Minun kaveri oli naapurin pertti. Se tuli aina leikkimään, eikä isäkään viitsinyt metelöidä, kun oli vieraita kylässä. Muuten ukko huusi päivät pitkät. Kerran me Pertin kanssa valvottiin koko juhannusyö, käytiin nuotion hiilloksella ja hypättiin seivästä.
Mitä ystäviä sinulla oli?
Mitä ystäviä sinulla oli?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Naapurin tyttö oli minun
parhain kaverini,
lapsuudessa.
Sitten tietenkin tuli
koulukavereita,kun
kouluikään tultiin.
Tuu mun kaa leikkimää ku me ollaan yhtä pieniä.
Ootko sä missä tarhassa? Mä tykkään maijasta se on kiva 4 vuotta vanha, mutta synttäri jo viikon päästä.
Voinks mää tulla leikkii sun kaa vaikka oon tyttö. Oon mä pienenä leikkiny poikien kanssa. Nyt oon kyllä vanha, mutten tahdo enää olla, haluun taas olla likka. Panivat pois tehtaaltakin, sanovat että nyt pitää mennä hopeakerhoon, enkä mä tahdo. Mä voin leikkiä poikienkin leikkiä, vaikka autolla ajoa, kaikkea muuta mutten pyllysaunaa, sitä kun mennään pimeään huoneeseen pojan kanssa. Mä oon 5 vuotta.
Minä tunnen paljon kivoja tätejä ja setiäkin niitten kans on mukavaa, mutta ne ei ookkaa niin hassuja täällä. Setä luki mulle enkä tykänny olleskaa. Su juttu ei ollu kiva sitte yhtää.
Lukiko joku setä sulle pelottavan sadun? Leikitään niin unohtuu. Onko sulla avoautoa, saisiko mun barbi-pamela tulla siihen kyytii. Voitaisiin panna tuuli puhaltamaan hiusten kuivaajalla, silloin sen tukka hulmuisi kivasti tuulessa. Viuuuh....uuhuuu. Leikittäs tätä vähän aikaa ja sitten sun ehdottamaa. Mää oon oppinu tehtaalla, että pitää aina ottaa huomioon leikkikaverin mielipide. Sä saat sanoo seuraavan leikin, sano sitten jos sun pitää mennä päiväunille, niin mä meen sitten toiselle pihalle.
Aina pitää myötäillä ystävää. Mutta missä kulkee hyväksikäytön raja. Minua ystävät on käyttäneet hyväksi ja useimmiten tosipaikassa kadonneet.
Niinpä olenkin itseni paras kaveri ja muut ovat vain semmoisia tarinatuttuja.
Olet aika taitava kirjoittaja.
Hyvä hyvä.
Varhaislapsuudesta en muista ystävistä mitään. Kasvoin äidin helmoissa. Kansakoulun aloitin sodan aikana käyden alussa 4 eri koulua. Oli lähdettävä aina sotaa pakoon, ei siinä ehtinyt vahvasti ystävystyä.
Kolmannella luokalla ystävystyin Tanskasssa sotalapsena olleeseen tyttöön ja sitä kesti aina 17 ikävuoteen saakka. Hän oli todella herttainen, Tanskassa kauniin käytöksen saanut tyttö - sai elää siellä prinsessaelämää. Niinpä hänellä oli sopeutumisvaikeuksia palattuaan.
Muistan elävästi, kun opettajamme määräsi näytelmässä hänet rikkaan tytön nuken rooliin ja minut köyhän, osuvasti.
Meidät vihdoin erotti elämänvirta: hän rakastui, avioitui nuorena piireihin. Minä en ymmärtänyt sellaisesta rakastumisesta vielä mitään, ihastunut olin monasti. Hän ei pitänyt enää sen jälkeen yhteyttä, ehk´en osannut käyttäytyä toivotulla tavalla tms.
Onhan näitä ystäviä matkan varrelta muutama kertynyt, mutta ei ihan sydänystävää toista. Niinpä yhä ajattelen tuota lapsuudenystävääni lämmöllä. Mietityttää, mikä niin totaalisesti meidät erotti.
Minulla ei ollut lapsena yhtään hyvää ystävää. Miksi? Nyt ajattelen, että miten olisi voinutkaan olla!
Meidän kotimme oli kylän köyhin ja surkein: paljon lapsia, juopotteleva isäpuoli, jota sai aina pelätä. Milloin oli äiti mustelmilla, milloin lapset naapurissa paossa. Miten sellaiseen kotiin olisi voinutkaan pyytää ketään kaveria, kun aina piti pelätä mitä tapahtuu.
Oletan, että en ole ainoa tällä palstalla näin pahoja asioita kokenut.
