Meille ovat monet asiat sellaisia, että nautimme niistä vallan tavattomasti eivätkä ne ole lainkaan rahassa mitattavia. Parhaat nautinnot lienevät täysin ilmaisia parhaillaan kahdelle aikuiselle ihmiselle yhtaikaa.
Jotkut saavat nautinnon avattuaan kierrekorkkisen pullon ja maistellessaan sen pohjanmaan kautta ihan pohjaan saakka.
Itselle on konserttimusiikista tullut tällainen,
jota haluan kuulla. Eilen illalla viimeksi sain olla kuulemassa mainiota kamariorkesteria.
Mozartin klarinettikonserton solistina oli ruotsalainen Martin Fröst ja kapellimestarina Christoph Poppen.
Mozart on toki mielisäveltäjiäni. Hämmennyin erityisesti jälleen kerran kun täällä jauhetaan kirjaviisaudesta, että hajamielinen professori johtaessaan orkesteria saa sen niin upeasti soittamaan ja nuori ruotsalainen komea vaalea viikinki sai salin nuorten tyttöjen rinnassa sykettä ja kun hänellä vielä soitin on hallinnassa aivan mestarillisesti.
Levyn toin tuliaisina.
Millaisia ovat teidän nautintonne?
Jotkut saavat nautinnon avattuaan kierrekorkkisen pullon ja maistellessaan sen pohjanmaan kautta ihan pohjaan saakka.
Itselle on konserttimusiikista tullut tällainen,
jota haluan kuulla. Eilen illalla viimeksi sain olla kuulemassa mainiota kamariorkesteria.
Mozartin klarinettikonserton solistina oli ruotsalainen Martin Fröst ja kapellimestarina Christoph Poppen.
Mozart on toki mielisäveltäjiäni. Hämmennyin erityisesti jälleen kerran kun täällä jauhetaan kirjaviisaudesta, että hajamielinen professori johtaessaan orkesteria saa sen niin upeasti soittamaan ja nuori ruotsalainen komea vaalea viikinki sai salin nuorten tyttöjen rinnassa sykettä ja kun hänellä vielä soitin on hallinnassa aivan mestarillisesti.
Levyn toin tuliaisina.
Millaisia ovat teidän nautintonne?
Vastaukset 27
Vanhimmat
se nyt köyhän ilo olis kuin pierasee ja nauraa.
oli eilen illalla, kun ystävät tulivat mökille
saunomaan. Käytiin avannossa uimassa, kieriskeltiin lumihangessa ja taas saunottiin. Olo
oli sen jälkeen kuin taivaissa. Sitten paistettiin makkaraa takassa, syötiin salaattia ja valkosipulileipää. Muisteltiin yhteisiä nuoruusaikoja ja naurettiin. Ei siihen sen enempää tarvittu. Kaikki nauttivat illasta ja päätettiin tavata taas ensi vuonna ystävän päivän aikaan, kun välimatkat on niin pitkät.
Ystävät ovat kultaakin kalliimpia ja suuri nautinto elämän koukeroisella polulla!
Jäin noihin musiikin autintoihin ja jatkan kun juuri saa kuulla nuorten solistien konserttia.
Nino Rotan sävellys tulee juuri ! Vera Lindroos soittaa ! !
Nino Rotan, God father valse, saanko luvan?
Puhu hiljaa rakkaudesta
La Strada
Nämä elokuvasävelmät vain mainitakseni,
tanssiinkustsusta en voi millään tekosyyllä kieltäytyä kun sen esittää ilmeisen hyvän musiikkimaun omaava Lady ja valssin pyörteisiin
tahdon kanssas...
Ja päättyessä voi soida vaikka...puhu hiljaa rakkaudesta...
Kari Tapion CD-levy Bella Capri, se on mun nautintoo, eikä yhtään huonompaa kuin klassinen musa. Makuja on onneksi monia.
Hyvää päivän jatkoa kaikille erilaisten musiikkinautintojen ystäville!
Makuasioista ei voine kiistellä.
Itsensä voi tietysti tyydyttää monin tavoin.
Jollekin riittää kun saa syödäkseen itsensä kylläiseksi tai juoda päänsä täyteen kunhan saa humalan tokkuran ja sikakännin.
Joku taas haluaa nauttia ruoassakin erilaisista makuvivahteista ja aromeista kuten juhla-aterialla
haluaa valita sopivan viinin, jossa löytyy uusia makuja ja aromeja ja saa niistä tyydytyksen ja nautinnon.
Huomaan, että usein nautintoa lisää se ettei ole saanut kylläänsä. Se pätee niin ruumiin kuin hengen nautintoihin. Tuntuu äkkiseltään ilkeältä jättää ihminen hieman nälkäiseksi, mutta saat siitä enemmän kuin kylläisyydestä tympeytymiseen.
