja proteineja tarpeeksi. suosittelen. meillä eron huomasi jo hyvinkin nopeasti

    • ...

      Lueskelin tässä noita myöhempiä viestejä, mutta päätin silti kommentoida itsekin :)

      Meillä on kanssa tosi hoikka koira vaikka syökin hyvin. Vaihdettiin kuivaruuasta raakaruokintaan terveyssyistä vajaa kuukausi sitten, ja nyt on lihonut vajaan kilon ja maha toimii paljon paremmin.
      Vaihdettiin nappulat NEUhun (tavallinen Neu ja Vogel Neu käytössä meillä) ja sinne sekaan laitetaan eri viikonpäivinä eri juttuja. Ruoka annetaan kaksi kertaa päivässä.
      Päivittäin laitetaan pari ruokalusikallista vihanneksia (kukkakaali, parsakaali, pinaatti, herneet...), muutamana päivänä viikossa laitetaan sekaan myös rusinatonta maksalaatikkoa. Maksalaatikko on lähinnä painonkeruuta varten ja se ei ole mitään erityisen ravitsevaa ruokaa, joten koiran omaa ruokaa pitää joukossa olla yli puolet. Kaksi kertaa viikossa ruokaan sekoitetaan tölkillinen tonnikalaa -tällöin erityisiä öljylisiä ei tarvitse ruokaan laittaa. Öljyssä tai vedessä säilötyt kalat kelpaa hyvin. Kala voi olla ihan vain kissojen tonnikalaa, tai sitten hieman kalliimpaa ihmisten tonnikalaa josko se vaikuttaa paremmalta.
      Niin ja eihän koiran ole pakko syödä raakaruokaa josko alkaa noita maksalaatikoita jne sekottelemaan. Ihan yhtä hyvin ne nappuloidenkin seassa menee, jos koira vain pystyy syömään nappuloita.

      Hyvänä lihotustapana on myös namit. Aina kun on palkitsemisen aihetta, koiralle tunkaistaan jotain herkkuja (juusto, nakit...) naamaan ja kehut päälle :)

      • Ohjeita

        Aikuiselle koiralle on tietenkin sopiva määrä ruokaa päivässä 1-3 kertaa, riippuu ihan rodusta. Vinttikoiralle voisi syöttää 2 kertaa päivässä kuten sanoitkin, mutta jos tahdot että koira lihoo syötä sitä kolme kertaa päivässä. Ensiksi syötä samaa ruokaa mitä olet aina syöttänyt, jos koira ei millään saa painoa lisää voit tietenkin lisätä ruokaan rasvaa tai vaihtaa ruokaa. Älä kuitenkaan vaihda ruokaa äkkinäisesti tai koira saattaa saada stressejä, anna uutta valitsemaasi ruokaa vähän kerralla ja sitten siirry isompaan määrään. Muista että koiran painoa ei saa määritellä mahan koon mukaan, vaan se täytyy punnita säännölisesti vaalla, jos itselläsi kotona ei ole vaakaa voit mennä eläinlääkärille. Suosittelen ruuaksi ehdottomasti eukanubaa, seillä on monta vaihtoehtoa, aktiivin koira, laiha koira, ylipainoinen koira, junior koiran ruoka, adulttikin on, seniori koira, jne...
        Jos tahdot lisää tietoa voit käydä sivuillani koiranhoito.nettisivu.org (sivuni eväit ole vielä täysin valmiit, yritän kuitenkin nipinnapin kirjoittaa lisää tietoa koirien oikesta ruokinnasta navigaatio => oikea ruokinta ja sieltä alhaalta valitse haluamasi kirjoitus tällä hetkellä siellä on vain kirjoitus ``laiha koira ja ylipainoinen koira´´

        Ystävällisin terveisin Viktoria. :)

    • Raakaruokinta

      Aloita raakaruokinta. Omalla koiralla toimi ja ruoat saa ostettua mustista ja mirristä

    • Sakemanninomistaja

      Mulla on saksanpaimenkoira joka liikkuu TODELLA paljon kun mennään ratsastaan niin koira vetää pitkin mettiä ja sain sen kotimaan jatkuvalla ruualla ja jos et halua sille jatkuvaa ruokaa niin laita rypsiöljyä ruokaan ja erilaisia lihoja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4683
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4542
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      615
      4141
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3097
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2661
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2193
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      213
      2130
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1755
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1492
    Aihe