En kuitenkaan halua jäädä märehtimään surkeutta. Elämä on antanut paljon iloakin! Iloitsen suuresti Ystävänpäivän tervehdyksistä. Nyt odotan tosi iloisella mielellä alkavan viikon keskiviikkoa. Silloin minulla on syntymäpäivä ja kolme rakasta ystävää tulee luokseni ihan yökylään. Syömme hyvin, katsomme pari videota yhteisistä juhlista, muistelemme, nauramme ja laulamme ja soitamme pianoa. Ai niin, pitänee laittaa ilmoituslappu mahdollisesta häiriöstä...
Tänne kirjoittaminen on minulle oikeasti henkireikä. En halua kylvää riidansiemeniä tai pomotellen oikaista, neuvoa, jopa käskeä kanssakirjoittajia tekemään sitä tai tätä. Senjoora Lyyli ilmaisi äskettäin tämän saman asian hyvin hienovaraisesti.
Lopettelen tähän ja lähden kohta katsomaan, miten olisin pärjännyt Haluatko miljonääriksi -kisassa.
KIRJOIT:MIRJAMI.
lapsuuteni vietin pienessä kyläpahasessa.leikki ei kavereita ollut kuin vahempisiskoni,
koulu kun alko, sinnekin jouduin taapertamaan yksin 4km matka oli7v ihan tarpeeksi löytyihän sieltä sitte kavereitakin. ja yksi ystävä saman ikäinen minun kanssani. ystävyytemme kestikin
vuoteen 2001 jolloin hän menehtyi äkillisen sairauden kohtamana.meillä todellinen ystävyys,
muistona enää vain valokuvat ja muistot.molemmat jäimme nuorina leskiksi,mutta kummallakin oli lapset elämää jatkamassa. menetin ainoan todellisen ystävän, enää ei ole kuin tuttavia ja kavereita,joten tämä tarina muistuu mieleeni ja silloin on mieli matala. ajatuksissani on ystäväni
Ne harvat, joita voi sanoa kavereiksi, pettivät kun tuli vaikea tilanne. Jotkut olivat kavereita, kun minulla oli karkkia, mutta heti kun saivat syötyä mun karkit, tuli turpiin. Sama on jatkunut aikuisiälle asti. En usko ystävyyteen. Itseni kanssa olen hyvä kaveri ja paljon minulla on ns.
juttelukavereita. Mutta aina pitää olla valmis luopumaan. Jos omistaa liiaksi, joituu pettymään.
Ei lapsena paljon ystäviä ollut. Nekin harvat, joita voi ystävinä pitää, pettivät kun tuli vaikeuksia. Aikuisena olen ollut itselleni kaveri.
Opin sen kun aina kotona isä ja äiti tappelivat ja joskus isä heilu pistoolin kanssa. Minäkin juoksin sitä pistoolia karkuun, kun menin auttamaan äitiä. Aikuisena olen ajatellut, että kun on itselleen kaveri, niin kaikki menee mukavasti. Jopa toiset kiinnostuvat minusta kun näkevät, että en välttämättä tarvitse ystäviä.
En ole viitsinyt edes luokkakokouksiin lähteä. Minulla on semmoinen visio, että kuka hyvänsä ystävä pettää, jos tulee tosi paikka.
Niitähän oli monia.
Anja oli kuitenkin ensiluokkaani aloittelevana parhain kaverini. Kuljimme koulumatkat yhdessä Aarnon ja Paavon kiusatessa niin että saivat Anjan itkemään. Minua eivät uskaltaneet kiusata, kun olisivat saaneet takaisin samalla mitalla.
Pääsiäisenä oli Anjan kotona navetan vintissä sellainen keinu jossa oli pitkä lauta kahden narun välissä. Siellä keinuttiin ja oli mukava muutenkin peuhata heinäkasassa.
Yksi tapaus on jäänyt sieltäkin mieleen. Leikimme "kuurupeittoa" siellä vintillä heinissä, mutta emme tietäneet että lantalan yläpuolella vintissä ei ollut lattiaa lainkaan. Siskoni meni heiniin piiloon liian lähelle tuota lattiatonta kohtaa, ja hupsis, sinnepä putosi lantalaan.
Ei naurattanut silloin, mutta nyt yli 60:nen vuoden jälkeen se tuntuu aika hupaisalta.
Samanlainen lantala oli meillä. Aina piti varoa, ettei mene sen katolle. Siinä oli olkia päällä ja
harvakseen jotakin puita. Sinne olis pudonnut, jos ei tiennyt.
Tuoksu on kuin pahaisessa lietelantalssa.
ei ole ystävää vieläkään ja olen jo keksiiässä.
Nyt sen kestää aikuisena kuitenkin paremmin.
Joskus kaipaan ,mutta on tyydyttävä vain kohtaloon , en silti valita koskaan .