Rakkaudessakin vaivoin tavoitellrn saavutettu onni on kaksinkertainen autuus.
Kun katselee suuria taiteilijoita niin saa jatkuvasti hämmästellä miten vaivattomalta tuntuu heidän työskentelynsä oli kysymyksessä minkä alan mestarista tahansakysymys.
Opetuksessakin huomaa, että kaavojen pänttäämistä parempi keino jonkin asian omaksumiseen on leikkimielisyys
Näissä keskusteluissakin saatamme saada aivan kuin huomaamattamme toisiltamme paljon tietoa ja olemme oppineet tuntemaan ja ymmärtämään toisiamme
- saaneet jopa uusia hyviä ystäviäkin.
Luin tuossa juuri Äiti Teresan lusuman mietelmän muistinvaraisesti:
- Rakkauden hedelmät kypsyvät kaikkina vuodenaikoina.
Niitä yltää jokaisen käsi poimimaan.
Nautinnot vaihtelevat mielialan ja tarjonnan mukaan ,jos tarkoitat kulttuuria.
Pienessä maaseutukaupungissa ei ole esim .klassisen musiikin konsertteja kuin harrastelija pohjalta,harvemmin joku esiintyjä
käy.
Eilen nautin elokuvasta Koiran kynnenleikkaaja ,joka oli mielestäni elokuvana hyvä. Erilaisesta ihmiskohtalosta kertova.
Joskus käyn kulttuuri retkellä pääkaupungiseudulla
ja silloin saa nauttia aika annoksen ,kun on joka ilta jossakin.
Me olemme usein tilasokeita.
Emme näe puita metsältä. Arvelen Sinun olevan E-S:sta, jolloin etäisyydet eivät ole esteenä.
Itse suuntaisin kulttuurimatkani jonnekin muualle kuin Helsinkiin. Turku, Tampere, Lahti ja monet "pikkukaupungit" saattavat tarjota hyvinkin miellyttäviä teatteri-, musiikki- ja muita taidenautintoja.
Pohjoisempana Rovaniemellä, Oulussa, Kokkolassa, Vaasassa on jatkuvasti hyvää tarjontaa.
Kaustinen soi talvellakin ja kesällä kuten Seinäjoella Tangomarkkinoilla.
Musiikista voi vallan hyvin nauttia kotonakin eikä "kotiteatterikaan" enää taida olla rahasta kiinni.
on tiettävästi jatkuvasti
Puskin venäläinen kirjailija kertoi viime sanoinaan kirjojen olevan hänen parhaita pettämättömiä ystäviään."Jääkää hyvästi ystäväni"
hän sanoi ja loi katseensa kirjahyllyyn päin.
Oma kirjahylly saattaa olla tällaiselle ihmiselle todellisen nautinnon tyyssija ja uskon etten ole palstalla ainoa vai olisinko sittenkin jonkinlainen "luonnonoikku"?
niin sykähdyttävää kuin lämmin elokuun ilta ja kuu mollottaa taivaalla ,ihana mies ,shampanjaa sekä kaunista herkkää musiikkia joko kevyttä klassista tai Kari Tapiota.Olen tälläisen yön viettänyt valkealla puuterihiekalla tanssien ja tunnelmoiden ja vieläkin sydän hypähtelee ,kun muistot pulpahtelevat mieleen...
Jossakin on maa...Miksei Pohjanlahden rannikolla olekin joitakin hiekkasärkkiä. Airistolla on miellytäävää purjehtia ja siellähän jossain Silvia ja KaarleKustaakin saivan "piilopirtissään" nauttia ja rauhassa kuherrella. Missä olisi meidän piilopirttimme,
jossa viettää vaikkapa useammankin elokuisen kuutamoyön ja lähteä kuutamouinnille ja saada olla
autiolla hiekkarannalla...
ei tunnelmointi ole maasta tai maanosasta kiinni vaan ihmisistä.Minun hiekkarantani sijaitsee ihan missä vain. Nautin vain seurasta ja huolettomasta oleskelusta .Palaan useinkin tähän tähtihetkeeni ,joka on antanut sieluun hyvänolontunnetta ja olen kiitollinen Hänelle ,että voimme nauttia yön ,josta ei jäänyt negatiivistä oloa jälkeenpäin ,kun olimme niin ,että molemmat huomioivat toisensa.Autio hiekkaranta ja vain yön äänet ja taustalla ihanaa musiikkia ja vaikkapa uintia ja toisensa huomioivaa oleilua ja ehdottomasti shampanjaa ,mistä sellaisen vielä löytäisi ,ihan alkoi sydän hyppiä villisti ja muistot palasivat..
Raotappas ovees minun rakkaani, kalleimpani,
pikkuinen kyyhkylintuni, minun kaikkeni.
Minun tukkani on usvasta kostea...
