jutellaan kirjottamisesta, kuka noita tekstejä aina jaksaa arvostella, enemmän kiinnostaa toisten kirjoitusrutiinit, keinot löytää olennainen omasta tekstistä.
Voin antaa hyviä vinkkejä kuinka hyvä kirja kirjoitetaan, mutta oudon vaikeaa on kaiken tämän tiedonkin jälkeen sitä kirjaa valmiiksi saada.
Voin antaa hyviä vinkkejä kuinka hyvä kirja kirjoitetaan, mutta oudon vaikeaa on kaiken tämän tiedonkin jälkeen sitä kirjaa valmiiksi saada.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikös se juoni ole aina ensimmäiseksi hahmoteltu kokonaisuudessaan muistiin, ennen kuin aletaan varsinaisesti laittaa lihaa luiden päälle? Lopetus on siis tiedossa ennen ensimmäistäkään riviä tekstiä.
Tuo ei todellakaan ole mikään kirjoittamisen sääntö. Kyllä kirjoittaa voi, vaikka lopetuksesta ei olisi vielä mitään hajua.
Samaa mieltä kuin edellinenkin.
Itse kirjoitan joko tietäen, miten aion lopettaa, taikka sitten tietämättä. [ Toisinaan en lopeta ollenkaan ] Ja joka tapauksessa sunnitelmanpoikasellakin on tapana muuttua matkalla tyystin toiseksi.
Ei kai kirjoittamisessa ole sen kummempia sääntöjä kuin kielioppi? Ja sekin joustaa tarpeen mukaan.
Eikös sitä, että kirjoittaa juonta ja muita yksityiskohtia etukäteen suunnittelematta, sanota luovaksi kirjoittamiseksi?
Minulle kirjoittaminen on taidemuoto. Haluaisitko katsoa elokuvaa joka olisi tehty samalla periaatteella: "Kuvataan nyt jotain ja katotaan lopussa mitä saatiin aikaan".
Tosin minä itse kirjoitan yleensä surrealistista tekstiä josta en todellakaan tiedä mitä seuraava lause tulee sisältämään... Esimerkin tästä karmeudesta voi lukea otsikosta "Älä lue tätä, pyydän..."
Noh, minusta ainakin tuntuu, että suurin osa suomalaisista elokuvista syntyy sillä tavalla...ainakin lopputulos näyttää siltä!! =}
Siksi niitä katsovatkin vain idiootit, eli suuri yleisö.
Itse oon kirjottanu mun "kirjaa" päälle 7 vuotta. Tietysti on sekä juoni, että henkilöt muuttunut aikojen saatossa, jotkut pienet asiat kuitenki pysyny samana. Loppuja ja alkuja on ollu kymmeniä, samoin keskiosa on pyöriny väkkärää. Kirjottaminen muokkaa sitä juonta, en tiedä muista, mut ite elän sitä tarinaa samalla kun kirjotan; en tiedä itekään, mitä tapahtuu seuraavaks. Tietysti on päässä se karkea juoni, mut se versoaa ja elää joka sanan ja rivin kautta.
Vähän aikaa sitten kaivoin noita vanhoja versioita esiin (jotkut niistä on hyviäkin, omasta mielestä) ja lähinnä tuntuu pahalta, kun joku 500 sivua konetekstiä lojuu hyödyttömänä hyllyllä. Jotkut on ihan omia tarinoitaan, jotkut tätä loputonta kirjaa. Nyt oon puolen vuoden aikana saanu taas yhden alun tolle tarinalle (toivottavasti sen lopullisen), ja saan vähän kopsata omista syrjäytetyistä teksteistäni niitä parhaimpia kohtia muistiin. Hassua miten omat epäonnistuneet kirjotelmat saattaa inspiroida.
Eniten kyllä kismittää se, kun on saanu kirjotettua paljon/kauan, ja sitten tajuaaki, että täähän on ihan p*skaa ja tonne hyllyyn.. Mut kaipa ne hylätytki tarinat on ihan omia satujaan sitten ;)
Juu...minullekin on tuttua se, että löytää jostain paperikaupalla aiemmin hylkäämäänsä tekstiä, mutta lähinnä siksi, että paperikin maksaa...no juu, ihan vakavasti ottaen, niistä vanhoista teksteistä ja "epäonnistuneista" kyhäelmistä on ehkä juuri tarkoituskin oppia uutta ja saada inspiraatioita...
En sinäänsä suunnittele kaikkea täysin etukäteen, sen sijaan käytän lukija ystävällistä lähtökohtaa. Kysyn itseltäni että mitä haluan lukijalle kertoa, joku muuttumaton teema ja sanoma pitää valita. Sitten työstän teemaan sopivia sivujuonia/teemoja ja joitain juttuja jotka sais lisää syvyyttää tarinan henkilöihin... loppu ratkaisun tai siis pääteeman kannalta oleelliset sivuhenkilöt on hyvä tuoda aina silloin tällöin uudelleen esille ettei lukija niitä ehdi unohtaa. Tällä en siis tarkoita että henkilö mainittaisiin nimeltä vaan että kerrottaisiin jotain uusia piirteitä henkilöstä.
Nää samat periaatteet toimii myös novelleissa, runoissa, biiseissä, maalauksissa ja teatterissa. On tärkeää miettiä että miten juttu avautuu sille asiakkaalle eli vaikka lukijalle. Sen takia onkin ihan tervettä pyrkiä unohtamaan se oma henkilökohtainen näkökulma ja inspiraation lähde ja vaikka luetuttaa tuotos muutamilla ihmisillä ja kysyä johdattelevia kysymyksiä... tavallaan ottaa ne rehelliset vastaukset kiertoteitse, kaikkihan aina kehuu ja myötäilee artistin kuullen. Eli siis pitäs kysellä sellasia asioita jotka tarinassa edustaa tiettyjä juttuja ja että miten hyvin lukija on ne ymmärtänyt tai ennalta arvannut jne... kannattaa myös kiinnittää huomiota sanavalintaan, joskus rimmaavat ja sointuvat synonyymit tekevät tarinasta huomattavasti eloisamman.
mä saatan joskus vaan alkaa kirjottaa, en mieti, että millanen juoni on, tai miten lopetan tarinan.
yleensä eläydyn tarinaan niin hyvin, että osaan kirjoittaa taukoamatta pitkiäkin juttuja. eli jos vain mielikuvitusta riittää, niin kirjoittamisen keksiminen ei ole ongelma, tai ei ainakaan mulle.
asia on niin että liika miettiminen jotenkin kuluttaa tarinaa eikä sitä viitsikään enää kirjoittaa. Tiedän kyllä tarinoideni loppuratkaisut, mutta kaikki muu tuleekin sitten kirjoitettaessa. Usein minulle kyllä tapahtuu niinkin, että tapahtumat menevät ihan vikasuuntaan ellei niitä edes vähän suunnittele etukäteen, mutta useimmiten tällä tekniikalla saan aikaiseksi parhaimmat juttuni.
Ja minäkin olen sen verran kriittinen omaa tekstiäni kohtaan, että kun olen saanut jotain valmiiksi, huomaankin sen olevan täyttä sanonko mitä ja jätän sen sitten jonnekin vaan lojumaan. Mutta sitten kun niitä taas lueskelee, saa joko kunnon naurut tai inspiraation tai mitä tahansa, yleensä positiivista, sillä vanhat juttuni ovat aivan onnettoman lapsellisia ja naurettavia. :)
Mutta tsemppiä teille kaikille kirjoittamiseen! Itselläni on juuri valtava kirjoitusinto päällä ja toivon hartaasti, että nyt syntyy jotain lukukelpoistakin.