Kostuihan vedssäkin, mutta sinun huuliltas
hunajaa nuolisin, hellän suukon antaisin
Sinua vasten painautuisin ja pum,pum
kaksi sydäntä samaanko tahtin hyppisivät villisti ja villitsisivät...muistojen tunteiden kuohut..
valtoimenaan
sydämessäni .Nautin ja maistelen kuin hunajaa nuolisin ,kuten niin kauniissa runossasi kerrot. Kiitos runostasi ,taltioin sen tulevaa varten..Mutta tunteiden kuohulla on myös rajansa ja suudelmilla osoitteensa. Minun muistot liittyvät kevyeen flirttiin ja siihen ihanaan tunteeseen ,joka veis ,jos antaisi luvan,mutta ei mettä ennenaikojaan... On niin sanoin kuvaamattoman ihanaa painautua toisen lämmintä ja miehistä olkapäätä vasten ja olla ja nauttia turvasta ja ihanasta vaateettomasta olotilasta vain me kaksi ja kuohuva meri ja lämmin etelän yö..Oletko se sinä oma mesikämmeneni??
Älä minua kiitä, se on Issakaisen Martin Ambomaan lähetin kirjasta, jonka savoksi kääntänyt.
Tuon Sinulle ihan oman "Laulujen laulun" savon murteelloa tullessani. Laihian likka olis jo sanonut:
- Tuu, jos tuutt,
mutta tuu toresta torstaina,
silloon ei tuu muita !
Kuinka olis pyhän seudulla.
On tuo karkauspäiväkin niin lähellä. jotta ...
väliin ,koska en halua sen antia toteuttaa.Vapaudesta nautin oikein sydämeni pohjasta ,enkä sitä halua koskaan menettää,koska se on niin kiehtovaa..En myöskään halua tavata en torstaina ,enkä perjantaina,koska sen nimistä päivää ei olekkaan,jolloin tapaaminen onnistuisi.Mene sinä vain Kalajoen hiekoille sitten kun sen aika on ,tiedä vaikka sinua karkauspäivänä nappais oikein kunnolla ja saisit viettää kertomiani ihania hetkiä silloin meren äärellä tai ihan missä vain. Minulle riittää se ,että sinäkin olet onnellinen..mesikämmen voi joskus raapaista kovastikin?
Minnekkä on lemmittys männynnä,
sinä naesista kaonein?
Kuhunka rakkaas lähtennä?
Sanoppa, niin suahaa´yhessä
haekaella poekoo!
M.Issakainen:Rakkauven... s.43
ruustinna minä olen ,mutta silti ihminen.
Pois lensi rakkauden rajoilta miehinen käpälä-Kalle.
En esteitä ,paulaa virittänyt vaan vapaus oli ihmisen mennä.
Muistot ja kaipaus kamala osani lie iäinen.
Iloa ,surua elämä on
mutta elämän makua ja iloa kaikki tyynni.
Kukkaleit kaulalla hän nyt on
mutta hälläkin kaipaus sammumaton...
Vuan tule minu´rakkanj!
Suluho
Minu´rakkaanj, kukka ryytmualtnj,
kaekki outtaavat sinun kuhtuvas.
Kutuppa minut!
(lainaus. emt.)
kuulu,eikä laulua lurise
on sydämennein käpälän iskemä
rakkauden rahtua rakkulat nää
Elämä antaa vain polkua kivistä
mutta makua se tuo eloon tähän
ja unelmoida kauniista menneestä hehkusta
joka ruustinnan rintaan usein palaa
en puolinaisesta voi toisille antaa
sikspä ex libris tunteesi ala toisille jakaa
rakkauden veisua toiselle huilullas soittaa..
Mielenkiinnolla seurasin keskusteluanne. Jäin miettimään Amalian viimeistä vastausta. Annoit rukkaset ex librikselle, joka on kirjan omistajan merkki. Siteeraukset olivat mainitusta kirjasta ja siinä on ex libris "Martti Issakainen", joka taas on kirjoittanut Raamatusta Korkeata Veisua savonmurteelle eli viimeinenkin oli täysin lainattua kirjan viimeisestä värssystä.
Toivon Ruustinnalle oikein hyvää jatkoa viihtyisiä lukuhetkiä vaikkapa lainasit tai muuten hankkisit tuon kirjan niin siitä löytyy sulhon ja morsiamen keskustelu kokonaisuudessaan ja muut esittävät kommenttejaan.
Raamattu on kirja, joka sietää tulla avatuksi ja luetuksi. Tämä oli tuossa tarkoituksena.
Puhukaa mitä puhutte, mutta nautintoni on kunnon letut vadelmahillon kanssa ja laitan niitä nyt justiin, tulkaa lettukesteille niinkuin olisi jo.
Milloin voisin tulla maistamaan lettujasi. Huomasin näin myöhään - vai olikokaan kutsu minulle tarkoitettu ?
Olikokaan edes mikään kutsu - mä untako näin?